LAPUA Lapuan keskustaan rakennettavasta uudesta kerrostalosta tulivat esitteet ja pohjapiirustukset julkisuuteen jo silloin, kun Elli-Sisko Niemen puoliso vielä eli.
– Katselimme esitteitä ja kysyin häneltä, mitä mieltä hän on, muuttaisimmeko omakotitalosta kerrostaloon. Päätös oli silloin selvä; ei muuteta. Asutaan omakotitalossa niin kauan kuin pärjätään ja pyydetään apua sinne. Mieheni sanoi, että taloesitteet saa polttaa, Elli-Sisko Niemi muistelee.
Ennen kuin kerrostalo ehti edes valmistua, Niemen puoliso kuoli.
Elli-Sisko Niemi kastelee kukkia suurella parvekkeella. Lasitetulla parvekkeella kesä jatkuu pitkälle syksyyn ja kevät tulee aikaisin. Suurista lasi-ikkunoista näkyy viljapelto.
– Tänäkin keväänä päätin, että en laita paljon kukkia, mutta mistä niitä vain taas on kertynyt, Niemi nauraa.
Elli-Sisko Niemi kiittelee itseään vuolaasti päätöksestään muuttaa sittenkin kerrostaloon, vaikka vastustus omassa mielessä olikin ensin suurta.
– Kun sitten tein päätöksen muuttamisesta, päätin samalla, että tästä tulee kotini ja tässä minä viihdyn. Ja hyvä on ollut asua.
Elli-Sisko Niemi kävi katsomassa nykyistä kotiaan muutaman kerran sen ollessa vielä puolivalmis tammikuussa 2008.
– Kauhistelin, että tällaiset tapetit ja tällaiset keittiön kaapit. Ja pesuhuoneen muotoakin moitin. Minusta se tuntui ihan junan malliselta, Niemi toimittaa.
Päätös asunnon ostamisesta syntyi kuitenkin nopeasti ja maaliskuulla Niemi teki jo kaupat, tyttäriensä suureksi iloksi.
– Minä menin ilmoittamaan välittäjälle, että äiti ottaa asunnon ja välittäjä kertoi jälkeenpäin, että viiden minuutin päästä siitä oli tullut pariskunta ostamaan samaa asuntoa, Elli-Sisko Niemen tytär Suvi Niemi kertoo.
– Onneksi en kauaa miettinyt, Elli-Sisko Niemi huokaa.
Jo puolison eläessä Niemeä oli alkanut painaa omakotitaloasumisen vaatimukset.
– Meillä oli aina piha viimeisen päälle hyvässä kunnossa ja alkoi tuntua turhauttavalta, kun huomasi, että ei enää jaksa pitää siitä huolta.
Oli hyvää sattumaa, että uusi koti sijaitsi aivan entisen nurkilla, saman tien varrella.
– Tästä näkyykin vanhan kodin pihaan silloin kun puussa ei ole lehteä. Matkaa on 1,3 kilometriä.
Myös Niemen lapsuuden koti on aivan samalla reunalla kaupunkia ja tienoo on siksikin niin tuttua.
– Oli tärkeää, että tutut paikat ovat lähellä. Sekin auttoi osaltaan kotiutumaan, Niemi pohtii.
Suurin asia kotiutumisen onnistumisella Niemelle on ollut tuttujen tavaroiden tuoma ilo.
– Halusin, että minulla on vanhaa tavaraa ympärilläni. Ostin ainoastaan uuden sängyn ja pikkusohvan. Kaiken muun olen tuonut vanhasta kodista. Tyttäret ihmettelivät ja epäröivätkin ensin, että mahtuuko suuret kalusteet tänne asuntoon, mutta minä kävin mittomassa paikat etukäteen ja suunnittelin tarkalleen, mitä laitan mihinkin. Sisustaminen oli lopulta aika mukavaakin, Elli-Sisko Niemi tuumaa.
Elli-Sisko Niemen asumassa kerrostalossa pidetään porukalla huolta oman talon väestä.
– Talossa asuvat miehet ovat sanoneet, että ei tarvitse alkaa vaihtaa lamppua itse. Kyllä he tulevat apuun.
Aamupäivä Elli-Sisko Niemellä kuluu usein puhelimessa ystävien kanssa.
– Soitellaan aamulla toisillemme ja kysellään, ollaanko sitä jo herätty. Muutamien kanssa käydään päiväkahvilla toistemme luona ja kukaan ei koskaan tule pihassa vastakkain pelkän tervehdyksen kanssa. Aina meillä riittää useampi sana vaihdettavaksi, Niemi kertoo tyytyväisenä.
Ensimmäisenä kerrostalokeväänä Niemen tuli ikävä suurta puutarhaansa, mutta parvekkeella kasvatettavien kukkien hoitaminen helpotti kaipausta.
– En minä kyllä enää edes haluaisi omakotitaloon, on täällä niin helppo asua. Tässä on niin turvallista ja mukavaa.