Otsikoita iltapäivälehdistä: ”Sinullakin voi olla se – Jos kylkeä särkee, sairaus on jo pitkällä”, ”Nämä pienet oireet voivat kertoa päässä tikittävästä pommista”, ”Tällainen uloste voi olla syövän ensioire”, ”Kun virtsasi näyttää tältä, et ole terve”, ”Lisääntynyt hikoilu voi olla merkki alkavasta sairaudesta”, ”Yksi piirre käsissäsi voi kertoa vakavasta ongelmasta, suurempi riski kuolemaan”, ”30–40-vuotias nainen: Jos äidilläsi on tämä piirre, sinulla voi olla jopa hengenvaarallinen riski”, jne. jne. Näin ahdistus muutetaan rahaksi. Mainosmyynti riippuu klikkauksista ja käynneistä lehtien sivuilla.
Pitäisikö asialle tehdä jotakin, esimerkiksi boikotoida näitä lehtiä ja mainostajia? Euro on paras konsultti saada aikaan muutoksia, kun pelkkä moralisointi kääntyy itseään vastaan. Sananvapauskaan ei ole ongelmaton asia. Ihmiset ovat vietävissä, medialukutaito ei ole riittävällä tasolla. Ahdistus lisääntyy, sanovat useat selvitykset ja tutkimukset. Ihmisten ahdistuksen lisääminen herättää uteliaisuuden ja nostattaa lehtien myyntiä. Ei voi sanoa iltapäivälehtien ainakaan vähentävän eikä olevan huolissaan yhä lisääntyvistä mielenterveysongelmista. Vastuusta puhumattakaan.
Myös kohu-uutiset ja skandaalit, usein väkisin tehdyt ja liioitellut, vetävät lukijoita puoleensa kuin haaska hyeenaa. Kohun ei tietenkään tarvitse olla täysin todellisuuteen perustuva. Ns. lööpeissä käytetään uteliaisuutta ja paheksuntaa aiheuttavia ihmisiä kuten Matti Nykästä aikanaan. Tuoreimpana esimerkkinä median ja mediapersoonan symbioosi on ex-pääministeri Sanna Marin. Voidaan puhua myös kaksisuuntaisesta hyväksikäytöstä. Mediapersoona ruokkii mediaa ja hyötyy itsekin julkaisemalla itsestään muun muassa Instagram-tilillään lukijoiden uteliaisuutta tyydyttäviä kuvia ja tokaisuja sisältäviä ”uutisia”.
Iltapäivälehdillä on psykologista silmää vedota ihmisten raadollisimpiin ja alhaisimpiin tarpeisiin ja tunteisiin. Kehityssuunta on vaarallinen. Ihmisten huomio kiinnittyy ja siirtyy viihteellisiin, toisarvoisiin asioihin, pois oleellisista, jokaisen elämään vaikuttavista asioista. Vaarana on myös kilpailun vinoutuminen, kun viihdeuutiset vievät tilan ja hapen asialehdiltä ja muilta asiatiedotusvälineiltä. On pelottavia esimerkkejä jopa siitä, että valtamedia ja muut luotettavammat tiedotusvälineet joutuvat lähentymään tyylillisesti iltapäivälehtien tapaa vedota ihmisten alimpiin tarpeisiin saada lukijoita ja mainostajia puoliperättömillä skandaali- ja kohu-uutisilla ja muulla roskapostilla.
Syöpä on sana, jolla lehdet saavat klikkauksia, Sanna Marinin lisäksi. Kun syöpä esiintyy otsikossa, kansa ryntää tutkimuksiin kuormittamaan muutenkin tukossa olevaa sairaanhoitoa. Mikäpä tietää mitä siellä luomissa, suolissa, maksassa, haimassa, aivoissa, rinnoissa, eturauhasessa, munasarjoissa, peräsuolessa, paksusuolessa, ohutsuolessa, ruokatorvessa, keuhkoputkessa keuhkoissa ja sadassa muussa elimessä piilee? Ei tiedetä, jos ei tutkita. Kannattaa tutkia nämä kaikki aluksi, jos uskotaan iltapäivälehtiä. Kuukauden päästä uusi kierros. Elämästä tulee helposti sairauskeskeistä ja ahdistavaa, kun elämänilon pitäisi löytyä itseään ruokkivasta terveyskeskeisyydestä. Terveys pitäisi tiedostaa, ennen kuin sen menettää, ja nauttia jokaisesta päivästä. Kukin tavallaan.
Tarkoitus ei ole vähätellä tutkimuksiin menemistä, jos tuntee vähäkin aihetta. Aihetta, joka ei ole peräisin yksin iltapäivälehdistä.
Suuri osa sairauksista on parannettavissa, kun ne saadaan ajoissa kontrolliin. Kaikkia sairauksia ei voida estää edes jatkuvilla tutkimuksilla. Ei vaikka koko ajan olisi näytepaloja jostakin päin elimistöä patologin tutkittavana. Sairaus voikin yllättää toisaalta. Eletään tässäkin mielessä ahdistavaa aikaa. Mutta peli ei ole menetetty, kun tiedostetaan tilanne enemmän omien aitojen tuntemusten ja omien perinnöllisyysriskien perusteella, vähemmän sairauksista vihjailevien iltapäivälehtien ahdistelemana ja muistetaan, että sairauksia ei voida koskaan täysin välttää. Jatkuva ahdistuskin muuten on terveysriski.
On iltapäivälehdillä yksi myönteinenkin puoli. Ne seuraavat ja paljastavat muun muassa julkisten varojen käyttöä, virkamiesten väärinkäytöksiä ja kontrolloivat poliitikkojen toimintaa. Perinteinen ”vallan vahtikoira” on tarpeellinen ja sillä alueella iltapäivälehdet ovat paikkansa ansainneet. Mutta siinäkin on ongelmansa. Poliittinen kontrolli kohdistuu eri puolueisiin eri tavalla, mitä halutaan nostaa julkisuuteen ja mistä vaietaan. Vahtikoiran täytyy olla objektiivinen kuin huumekoira. Kun se löytää huumekätkön, se ei jätä sitä ilmoittamatta, vaikka kyseessä olisi isännän oma huumekätkö.
Martti Saarikoski
Seinäjoki