Elämisen laadusta ei puhuttu silloin kun olin nuori. Tuskin siitä paljon puhuttiin silloinkaan kun olin keski-iässä. Mitä se on ja milloin sen pitäisi alkaa?
Pahaa on tehty kaikkina aikoina, vaikka tiedotus ei ennen ehtinyt tuomaan sitä niin armottomana kuin tänään. Yöllisillä kaduillamme voi tapahtua mitä vain, turvattomia ihmisiä hakataan, puhumattakaan oman elämän tärvelemisestä, ihmisen koskemattomuuteen kajoamisesta ja kaikenlaisesta hillittömyydestä. Eikö tuohon ole löydettävissä muutosta?
Jokaisella ihmisellä on vapaa tahto ja jonkinlainen kuva siitä minkälaiseksi hän soisi elämisen laadun muodostuvan. Rikkauden merkitystä yliarvioidaan, mutta eikö kohtuullinen toimeentulo kuulu hyvään elämän laatuun. Myönteinen suhtautuminen omaan työhön on ymmärtääkseni tärkeimpiä ehtoja. Onhan yksi tämän ajan onnettomuus myös tytöttömyys.
Onnellista olisi, että työttömällekin toimeentulo järjestyisi ja että hän keksisi tavan olla hyödyllinen omalle kehitykselleen. Yksi hyvin tärkeä elämisen laadun tae on se, että kodissa ja lähiympäristössä vallitse sopuisuus.
Näin uuden vuoden onnellisuutta toivoteltuamme, joudumme miettimään mitä se onni on. Pysyvään muuttumattomaan onneen tuskin kukaan uskoo. Ja kun me sitä toisillemme toivottelimme niin toivoimmeko hänelle oikeasti pysyvää onnea. On kyllä olemassa vanha sanonta: jokainen on oman onnensa seppä. Mutta kuka tuota lausetta muistaa, kun suuri suru iskee haavan ihmiseen tai ankara pettymys romahduttaa kaikki toiveet.
Voiko kukaan ihminen koskaan väittää olevansa maailman onnettomin? Ei voi, vaikeampiakin on kestetty ja ehkä voitettukin. Pettymys loittonee ajan kanssa, hoidettu haava, joka ei ole päässyt tulehtumaan, menee aikanaan umpeen. Arpi saattaa jäädä, mutta se ei estä toimimista. Toiminta on aina se paras lääke, mikäli sitä tarjotaan tai itse löydetään. Luonnettaan ihminen ei valitse, mutta ehkä hän oppii hillitsemään sitä. Itsesäälistä ei hyödy yhtään kukaan.
Ei köyhä ole se, jolla on vain vähän. Köyhä on ihminen, jolta aina puuttuu jotain. Kaikki hyvä alkaa jo alussa. Kun olen nyt itse seurannut kolmea tytärtäni äitinä, niin voin sanoa olevani ylpeä vanhempi. En siksi, että olisin heille kaiken opettanut, vaan siksi, että he ovat löytäneet oman tiensä. Jokainen lapsenlapsistani kokee pitkin päivää myös rauhoittumisen hetkiä. He rauhoittuvat jo ilmapiirin vuoksi joko kokonaiseen yöuneen tai sitten pätkäuniin. Jompikumpi vanhemmista on lapsen kanssa ihan vain häntä varten. Kerrotaan satuja kirjaa lukien. Iltarukous lauletaan sillä vanhalla tutulla sävelellä.
Haluaisin joka ilta viedä vanhemmille ruusun ja sanoa, että kadehdin heitä. En aina heidän öitään ja aamujaan, vaan niitä illan rauhoittumisen hetkiä. Kuinka pienestä se kaikki alkaa ja kasvaa suureksi, toivottavasti hyväksi elämän laaduksi.
Voi kun itse nyt oppisin olemaan onnellinen. Eläisin jokaisen päiväni täydesti, intensiivisesti ja suhtautuisin jokaiseen minuuttiin niin suurella hellyydellä, että voisin sanoa sitä taiteeksi. Olenhan oppinut jo senkin, että tuskaa pystyy kuuntelemaan kuin ystävää ja ovea ei tarvitse vahtia jos huone on tyhjä.
Raimo Vakkuri
Kirjoittaja on kouluttaja.