Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) pysytteli lauantaina tiiviisti sisätiloissa. Belgian pääkaupungissa Brysselissä sotilaat ja poliisit partioivat kaduilla erityisen näkyvästi. Jäätteenmäki sanoo, että olo on kuin olisi tullut toiseen kaupunkiin.
Euroopan parlamentissa on koko kuluneen viikon ajan eletty kiristyneiden turvatoimien keskellä, mutta työtä on pystytty tekemään normaaliin tapaan. Parlamentti on myös suunnitelmien mukaan matkustamassa istuntoviikolle Ranskan Strasbourgiin.
Jäätteenmäki kritisoi sitä, että Belgiaan ja Ranskaan on päästetty syntymään paikkoja, joissa terrorismi voi kasvaa ja kukoistaa. Jäätteenmäen mukaan tätä vastaan pärjää parhaiten pitämällä huolen hyvinvoinnin tasapuolisesta jakaantumisesta.
HANNU PUROLA