Voisitko kuvitella, että et enää omistaisi autoa, työkalupakkia tai edes jääkaappia? Olisitko valmis lomalle lähtiessäsi vuokraamaan matkatavarat? Jos futuristi James Wallmania on uskominen, tämä on tulevaisuutta. Suomessa hiljattain vierailleen Wallmanin mukaan (Yle 5.6.) omistamiseen perustuva elämäntapa siirtyy pian historiaan ja sen tilalle kehittyy jakamistalous.
Mullistuksen seurauksena kotien kaappeihin tungetut tavaravuoret katoavat. Myös jätteen määrä vähenee oleellisesti. Wallman linkittääkin kehityksen jätteettömän sukupolven syntymiseen, josta hän povaa seuraavaa supertrendiä.
Ennustus ei tule yllätyksenä, kun sitä peilaa viime vuosien julkiseen keskusteluun. Tavaran karsiminen on noussut tapetille tuon tuostakin. Aihetta käsitteleviä oppaita ovat laatineet useat kirjoittajat. On syntynyt jopa uusi ammatti, kodinraivaajat.
Muotibloggarit näyttävät kulutuksen vähentämisessä esimerkkiä. Enää ei ole hienoa omistaa kahtasataa kenkäparia, vaan muutama kunnollinen ja kestävä. Vaatteiden vuokraus kasvattaa suosiotaan (HS 22.12.2014).
Mistä moinen täyskäännös johtuu? Jakamistalouden kehitystä ovat edistäneet uusi teknologia, talouskriisien aiheuttama paine säästöihin ja ekologisuuden arvostus, kerrotaan Jakamistalous.fi-sivustolla.
Moni perustelee omistuksista luopumista myös sillä, että turha tavara aiheuttaa pahaa oloa ja stressiä. Ihmekös tuo. Tutkimusten mukaan suomalaisessa keskivertokodissa on 10 000 tavaraa, joista vain 3000:ta käytetään aktiivisesti (ET-lehti 26.11.2011).
Mikä sitten olisi sopiva määrä? Kuluttajatutkimuskeskuksen laskelmien mukaan 260 kappaletta. Sillä yltää kohtuulliseen elämään, ainakin jos asuu yksin (Yle 19.10.2010).
Suomessa jakamistaloutta voi kokeilla jo nyt osallistumalla autojen yhteiskäyttöön tai ruokaosuuskuntiin. Wallmanin maalailemat kuvat jääkaapittomista keittiöistä, joihin ateriapalvelu toimittaa ruoka-ainekset kokkausvalmiina, lienevät toistaiseksi utopiaa.
Pidemmälle vietynä kuvatunkaltainen elämäntapa edellyttää tietysti kohtuullisia välimatkoja tai kekseliäitä keinoja etäisyyksien ylittämiseen. Haja-asutusalueiden asukkaat tuskin jaksavat lähteä vuokraamaan tavaroita kymmenien kilometrien päästä.
Myös luottamusta tarvitaan, ainakin jos mietitään kansalaisten itse organisoimia jakamisjärjestelyitä. Olisitko valmis lainaamaan polkupyörääsi ventovieraalle? Miten varmistetaan, että yhteiskäytössä olevat tavarat pysyvät kunnossa?
Näyttäisi siltä, että toimiakseen jakamistalous vaatii ihmisiltä henkistä kasvua, kuten kykyä vastuunottoon ja lähimmäisestä välittämiseen. Näiden ominaisuuksien soisi toki yhteiskunnassa lisääntyvän.
Jakamistalouden ansioksi on perinteisesti nähty, että se ei kytkeydy puolueisiin tai yrityksiin. Sitä on kuvattu jopa kapitalismin vaihtoehdoksi.
On silti hyvä muistaa, että laajassa mittakaavassa toteutettuna kyse on muustakin kuin naapurilta naapurille -tyyppisestä tavaranvaihdosta. Kuten Wallmanin haastattelussa tulee esiin, jakamistalouden ympärille kehittyy jatkuvasti uutta liiketoimintaa, miljardiluokan bisnestä.
Tulevaisuuden isoja kysymyksiä onkin, kuka omistaa yhteiskäytön mahdollistavat ”jakamisalustat”? Kuka hinnoittelee vuokrauspalvelut, kerää tuotot ja käyttää valtaa? Onko jakamistaloudessakin lopulta vain voittajia ja häviäjiä? Toivottavasti ei.
ANNA HUMALAMÄKI