Maan politiikkaa 50 vuotta mielenkiinnolla ja työn puolestakin seuranneena on pakko sanoa, että Suomi tarvitsee uuden suunnan. Velkavuori ja talouskasvun olemattomuus ovat musertamassa meidät. Jotakin muuta on yritettävä.
Politiikan syksy alkoi oudolla budjettiriihellä, jossa talousasioita käsiteltiin lähes yhtä kauan kuin yhden PS:n varapuheenjohtajan rasistisiksi tulkittuja sanoja. Syntyi kiivas keskustelu, sillä politiikka on nykyään liikaa mediapöhinää, jossa monelle poliitikolle poliittiset irtopisteet ovat etusijalla.
Perussuomalaiset aloittivat samalla vaalikampanjan, jonka tavoitteena on voittaa vuoden 2026 vaalit maahanmuuttoteemalla.
Oikeisto voitti vuoden 2023 vaalit hivenen yksinkertaistaen syyttämällä Sanna Marinin hallitusta holtittomasta velanotosta sekä säästöjen ja hämyisiltä kuulostavien rakenteellisten uudistusten tekemättä jättämisestä.
Kansan toiveet tulevasta politiikasta olivat eduskuntavaalien tuloksen perusteella varsin ristiriitaiset. Kokoomus sai 48 edustajaa, persut 46 ja sosialidemokraatit 43. Suomeen syntyi arvoliberaalilla RKP:llä täydennetty oikeistohallitus.
Kun puhutaan äänestämisen merkityksestä ja yleensä demokratiasta on syytä muistaa, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa annettiin ääniä 3,1 miljoonaa. Kokoomus sai 645 000 ja demarit vain 27 000 ääntä vähemmän. Näin pienestä oli Petteri Orpon pääministeriys kiinni.
Nyt on käynyt selväksi, että hallituksen toivoma talouskasvu ei toteudu. Seitsemän ennustuslaitoksen keskiarvo on kuluvalle vuodella 0,6 prosenttia ja ensi vuodelle 1,5 prosenttia. Nämä luvut ovat liian vaatimattomia. Yhden prosenttiyksikön kasvu bruttokansantuotteessa tarkoittaa yhteiskunnan verotuloihin noin 1,3 miljardin euron lisäsummaa.
Julkisen velan korot, soten menot ja puolustusmenot ovat aiheuttaneet sen, että suomalaisten palvelut ja hyvinvointi ovat heikentyneet ja huononevat jatkossakin. Euroopan veljeskansoihin verrattuna meillä menee taloudessa erittäin heikosti, vaikka Ukrainan sota, Trumpin kauppapolitiikka ja koronan vaikutukset ovat olleet kaikille samat. Kiinni oleva itäraja toki on meille lisärasitus ja Itä-Suomen talous on vaikeuksissa.
Ihmeellistä tässä kaikessa on se, että olemme yhä maailman onnellisin kansa.
Helsingin Sanomien ja Yleisradion teettämät mielipidekyselyt kertovat, että demareiden johto kokoomukseen nähden on nyt vajaat seitsemän prosenttiyksikköä. ”Normaalilla” eduskuntavaalien 71 posentin äänestysinnolla tämä tarkittaa demareille yli 200 000 äänen eroa kokoomukseen. On päivänselvää, että SDP:n Antti Lindtmanista tulee hallitusneuvottelujen vetäjä.
Orpon hallituksella on reilut puolitoista vuotta aikaa hallita. Hallituksen ohjelma on pantu valtaosin toimeen. Loppuaika kinastellaan eduskunnassa hallituksen hankkeiden säätämisestä laeiksi.
Käytännössä hallituksen agendalle ei tule suuria poliittisia kiistakysymyksiä, joten edessä on seesteisempi kausi. Tämä antaa mahdollisuuden ”rauhoittua” ja miettiä, miten Suomi oikeasti saadaan kasvuun.
Orpon hallitus on keinonsa näyttänyt ja odottaa nyt kuin kuuta nousevaa maailmantalouden piristymisen imaisevan Suomenkin nousuun.
Oppositiolla on sekä hyviä että vähemmän hyvin ehdotuksia kasvun aikaansaamiseksi. Demareiden ja keskustan joukoissa puhutaan paljon luottamuksen synnyttämisestä. Kokoomuksessa varmasti tunnustetaan, että jos kuluttajat ja yritykset pelkäävät tulevaisuutta ja mielummin himmailevat kuin investoivat ja kuluttavat, niin kasvu ei käynnisty.
Nyt on menty yli kymmenen vuotta poliittisen kentän eri laidoista muodostetuilla hallituksilla. Nyt on aika palata konsensukseen.
Kaikkia ei saada eikä kannatakaan saada samaan hallitusveneeseen, mutta demareiden, kokoomuksen ja keskustan on siellä ainakin oltava. Näin saadaan tarpeeksi laaja ja toimiva yhteistyö turvaamaan kansalaisille asiallinen hyvinvointi.
Jari Jurkka
vapaa toimittaja
Vaasa