Luokkakaverinsa taposta epäillyn seinäjokelaistytön asianajaja Kaarle Gummerus kertoi maanantaina Ilta-Sanomille, että hän on kerännyt runsaasti aineistoa päämieheensä kohdistuneesta kirjoittelusta.
Päätöksiä jatkotoimenpiteistä ei ole hänen mukaansa tehty.
Gummerus kuvailee osaa kirjoituksista asiattomiksi. Asianajajana hän seuraa tietenkin päämieheensä kohdistuvaa kirjoittelua, Gummerus vahvistaa toimituksellemme.
Gummerus ei osaa sanoa, onko kirjoituksissa rikottu mahdollisesti lakia.
– Olen kerännyt ja haalinut sitä materiaalia kasaan, mitä siellä sosiaalisessa mediassa on ollut. Katsotaan, aiheuttavatko ne toimenpiteitä ja pitääkö niitä viedä jollekin eteenpäin tutkittavaksi, Gummerus toteaa lehden haastattelussa.
Hän ei kommentoi, onko keskustellut some-kirjoittelusta jo tytön vanhempien kanssa.
Linkki Ilta-Sanomien juttuun löytyy tästä .