Sateenharmaa taivas Los Angelesin yllä kaikuu, kun kymmenistä kurkuista kajahtavat ilmoille ikivanhojen intiaanilaulujen säkeet. Laulajien rumpupiiri hakkaa rytmiä, kun tanssijat kirjavissa sulka-asuissa tamppaavat ruohokehää.
Kalifornian osavaltionyliopiston kampuksella Long Beachissa Yhdysvaltain länsirannikon suuri pow-wow-tapahtuma vietti maaliskuussa 50-vuotisjuhliaan. Pow-wow on Pohjois-Amerikan intiaanien tanssi- ja laulujuhla, jossa eri heimojen edustajat kokoontuvat yhteiseen juhlaan jakamaan kulttuuriperinnettään.
Sen näkyvin muoto ovat tanssijoiden värikkäät asusteet, joista ei sovi puhua naamiaisasuina. Halloween-asuista käytetty sana "costume" koetaan halventavana tanssijoiden asuista puhuttaessa. Oikea nimitys intiaanien mukaan on "regalia" eli regaalit, joka viittaa eurooppalaisessa käytössä kuninkaallista valtaa ja arvokkuutta symboloiviin kruununkalleuksiin.
– Kun ihmiset käyttävät sanaa naamiaisasu (engl. costume), se tarkoittaa, että ihminen teeskentelee olevansa jotain muuta kuin mitä on. Meille tässä ei ole kyse siitä. Kun puemme päällemme regaalimme – koristuksemme – on kyse siitä, keitä me olemme. Emme teeskentele olevamme mitään muuta. Tätä me olemme, kertoo STT:lle pow-wow'n seremoniamestari Arlie Neskahi, 66.
Päivän mittaan pilvipeite rakoilee auringonpaisteeksi, ikään kuin vastauksena taivaisiin huudetulle laululle. Raskaisiin regaaleihin sonnustautuneiden tanssi ei hidastu edes porottavassa auringonpaisteessa.
Osallistujilla kirjavat heimotaustat
Yhdysvaltain alkuperäiskansoista puhuttaessa kieli on jatkuvasti elävää käsitteiden kamppailun kenttää, ja se koskee paitsi sulka-asusteiden myös niiden kantajien nimeä.
Moni valkoinen yhdysvaltalainen ja eurooppalainen kokee vanhahtavan sanan "intiaani" kiusalliseksi tai loukkaavaksi – onhan termi kolonialismin ja Kristoffer Kolumbuksen (1451–1506) erehdyksen perintöä. Kolumbus kun luuli löytäneensä uuden väylän Aasian vauraille kauppareiteille – eli sen ajan kielen mukaan Intiaan (engl. Indies).
Vaikka historiallisten omantunnonongelmien kanssa painiva valkonaama kokisikin asian kiusalliseksi, Long Beachin pow-wow'ssa koolla olevat nimittävät itseään nimenomaan intiaaneiksi. Vanha nimi esiintyy lipuissa, järjestöjen nimissä ja puheenparressa.
Identiteetin perusta on heimo, mutta nykyään monen sukujuuret ovat useiden heimojen suunnalla, ja intiaani on selvästi suosituin käsite kattamaan kaikki Yhdysvaltain alueen alkuperäiskansat. Yksi tällaisista sukujuuriltaan kirjavista nykyintiaaneista on liekinoransseihin regaaleihin sonnustautunut Craig Stone, 67, joka oli tänä vuonna kunniatehtävässä pow-wow'n päämiestanssijana.
Vanhan intiaanin viime tanssista on jo kulunut aikaa, mutta pow-wow'n 50-vuotispäivä on erityinen tilaisuus.
– Olen tanssinut täällä kun olin nuorempi, mutta myöhemmin olen lähinnä osallistunut pow-wow'n järjestämiseen, joten en ole varsinaisesti käyttänyt regaalejani kovin paljoa. Nämä regaalit teimme äitini perheen ja ystävien kanssa 1970-luvulla, eli ne ovat jo aika vanhat. Pidän niistä hyvää huolta, Stone sanoo.
Stone kuvailee itseään "piskiksi". Hänen juurensa juontavat Yhdysvaltain lounaisosista aina Kanadan arktisille alueille.
– Olen niin kuin 28:aa eri asiaa, minussa on jopa vähän suomalaista, Stone sanoo.
Suomalaisjuuret selvisivät dna-testistä, mutta niiden tarkkaa alkuperää Stone ei tiedä. Yhdysvalloissa suomalaisten maahanmuuttajien ja intiaanien jälkeläisiä eli "fintiaaneja" elää erityisesti maan koillisosissa Pohjois-Amerikan Isojenjärvien alueella.
Long Beachin pow-wow'n 50-vuotisjuhla oli myös tapahtuman paluu koronaviruksen pakottaman tauon jälkeen. Moni kehässä menneinä vuosina kuultu ääni on nyt viruksen vaientama.
– Covid-19 vaikutti alkuperäiskansojen yhteisöihin kovemmin kuin kehenkään muuhun, amerikanintiaanien elinajanodote laski 65 vuoteen. Reservaateilla elinolosuhteiden ongelmat ja resurssipula jatkuvat tähän päivään asti, siellä näimme leijonanosan kuolemista, Stone sanoo.
Tutkimusten mukaan intiaanien elinajanodote laski pandemian aikana kuudella vuodella.
Osa suullisen perinteen ketjua
Pow-wow'ta seremoniamestarina juontanut Arlie Neskahi edustaa heimoa, joiden oma nimi itselleen on dine. Kuten usein alkuperäiskansojen kohdalla, myös hänen heimonsa tunnetaan paremmin ulkopuolisten heille antamalla nimellä eli navajoina.
– Olen kiitollinen saatuani palveltua seremoniamestarina. Olen useiden suurten sanankäyttäjien jälkeläinen, isäni ja isoisäni olivat suuria puhujia. Kannan sen rukouksen sydämessäni, että sanani olisivat lääkettä ihmisille. Olen nyt 66-vuotias ja haluan olla osa tätä puhujien perinteen ketjua, Neskahi sanoo.
Suullista perinnettä on Neskahin mukaan kiittäminen siitä, ettei alkuperäiskansojen kulttuuria onnistuttu Yhdysvalloista hävittämään.
– Opetuksemme eivät ole kirjoissa. Isäni sanoi ennen, että kansamme päätti, ettei niistä kirjoiteta kirjaa. Jos kirjoitat ne kirjaan ja kirja tuhoutuu, ne ovat poissa. Kun opettelet ne ja panet ne mieleesi sekä sydämeesi, ne ovat sinun. Siksi he eivät voineet tuhota kulttuuriamme, koska se oli sisällämme. He eivät voineet viedä meiltä tanssejamme ja laulujamme, sillä ne olivat sisällämme.
Yhdysvalloissa ja Kanadassa lähetyssaarnaajat yrittivät 1800- ja 1900-luvuilla hävittää alkuperäiskulttuurit riistämällä näiden lapsia perheiltään sisäoppilaitoksiin, joissa lapsia yritettiin väkisin sulauttaa valtavirtakulttuuriin.
– Isoin ongelmamme on historiallinen trauma siitä, että vanhimpamme pantiin sisäoppikouluihin ja lähetystyöntekijät riistivät lapset perheiltään. -- Oli sanonta, että "säästä lapsi, mutta tapa intiaani", eli tapa intiaani sydämessä, etteivät he puhuisi kieltänsä, että heidän hiuksensa leikattaisiin, kertoo pow-wow'n päänaistanssija Pamela James, 63.
Jamesin oma isoäiti oli yksi näistä ryöstetyistä lapsista. Trauma on hänen mukaansa periytynyt seuraaville sukupolville.
"Tämä maa elää ahneudesta"
Alkuperäiskansojen nykyongelmista puhuttaessa tärkeä teema on ympäristö. Ilmastonmuutoksen ja Lounais-Yhdysvaltoja vuosikymmeniä koetelleen kuivuuden jäljiltä intiaanien perinteinen, luontoa kunnioittava ajattelutapa näyttää kaukaa viisaalta.
– Vanhimmat opettavat, että me ihmiset olemme yksi heikoimmista eläinlajeista. Meillä ei ole torahampaita tai teräviä kynsiä. Emme voi juosta nopeasti tai kuulla ja nähdä yhtä hyvin kuin jotkin eläimet. Emmehän me pysty edes liikkumaan ulkona ilman vaatteita, sanoo Neskahi.
Ihmisen heikkouden vuoksi meidän olisi elettävä kiitollisuudella ja nöyryydellä ympäristöämme kohtaan, seremoniamestari sanoo.
– Katso ympärillesi, katso puuta ja ruohoa, kaikki tämä toimii harmoniassa. Sellaisia meidän pitäisi olla, mutta ihminen loi filosofiat ja politiikan ja talousjärjestelmät, joiden vuoksi käymme sotaa keskenämme ja pudotamme jopa atomipommin, koska nämä ajattelutavat ovat päässämme. Alkuperäiskansat ovat aina katsoneet Maata ja sanoneet, että tällaisia meidän pitäisi olla, meidän pitää ravita toisiamme ja huolehtia toisistamme.
Intiaaneille ilmastonmuutos on eräänlainen kolmas karkotus, kertoo New York Times: historiallisesti heidät ajettiin vaikeammille elinalueille ensin valkoisten siirtolaisten myötä ja sitten hallituksen toimesta reservaatteihin, ja nyt ilmastonmuutos muuttaa osaa näistä jäljellä olevista elinalueista elinkelvottomiksi.
Neskahin mukaan alkuperäiskansat ovat varoittaneet alusta lähtien ympäristön väärinkäytöstä, joka nyt näkyy muun muassa Yhdysvaltain lounaisosien elämänlangan Coloradojoen kuivumisena.
– Olemme varoittaneet, että jos järkytätte luonnon tasapainoa, sillä on seurauksensa maksettavaksi, Neskahi sanoo.
Coloradojoen ja muiden jokien kuivuminen johtuu pitkästä kuivuudesta ja veden liikakäytöstä erityisesti maataloudessa.
– Kolonialistit, eli valkoiset ihmiset, heille kaikessa on kyse ahneudesta. Tämä maa elää ahneudesta. -- Me elimme Äiti Maasta, sen puolesta tanssimme. Kaikki nämä ympäristökysymykset liittyvät siihen, että he haluavat tuhota maan, ja nyt Äiti Maa on palannut kostonjanoisena, sanoo Pamela James.