Vanhemman sukupolven arvostus uhkaa rapautua samalla kun he ovat yhä tarpeellisempia aikuisten lastensa perheiden elämässä niin henkisenä tukena, ajankäytöllisesti, taloudellisesti kuin myös lastenhoidossa.
Satakunnan kansan artikkelissa 12.7.16 kuvattiin tarina aikuisesta pojasta, joka vaati äitinsä rahankäyttöä rajattavaksi. Taustalta kuulsi asenne, ettei oma äiti ansaitse tai tarvitse mitään. Ovatko tässä roolit ja sukupolvien arvostus heittäneet kuperkeikkaa? Isovanhempia on Suomessa yli miljoona. Kuuluuko harmaantuvien edelleenkin vain uhrautua ja taistella selviytymisestä, vai saavatko he edes hitusen nauttia omista saavutuksistaan ja satsata itseensä? Ja onko itsekästä kieltäytyä lastenhoitopäivystyksestä tai vapaa-ajan- tai taloudellisesta riistosta?
Monet isovanhemmat käyvät Väestöliiton vanhemmuuskeskuksen palveluissa päivittämässä kasvatustaitojaan ja kysymässä neuvoja tilanteisiin, joita lastensa perheissä kohtaavat. He ovat vastuullisia ja motivoituneita oppimaan uutta ja vievät tätä kasvatusosaamista lapsilleen ja lapsenlapsilleen. He osaavat myös usein ottaa elämän haasteet rauhallisemmin ja tarjoavat lastensa perheille käytännönläheisen tuen arkeen.
Suuri osa nuorista toki näkee isovanhemmuuden arvon. Kuopiolainen osa-aikaopiskelija Siiri Komulainen tarvitsi opiskelupaikkakunnaltaan asuinsijaa muutamaksi vuorokaudeksi viikossa. Hänen asuntohakemuksessaan luki muun muassa: ”Jos sinulla on pilkettä silmäkulmassa, hyviä reseptejä essun helmassa ja karjalaiset sananlaskut hallussa, saatat olla etsimäni varamummo, jonka kanssa nauraa vedet silmissä iltaisin.” Toivomme, että Siirin kekseliäs idea saa jatkoa!
Minna Oulasmaa ja Susse Ingman-Friberg
Väestöliiton Isovanhemmuuskoordinaattorit