Vaasa-lehti esittelee tässä jutussa uutuuskirjoja ja vähän vanhempiakin teoksia, jotka kaikki liittyvät Vaasaan, tähän seutuun tai seudun ihmisiin. Mukana on niin historiaa kuin dekkareitakin. Tarina alkaa uutuusromaanilla.
Mies, varis ja talo
Ristinummelta kotoisin oleva Jan Haglund on monelle tuttu Pohjanmaan antikvariaatin omistajana.
Koronapandemia tukahdutti divarin kivijalkaliikkeen kuoliaaksi muutama vuosi sitten, mutta nettikauppa jatkui. Tällä hetkellä nettikauppa on tauolla, mutta nousee vielä, Haglund vakuuttaa.
Tässä välissä Haglund on mennyt ”oikeisiin töihin” matkatoimistoon ja jatkanut rakasta harrastusta, kirjoittamista. Pöytälaatikossa on romaaninalkuja ja pitemmälle ehtineitä kirjoituksia, yksi nuortenkirjakin.
– Olen kirjoittanut aina, ja tiesin, että halusin ammatin, jossa saan olla kirjojen kanssa tekemisissä.
Hän hakeutui aikanaan työharjoitteluun Pohjanmaan antikvariaattiin, jonka omistaja hänestä sittemmin tuli.
Deadline tulee kirjoituskilpailusta
Haglund on hakenut vauhtia ja motivaatiota kirjoittamiseen kirjoituskilpailuista.
– Se toimii minulla. Saan kilpailuista sen deadlinen, milloin kirjan pitää olla valmis.
Viime vuonna tärppäsi ensi kertaa. Haglund voitti Planeetta 9 -kustantamon järjestämän kirjoituskilpailun, johon osallistui 280 käsikirjoitusta.
Voittajaromaani Kraak – Mitä lie räpiköintiä (Planeetta 9, 2025) julkaistiin kuukausi sitten.
Nimetön mies haahuilee
Haglundin esikoisromaani Kraak kertoo nimettömästä miehestä, joka on juuri muuttanut takaisin nimettömään kotikaupunkiinsa kierrettyään sitä ennen useissa eri kaupungeissa, koskaan kotiutumatta.
Minäkertoja on haahuilija, joka ei saa oikein mitään aikaiseksi. Hän elää pienillä säästöillään ja kävelee pitkin kaupungin katuja öisin. Heti kirjan alussa hän joutuu äidin hautajaisiin, koska tomera sisko kiskoo hänet sinne. Sieltäkin mies pakenee vähin äänin, koska ei halua tai ei osaa olla ihmisten kanssa.
Eräänä yönä mies tapaa ison variksen, joka tuntuu vaativan miestä kanssaan metsäpolulle. Mies seuraa varista, joka johdattaa hänet keskellä metsää sijaitsevalle autiotalolle.
– Mies, varis ja talo ovat pääosissa tässä tarinassa. Mutta ovatko ne oikeasti olemassa, vai ovatko ne vain miehen pään sisällä? Mieskin joko on tai ei ole tässä maailmassa, Haglund sanoo kryptisesti.
Päähenkilön kaltaisia miehiä löytyy Suomesta tusinoittain. He ovat yksinäisiä, itseensäkäpertyneitä, eivätkä tunne kuuluvansa mihinkään. Tällaiset miehet ikään kuin ajautuvat erilaisiin tilanteisiin.
– Halusin tässä kirjassa pohtia, mistä tulee se toiseuden tunne, ettei koe kuuluvansa minnekään. Ja mitä tämä tunne vaikuttaa ihmisen mielenterveyteen?
Genrerajojen rikkomista
Haglund sanoo, että kirjoittajana hän ei halua pysyä jossain tietyssä genressä.
– Esimerkiksi Kraak flirttailee maagisen realismin kanssa, mutta ei ole varsinaisesti sitä. Siinä on kauhuelementtejä, muttei se ole kauhukirjakaan.
Eksistentialismista siinä on kyse, mutta kirjassa ei ole niin paljon ahdistusta kuin olemassaolon merkitystä pohtivissa romaaneissa yleensä on. Itse asiassa Kraakissa on paljon huumoria ja veikeitä sanavalintoja.
Haglundilla on jo seuraava romaani työn alla.
– Minulla palo kirjoittamiseen syntyy asioiden ihmettelemisestä ja yleisestä uteliaisuudesta.
Kraak-romaanin kirjoittajan lisäksi myös kannen suunnittelija on vaasalainen, Arttu Sandqvist Suvilahdesta.
Vaasalaiskuvaaja todisti rokkikukkojen tapaamista
Porilainen Dingo oli kultakautensa 1984–86 aikana ilmiö koko Suomessa. Yhtye on yhä legenda, josta riittää tarinoita.
Toimittaja Sami Lotilalta ilmestyi viime vuoden lopulla kirja Unohtumattomia tarinoita Dingosta (Readme.fi, 2024).
Kirjassa on runsaasti valokuvia, joista suuri osa on vaasalaisen kuvaajan Esa Siltalopin ottamia.
Koskettavia henkilökuvia
Siltaloppi oli tilattu kuvaajaksi reportaasiin, joka julkaistiin silloisessa OK-musiikkilehdessä vuonna 1984.
OK oli kutsunut kaksi porilaisbändiä, Dingon ja Yön porilaiseen ravintola Nalle Pubiin. Jutussa oli tarkoitus tehdä sovinto ”kilpailevien” yhtyeiden riidasta, jota ei oikeasti ollut olemassakaan. Porilaismuusikot tunsivat kaikki toisensa muun muassa aiemmista kokoonpanoista ja olivat ystäviä keskenään.
Silti Siltaloppi otti tilauksesta lehteen ja nyttemmin kirjaan päätyneen, lavastetun kuvan, jossa Yön Olli Lindholm ”lyö kilpailijaansa”, Dingon Neumannia leikillään.
Kirjassa on myös useita Siltalopin kuvaamia henkilökuvia Dingon muusikoista.
– Kun kamerani kohtasi nuorten 80-luvun pop-artistien katseet, tallentui filmille myös pala muusikkojen sielua, filosofoi Siltaloppi kirjassa.
Neumannin kotona
Ennen kapakkakeikkaa ja henkilökuvien ottamista OK:n toimittaja ja kuvaaja Siltaloppi pääsivät käymään Neumannin kotona, jonne heidät oli kutsuttu. Nipa otti vieraat vastaan täydessä tällingissä.
– Moni nainenkin olisi kalvennut yökerhomeikeissään Neumannille. Hänen kasvonsa olivat täysissä maskeissa, ja hiukset oli trimmattu pystyyn kuin riikinkukolla konsanaan. Hän oli kuitenkin äärimmäisen kohtelias, Siltaloppi muistelee kirjassa.
Lotila on haastatellut kirjaan useita musiikkimaailman artisteja heidän tapaamisistaan Dingon kanssa tai käsityksistään Dingon musiikista.
Ainutkertaisen arvokasta kulttuurihistoriaa eli tavallisen nuoren elämää 80-luvun puolivälin Suomesta kertovat monet Dingo-fanit, jotka tekivät mitä hulluimpia tempauksia nähdäkseen idolinsa.
Kirja ilmestyi samoihin aikoihin viime vuoden lopulla kuin Dingosta kertova Levoton Tuhkimo -elokuva. Niinpä kirjaan on haastateltu myös esimerkiksi leffassa Neumannia näytellyttä Saku Taittosta.
Kaikkiaan kirjassa on noin 30 haastattelua, mukaan lukien Siltalopin kertomus tapaamisesta oman aikansa rokkikukkojen kanssa.
Kaksi murhatutkijaa Vaasan poliisilaitokselta
Vaasaan ja Vöyrille sijoittuu Vöyrin Oravaisissa asuvan dekkarikirjailijan Nilla Kjellsdotterin (s. 1987) kirjasarja Murhia Pohjanmaalla. Sarjan 4. osa, Ei sinun lapsesi (Gummerus, 2025), ilmestyi suomeksi toukokuun lopussa.
Kirjassa 10-vuotias Albin ei tule kotiin, vaan on kadonnut talven lumimyrskyssä. Pohjanmaan poliisissa Vaasan poliisilaitoksella työskentelevä Mija Wadö alkaa tutkia asiaa. Kirjassa olennainen teema on äitiys, sillä Mija itse odottaa toista lastaan.
Kjellsdotterin kirjoja on myyty Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa yhteensä huimat yli 450 000 kappaletta.
Ennen vuonna 2021 alkanutta kirjailijanuraansa Kjellsdotter, oikealta nimeltään Pernilla Österberg, työskenteli lakitoimistossa sihteerinä ja ajoi rekkaa perheyrityksessä.
Kriitikon silmin: Pimeä tie on raskas
Vaasa on tapahtumapaikkana myös Mikko Tarvosen palvelukustanteena julkaistussa dekkarissa Pimeä tie (Momentum kirjat 2024).
Yksi ruumis löytyy Hietalahden Villan puistosta, toinen kotkapatsaan luota Vaskiluodon sillalla. Molemmat on surmattu samalla, iljettävällä ja ihmisarvoa häpäisevällä tavalla.
Murhia alkaa tutkia Suvi Pimeätie Vaasan poliisilaitokselta. Surmaajan jäljet johtavat salaperäiseen luksusmökkiin Sundomin metsässä.
Esikoiskirjailija Tarvosesta tietoa on niukalti. Kustantajan mukaan Tarvonen (s. 1984) on vaasalainen, mutta suuren osan elämästään ulkomailla asunut kirjailija. Kotikaupunkinsa kirjailija kuvailee tarkkaan. Esimerkiksi rantareitti, Palosaari, Suvilahti ja useita liikeyrityksiä tulee mainittua.
Muu osa kirjaa onkin sitten melko epäuskottavaa. Esimerkiksi rikospoliisi Pimeätie on koko ajan joko nousuhumalassa, humalassa tai krapulassa. Hän myöhästyy töistä joka päivä, siemailee taskumatistaan pitkin työpäivää ja ajelee silti autolla, eikä kukaan kollega puutu asiaan.
Pimeätien lisäksi muillakin kirjan hahmoilla on väkivaltainen tai yksinäinen ja surullinen menneisyys, jota he yrittävät eri tavoin peitellä tai unohtaa. Tämä tekee kirjasta erittäin raskaan lukea.
Uskonnollista paatosta ja naisvihaa on tekstissä paljon, samoin esimerkiksi poliitikkojen, poliisien ja toimittajien haukkumista. Kirjan kieli on erittäin roisia, ja teksti vilisee oikeinkirjoitus-, pilkku- ja muita kielioppivirheitä. Nämä kaikki paljastavat kirjan laadusta paljon.
Kustantajan verkkosivulla vakuutetaan, että jokainen teos kustannustoimitetaan. Tästä sepustuksesta sitä on todella vaikea uskoa.
Historiaa Vaasaan liittyen
Vaasalainen valokuvayritys Seppälän koulukuvat täytti 60 vuotta vuonna 2022.
Intohimoinen luontokuvaaja Heikki Seppälä perusti yrityksensä koulupoikana vuonna 1962. Hän ja hänen koulukaverinsa, niin ikään valokuvauksesta ammatin itselleen tehnyt Eero Murtomäki, päättivät ensin kuvata oman koulunsa, Vaasan kauppaopiston luokkakuvat.
Vuosien kuluessa Seppälän yritys kasvoi ja kasvoi. 1970-luvulla tuli peruskoulu-uudistus, jolloin Seppälä alkoi järjestelmällisesti kuvata koululuokkia, päiväkotilapsia ja seurakuntien kerholaisia.
1978 hän perusti Vaasan Kauppapuistikolle myymälän, Seppälän valokuvaamon, jossa yhä otetaan studio- ja passikuvia.
1980-luvulla mukaan tulivat luokkakuvien yhteydessä otettavat kaveri- ja sisaruskuvat. Tarrakuvat nousivat hitiksi, myöhemmin koulukuvansa sai myös jääkaappimagneettina.
1990-luvulla koulukuvatoiminta laajeni Ruotsiin, Puolaan ja Baltian maihin.
Koulukuvat kertovat jokaisen lapsen ja nuoren omaa historiaa. Miltä näytin, kuka oli kaverini, kenen kanssa vietin päiväni koulussa? Luokkakuva on ainutkertainen muisto ja todiste aikansa vaate- ja hiusmuodista.
Heikki Seppälän tyttären Karoliina Seppälän toimittama Seppälän koulukuvien historiikki Tarinoita tärkeimmistä (kustantanut Seppälän koulukuvat, 2024) on mainio lisä vaasalaisten yritysten historiikkeihin.
Kirjassa tuodaan esiin kattavasti koulukuvien historiaa Suomessa, valokuvaajan työtä, ja onpa opettajakin päässyt kertomaan oman näkökulmansa luokkakuvien merkityksestä.
Filosofin seikkailuja
Vaasasta kotoisin oleva professori emeritus Timo Airaksinen julkaisi keväällä omaelämäkerran Millaista oli? Filosofin oppivuodet (Warelia, 2025). Hän on Suomen tunnetuimpia ja tuotteliaimpia filosofeja, julkaissut useita kirjoja.
Uutuusteoksessa hän kertoo elämästään 1960-luvun lopulta 1980-luvulle. Teos on suorasanainen, avoin, paikoin ronski kuvaus opiskelija- ja yliopistoelämästä viina- ja seksiseikkailuineen.
Kaikki alkaa tietenkin Vaasasta, jota Airaksinen kertoo vihaavansa, mutta toisaalta hänellä on jatkuva kaipaus kasvukaupunkiinsa ja syvä rakkaus Vepsua kohtaan.
Kirja kerto myös opiskeluajoista Turussa ja useista yliopistoista ulkomailla, joissa Airaksinen on vieraillut. Rohkeasti hän kertoo myös Suomen yliopistojen keskinäisestä kilpailusta ja juonittelusta.
Kumpula, Kumpula, Kumpula
Moni vaasalainen tuntee Voitto ”Vote” Kumpulan, joka on ollut monessa mukana, esimerkiksi kokkina, ravintola Centrumin päällikkönä, aikuiskouluttajana, Ristinummen musiikkikoulun toiminnassa, kuntapolitiikassa ja monissa muissa harrastuksissa.
Kumpulan isä Frans Kumpula oli saamensukuinen, joka sisällissodan jälkeen lähti Lapista etelään, Ylivieskaan. Hän oli kolmesti naimisissa, ja kun kuopus Vote syntyi, isä oli jo 61-vuotias. Kun isä sairastui vakavasti ja äiti alkoholisoitui, Vote ja hänen veljensä myytiin huutolaislapsiksi. Se oli kovaa aikaa pienelle pojalle.
Vaasaan Vote tuli asepalvelukseen Pohjanmaan jääkäripataljoonaan, ja Elvan tansseista löytyi tuleva ensimmäinen puoliso.
Samaan sukuun kuuluva Päivi Anias on kirjoittanut ja toimittanut Kumpuloiden suvusta romaanin, joka perustuu tositapahtumiin ja asiakirjoihin. Kumpula, Kumpula, Kumpula (A-Focus, 2023) alkaa Fransin tarinasta, mutta leijonanosa kirjasta kertoo Voten tarina. Kirjan 15 viimeistä sivua on Voten kolmannen tyttären, europarlamentista eduskuntaan palanneen Miapetra Kumpula-Natrin osuus, jonka hän on kirjoittanut omasta elämästään.