Metsä, monipuolisin luonnonvaramme, esitetään usein joko hakkuiden uhrina tai koskemattomana biodiversiteetin temppelinä. Todellisuudessa se on kuitenkin paljon enemmän. Metsä on elävä voimavara, joka oikealla hoidolla voi tukea sekä ilmastotavoitteita että maaseudun elinvoimaa. Kun ilmastokeskustelu ajautuu mustavalkoisiin vastakkainasetteluihin, unohtuu helposti metsän vihreä todellisuus.
Tällä viikolla hallitus toi eduskunnan käsiteltäväksi esityksen metsävähennyksen nostamisesta 60 prosentista 75 prosenttiin. Tavoitteena on kannustaa aktiiviseen metsänhoitoon, turvata teollisuuden raaka-ainehuolto ja tukea metsänomistajien taloutta. Kritiikkiäkin kuuluu, huolena ovat ilmastovaikutukset ja monimuotoisuus. Mutta nyt tarvitaan maltillista keskustelua. Kasvava metsä sitoo enemmän hiiltä, se on biologinen fakta. Mitä enemmän kasvua, sitä enemmän fotosynteesiä ja enemmän hiilinielua. Tämä on todellisuus, johon meidän täytyy tarttua, ei sivuuttaa.
Tony Blair -instituutin tuore raportti The Climate Paradox nostaa esiin ilmastopolitiikan ristiriidan: Tietoisuus ilmastokriisistä ei ole koskaan ollut suurempi, mutta poliittinen ja käytännön toiminta on hidastunut. Moni kokee, että heiltä odotetaan suuria uhrauksia ilman konkreettista hyötyä, etenkin kun vaikutus globaaleihin päästöihin on pieni suhteessa panokseen.
Raportti kehottaa luopumaan symbolisista teoista ja keskittymään ratkaisuihin, jotka todella toimivat. Tässä metsä ei ole teknologian vastakohta, vaan osa ratkaisua. Raportti muistuttaa myös, että luontopohjaiset ratkaisut, kuten metsänhoito, ovat edullisimpia ja skaalautuvimpia tapoja sitoa hiiltä lyhyellä aikavälillä.
Mutta nämä ratkaisut eivät ole ikuisia, hoitamaton metsä voi palaa, tuhoutua tuholaisen seurauksena, tai lakata kasvamasta. Siksi aktiivinen metsänhoito ja metsätalous on hyvin keskeinen ilmastotoimi.
Kestävä metsätalous, jossa puut kasvavat ja korjataan vastuullisesti ja hyödynnetään pitkäikäisinä tuotteina, esimerkiksi puurakentamisessa, on sekä ilmastotyökalu että elinkeinopoliittinen mahdollisuus. Mutta osaaminen maksaa. Uudet innovaatiot vaativat osaamista, uusia menetelmiä, standardeja ja investointeja. Tässä poliitikkojen rooli on keskeinen: luoda kannustimia, yksinkertaistaa sääntelyä ja näyttää itse esimerkkiä. Julkisten investointien tulisi näyttää suuntaa.
Tarvitsemme ilmastopolitiikkaa, joka perustuu yhteistyöhön, ei syyllistämiseen. Ei riitä, että yksittäiset maat tai ihmiset tekevät oikein, tarvitaan globaalia koordinaatiota, erityisesti maiden kanssa, joissa päästöt kasvavat nopeasti. Mutta se vaatii myös yhteiset pelisäännöt.
Tällä hetkellä puuttuvat yhtenäiset ja oikeudenmukaiset standardit sille, miten päästöjä ja hiilensidontaa mitataan. Jo EU:n sisällä on eroja siinä, miten maankäyttösektorin päästöjä lasketaan, mikä lasketaan hiilinieluksi, mikä pysyväksi ja mikä vain tilapäiseksi varastoinniksi. Tällaiset erot aiheuttavat sekä sekaannusta että epäluottamusta.
Tarvitsemme ilmastokeskustelua, joka perustuu faktoihin, ei yksinkertaistuksiin. Joka tunnistaa teknologian mahdollisuudet, mutta ei unohda luonnon roolia.
Ja ennen kaikkea: joka ymmärtää, että ilmastoa ei pelasteta paniikilla, vaan järjellä ja yhteistyöllä. Ilmastonmuutoksen torjunta ei saa jäädä ihanteiden varaan, vaan sen on perustuttava vaikuttaviin tekoihin, jotka kestävät aikaa ja todellisuutta.
Metsä ei ole joko–tai-kysymys, vaan sekä–että-ratkaisu. Se ansaitsee paikkansa osana kestävää tulevaisuutta, viisaasti hoidettuna ja oikein ymmärrettynä.
Anders Norrback
RKP:n kansanedustaja Närpiöstä