Israelin rajanaapuri Jordania on sulkenut ilmatilansa, kertoo maan siviili-ilmailuviranomainen. Iran on ampunut Israelia kohti lennokkeja, joista monet kulkevat Jordanian ilmatilan läpi. Myös Jordanian ja Iranin välissä sijaitseva Irak on sulkenut ilmatilansa.
Jordanian hallituksen edustaja kertoi myös, ettei maa salli ilmatilansa loukkaamista ja taistelukenttänä toimimista. CNN:n mukaan Jordania antoi vastaavan lausunnon viime vuonna, kun Iran teki iskuja Israeliin. Silloin Jordania osallistui Iranin ohjusten ja lennokkien torjumiseen ilmatilassaan. Jordanian osallistuminen Israelin suojelemiseen sai silloin osakseen arvostelua Jordanian sisällä.
Jordania on yksi harvoista arabimaista, joilla on diplomaattiset suhteet Israeliin. Jordania ja Israel solmivat rauhansopimuksen vuonna 1994.
Flightradar24-palvelun mukaan Israelin, Jordanian, Syyrian, Libanonin Irakin ja Iranin ilmatilat ovat käytännössä tyhjiä.
Ilmatilojen sulkeminen vaikuttaa lentoihin muuallakin Lähi-idässä. Arabiemiraateissa sekä Abu Dhabin että Dubain kansainväliset lentokentät ilmoittivat, että Israelin ja Iranin tilanne aiheuttaa lentojen myöhästymisiä ja perumisia. Dubailainen lentoyhtiö Emirates kertoi, että kaikki lennot Irakiin, Jordaniaan, Libanoniin ja Iraniin on peruttu.
Myös qatarilainen Qatar Airways kertoi, että sen lennot Irakiin ja Iraniin on peruttu.