Joonas Rinne heit­täy­tyy EM-jouk­kue­kil­pai­lun tup­la­urak­kaan en­nä­tys­kun­nos­sa – ta­voit­tee­na ar­vok­kaat pisteet MM-ran­kin­giin

Joonas Rinne haluaa parantaa 1 500 metrin Suomen ennätyksensä alle 3.35:n tänä kesänä. Kesäkuussa Rinne juoksi Paavo Nurmen kisoissa ajan 3.37,53. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
Joonas Rinne haluaa parantaa 1 500 metrin Suomen ennätyksensä alle 3.35:n tänä kesänä. Kesäkuussa Rinne juoksi Paavo Nurmen kisoissa ajan 3.37,53. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Joonas Rinne aloittaa ennätyskunnossa tuplaurakkansa yleisurheilun EM-joukkuekilpailun keskimatkoilla. Rinne kilpailee Madridissa perjantaina 800 metrin juoksussa ja sunnuntaina 1 500 metrillä. Hän toivoo rivakkaa vauhtia, mutta joukkuekilpailuissa ratakierrosta pidempien matkojen juoksut ovat vauhdinjaoltaan arvaamattomia.

Rinne haluaisi päästä tasokkaissa kilpailuissa ennätystensä 1.45,88 ja 3.35,20 kimppuun, koska hyvistä tuloksista ja sijoituksista siunaantuisi arvokkaita pisteitä Tokion MM-kisojen rankingiin.

– Tulee kesäkauden ensimmäinen kasi, ja toivoisin siitä hyvävauhtista kisaa. Totta kai toivon vauhtia myös tonnivitoselle, mutta sitä en uskalla oikein odottaa, Rinne pohtii kahden ankaran startin helteistä kisarupeamaa.

– Omat kokemukset näistä kisoista ovat sellaiset, että varsinkin tonnivitoset ovat jääneet aina taktisiksi kiriotatuksiksi.

Kirikamppailussa yllätysmahdollisuus

Päämatkallaan 1 500 metrillä Rinne juoksi kelpo ajan 3.36,47 jo kesäkuun alussa. Sen jälkeen hän hukkasi vauhdin hetkeksi, mutta Paavo Nurmen kisojen tulos 3.37,53 palautti itseluottamuksen.

– Treenit ovat antaneet odottaa vähän kovempaakin tulosta. Uskon, että on mahdollista, että myös kasi voisi kulkea kovaa. Toivon, että pystyisin parantamaan siinäkin ennätystä, vaikka se on nykyisin sivulaji tonnivitosen rinnalla, Rinne arvioi vireettään.

– Mutta se on mysteeri, mitä vauhteja pidetään näissä starteissa, joissa ei ole jäniksiä.

Kahden ratakierroksen kilpailussa Rinteellä on parhaat menestysmahdollisuudet tasaisen rivakassa vauhdissa. 1 500 metrillä hänelle saattaisi avautua yllätysmahdollisuus, jos juoksun alku olisi rauhallinen.

– Tonnivitosella on lähtökohtaisesti sen verran kovia nimiä, että itsellä voi olla täysi työ pysyä mukana, jos he lähtevät pitämään vauhtia tosissaan, Rinne jatkaa pohdintaa.

– Nopeuteni kautta minulla voisi olla yllätysvalmius, jos juoksussa ruvetaan kyttäilemään.

Maali Los Angelesissa

Rinne haluaa parantaa 1 500 metrin Suomen ennätyksensä alle 3.35:n tänä kesänä. Omat unelmat alkaisivat lähestyä 3.34:n alituksella varsinkin, jos aika painuisi 3.33:n alaosiin eli alle 2026 EM-kisojen tulosrajan.

– Uskon, että minulla on mahdollisuudet 3.33-alkuiseen aikaan. Se 3.33,5:n alitus merkitsisi sitten täydellistä onnistumista tähän kesään, mutta se edellyttää, että monen asian pitäisi osua yhtä aikaa kohdilleen, Rinne myöntää.

Unelmissaan Rinne etenisi rankingin kautta Tokion MM-kisoihin, tulosrajan alituksella Birminghamin 2026 EM-kisoihin ja lopulta 2028 olympialaisiin.

– Viime vuosi oli tietynlainen välietappi, jonka jälkeen ajatukset urasta selkiytyivät. Juuri tällä hetkellä on fiilis, että ura jatkuu vuoteen 2028 eli Los Angelesin olympialaisiin. Sen olen laittanut pisteeksi uralle, Rinne paljastaa.

– Se ruokkii motivaatiota, kun on sellainen takaraja. Hetki, mihin mennessä katsotaan, mihin miehestä on.

Rinne on laskeskellut, että kolmen vuoden kuluttua hän on löytänyt kehityksensä rajat.

– Jos potentiaali ei ole siihen mennessä löytynyt, se hetki taisi sitten mennä jo. Sen verran tätä hommaa on nyt tehty.

Terveys ja luotto systeemiin

Rinteen, 30, kehitys on ollut toistaiseksi mallikasta, kun hän on kohennellut äitinsä Minna Rinteen valmennuksessa ennätyksiään vuosittain kesä 2022 pois lukien.

– Olen kiitollinen, kun olen onnistunut tekemään harjoituskaudet tosi ehjinä, Rinne selittää kehitystään.

– Olemme aina pyrkineet reagoimaan nopeasti jalkojen tuntemuksiin, jotta välttäisin loukkaantumiset. Sitä kautta harjoituskaudet ovat tuottaneet tulosta. Lisäksi itsellä ja valmentajalla on koko ajan ollut fiilis, ettemme ole missään kohden valmiita. Pyrimme koko ajan tekemään asiat vielä paremmin ja tutkailemme, miten pystyisimme kehittämään omaa toimintaa.

Viime kauden jälkeen kaksikko pohti pitkään, pitäisikö harjoitteluun saada uudenlaisia ärsykkeitä.

– Lopulta luotimme systeemimme progressioon, joten ainakin tämä kausi mennään vielä edellisten kausien jatkumona.

Leireillä Rinne on harjoitellut yhdessä Topi Raitasen ja Eemil Helanderin kanssa.

– Heiltä olen saanut tietynlaista sparria, joka on auttanut kehittämään kestävyyttä.

Taiteellinen näkemys urheilusta

Harjoittelustaan ja urastaan Rinne pitää tasokasta vlogia, ja esityksillä on Youtubessa tuhansia katselukertoja. Tavoitteena on myös ammatti, jossa hän pääsisi hyödyntämään osaamistaan kuvaajana.

– Urheilijan pitää osata myös sisällöntuotantoa. Itseltä se tulee luontaisesti, ja saan siinä yhdistettyä tosi kivasti nämä kaksi maailmaa eli osaamiseni urheilussa ja kuvaamisessa. Siinä näkyy oma urheilijanelämäni, ja se yhdistyy siihen, että saan sen tuotettua viihdyttäväksi paketiksi Youtubeen, Rinne selvittää.

– Silti se on ollut nimenomaan tosi miellyttävä vastapaino urheilulle. Tykkään siitä tosi paljon.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä