Väestön ikärakenne johtaa Suomessakin vääjäämättömästi vanhustenhoidon kasvavaan tarpeeseen.
Laitoshoidossa havaitut virheet ovat nousseet otsikoihin ja parempaan onkin pystyttävä tulevaisuudessa. Miten vanhuksemme hoidetaan jatkossa laadukkaasti, on yksi Sote-keskustelunkin ydinkysymyksiä.
Yksi keino, jolla voidaan vähentää ikäihmisten laitoshoidon määrää, on löytää keinoja heidän pitempään jatkuvalle asumiselle kotonaan. Yhden mahdollisuuden tuo kehittynyt senioriasuminen.
”Koti on turvallisuutta tuova voimavara ja pitää yllä ikääntyvän kykyä selvitä arjesta. Sen johdosta muistisairaan ihmisten pitempään yksin selviytymistä tulee tukea sekä perustarpeista huolehtien kodinhoitajien avulla että soveltamalla tekniikkaakin”, tiivistää iäkkäiden yksinelävien tilannetta tutkinut Elisa Virkola Jyväskylän yliopistolle tehdyssä väitöskirjassaan.
Käsitteenä ”senioriasunto” on tuore ja hyvin eri tavoin se ymmärretäänkin. Sekä omistusmuodoltaan, palvelumahdollisuuksiltaan että ratkaisutavaltaan. Vanhenevalle väestölle tarvitaan lisää vaihtoehtoja myös eri hintaisten palvelujen muodossa sekä ennen kaikkea turvallisuuden tunnetta.
Päättäjien on muistettava, että senioriasuntojen tulee olla koteja eikä hotellihuoneita. Kotona asutaan eikä olla vieraina.
Talojen suunnittelun kulmakivet ovat esteettömyys, turvallisuus ja asumisen helppous. Senioriasumisen konsepteissa on pysyttävä ajan hermoilla koko ajan ja asuntojen muuttaminen myöhemmässä vaiheessa kevyeksi palveluasunnoksi on mahdollistettava jo suunnitteluvaiheessa.
Palvelurakennustoimintaa kunta ohjaa tarkasti kaavoituksella ja ohjeistamalla suunnittelua sekä luvanvaraistamalla palvelutarjoajaoperaattorien 24/7-toiminnan. Kunnat ostavatkin senioritaloissa tarjolla olevista yksityisten toimijoiden palveluista 90 prosenttia.
Senioritalojen olosuhteita kehitettäessä tulee ottaa huomioon viihtyisyys, toiminnallisuus ja sosiaalisuus.
Tarjottavaksi tulevien palvelujen kilpailuttamis- ja vertailutilannetta parantaisi se, että kunta tai kuntayhtymä omistaisi rakennuksen ja kilpailu tapahtuisi avoimesti vain erilaisia palveluita tarjoavien operaattorien välillä.
Mikäli rakennuksen omistajalla ja palveluja tarjoavalla yhtiöllä on omistuksellisia yhteyksiä, on vaikea varmistaa kilpailuttamisen tasapuolisuutta. Nimittäin silloin valtion tuella tuotetun rakennuksen antama kustannusetu tuppaa liukumaan palvelutarjousta alentavaksi ja kilpailutus ei onnistu toivotusti.
Senioriasunnot on tuote, jonka kysyntä varmasti kasvaa.
Avainkysymys on, vastaako tarjonta kysyntään asukkaiden, kunnan vai tuottajan ehdoilla? Tavoitteena on oltava kustannustehokkuus, mutta kehittämällä toimintaa vanhusten näkökulmasta.
Oleellisinta on säilyttää senioreiden arvokkuus. Virkola korostaakin, että muistisairaskin ihminen tulee nähdä tavoitteellisena toimijana usein esillä olevan avuttomuuden ja kyvyttömyyden sijaan.
Ikääntyminen ei ole sairaus, vaan uusi elämänvaihe.
RISTO PESONEN