Itsenäisyyspäivän lähestyessä on ollut hieno ja mielenkiintoinen tilaisuus tutustua isäni isoisän Juho Joupin yli sata vuotta sitten vuonna 1921 pitämän itsenäisyyspäivän juhlapuheen tekstiin. Käsinkirjoitetun puheen tekstistä voi ajatella ja arvioida, miten aika on tähän päivään nähden muuttanut maailmaa, arvoja ja arvostuksia. Vai onko muuttanut ja jos on, niin kuinka paljon, mihin suuntaan. Jotkut asiat kuitenkin pysyvät.
Puheen alussa puhuja luo katsauksen ”vapauden juhlapäivänä” muutamien vuosikymmenien takaisiin tapahtumiin ”voidaksemme sitä taustaa vastaan nähdä edes pienen pilkistyksen siitä, mistä arvosta maamme itsenäisyys sietäisi meille olla”.
”Maamme oli vuosisadan alussa valloituksen perästä yhdistetty silloiseen mahtavaan Wenäjään. Wallanpitäjien taholta pidettiin huolta siitä, että niin kuin Wenäjällä vielä nytkin, kansa pysyi tietämättömyydessä”. Sensuuri vallitsi, yliopistotoiminta oli tarkan valvonnan alla, ja esimerkiksi J.W.Snellmanin lehti, joka ”oli rohjennut ravistaa hallitusta, oli yrittänyt pelkäämättä tuoda julki maan ja kansan tarpeita ja vaatia oleviin oloihin parannusta” lakkautettiin.
Aleksanteri II:n ajassa puhuja näki käännekohdaksi, josta alkoi väliaikainen kehityskausi maassamme. Kuitenkin ”yhdeksänkymmentä-luvulla alkoi venäläisissä lehdissä yhä useammin ja useammin ilmestyä hyökkäyksiä maamme sisäistä itsenäisyyttä vastaan. Wenäjän panslavistisen liikkeen tarkoituksena oli sulattaa Suomen kansa Wenäjän kansan yhteyteen. Helmikuun manifestilla aljettiin tätä käytännössä toteuttaa”.
Suurlakon 1905 jälkeen peruutettiin routavuosien toimenpiteet.
”Wenäläisen sanaan ei ole ollut koskaan luottamista” toteaa puhuja tässä kohtaa. Muutamassa vuodessa suurlakon jälkeen maamme asema oli ”paljoa enemmän uhattu kuin konsanaan routavuosien aikana”. Suomen eduskunnan oikeus valtakunnan lainsäädäntötyössä rajoitettiin lausuntojen antamiseksi, Wenäjän ministerineuvostolla oli tarkastusoikeuksia, virkamiehiä vangittiin, erotettiin.
Maailmansodan sytyttyä 1914 maassamme pohdittiin Suomen tulevaa kohtaloa. ”Oltiin varmoja, että jos Wenäjä siitä suoriutuu voittajana, tietää se Suomen loppua. Päinvastaisessa tapauksessa voi Suomi asialleen saada helpotuksen”. Wenäjällä puhkesi vallankumous. ”Suomen parhaat miehet olivat tehneet väsymättömästi työtä Suomen itsenäisyys-aatteen puolesta” ja näin kun uudessa tilanteessa ”maan omat miehet käyttivät vallankumouksen jälkeen korkeinta valtaa Suomessa, esitti hallitus joulukuun 4. päivänä 1917 eduskunnalle, että se julistaisi maan valtiollisesti itsenäiseksi, jonka eduskunta joulukuun 6. päivänä hyväksyi”.
Puheen loppuosassa puhuja kertaa menneitä tapahtumia pääkohdittain ja toteaa: ”Siinä tapahtumain kirjavuus muutamien vuosikymmenien aikana, jotka Suomen kansa on saanut kokea ja kunnialla ne kestänyt. Kun venäläisvaino oli parhaallaan, kun pelastuksen siintävää rantaa missään ei näkynyt ja vaikka kansa tyynesti sortohon suhtautui, niin tuli ajatelleeksi, että sen sisimmässä sittenkin piili ja kyti ajatus siitä, että viel uusi päivä kaikki muuttaa voi. Ja se päivä tulikin! Meidän täytyy vain aina olla selvillä siitä, mihin itsenäisyytemme meitä velvoittaa”.
Yli sadan vuoden takaiset ajatukset ja lauseet johtavat miettimään tuon pidetyn puheen jälkeisiä kehityskulkuja maassamme ja ympäröivässä maailmassa.
Olemme itsenäisenä maana läpikäyneet monia vaiheita hyvine ja huonompine aikoineen. Tänä päivänä toimiessamme kansakuntamme on merkittävästi vahvemmalla pohjalla kuin mitä Suomi nuorena, nelivuotiaana tässä mainitun puheen pitopäivänä oli. Silloinkin jo riitti uskoa tulevaisuuteen.
Puheen pitäjä vuonna 1921 päätti puheensa seuraavasti: ”Tässä maailmassa aina on pitänyt paikkansa se, että oikeus lopulta voittaa”.
Lauri Jouppi
Seinäjoki