PÄÄKIRJOITUS
Suomessa on parhaillaan käynnissä Lukuviikko.
Sen merkeissä voi todeta, että suomalaisten lukutaito on yhä hyvällä tolalla, vaikka toki huolestuttavaakin kuulee. PISA-tulokset laskevat. Myös nuorten perinteiset luku- ja kirjoitustaidot ovat jatkaneet koronavuosina alkanutta laskukäyrää.
Mutta onko näkymä täysin synkkä? Ei välttämättä.
Nykynuori kyllä lukee, mutta enemmän kuin tekstiä, hän lukee kuvaa. Hän tulkitsee suoratoistossa elokuvaa ja sarjoja, purkaa somevideon visuaalista kieltä ja ymmärtää nopeasti, mikä on aito tarina, mikä taas mainos tai pilavideo.
Kuvan lukeminen on ihan oma taitonsa. Väitän, että nuori sukupolvi hallitsee sen vanhempiaan paremmin. Eikä visuaalinen kulttuuri ole yhtään köyhempää kulttuuria – se on vain erilaista.
Elokuva, sarja tai hyvä dokumentti voi avata maailmoja yhtä tehokkaasti kuin romaani tai tietokirja. Kysymys on siitä, löytyykö katsojalta tulkintaa, empatiaa ja kykyä seurata kertomuksen rakennetta. Vieraskieliset sarjat ovat myös kehittäneet nuorten kielitaitoa tasolle, jota moni vanhempi voi vain kadehtia.
Mutta, silti, totta kai – kirjoitetulla sanalla on edelleen erityinen asema. Yhdellä tapaa se muistui mieleeni äskettäin, kun luin lapsenlapselleni ääneen. Vaikkei hän ole kuin reilu parikuukautinen, uskon, että hän tunnistaa rytmin ja puheen poljennon.
Ei ollut ruutua, ei kiirettä, ei algoritmia. Vain sanat ja tarina, isoisän ääni ja pieni ihminen, joka katseli ja kuunteli. Lukemisen ydin oli läsnä. Ja totta kai, suurin voittaja olin minä.
Pitkä teksti kehittää keskittymiskykyä, hidastaa ajattelua hyvällä tavalla ja pakottaa rakentamaan merkityksiä itse – ilman kuvan tai musiikin apua. Sitä harjoitusta ei voi täysin korvata millään muulla.
Siksikin Lukuviikko on tärkeä. Mutta ainakin minulle se muistuttaa, että lukeminen on mahdollista monin tavoin ja kaikki tavat ovat hyviä.
Kirjan haaste – mutta myös palkinto – on siinä, että sen ääreen pysähtyminen vaatii rauhoittumista, eikä se aina ole helppoa. Onneksi on maailman kirjapäivä. Huhtikuun 23. päivä järjestetään jälleen "Seis lukupuutto!" -tapahtumia, joissa istutaan alas ja luetaan yhdessä kirjoja.
Lukupuuttoon ihmiskunta tuskin kuolee. Se voi kuitenkin helposti kuolla, jos lopetamme ajattelemisen. Lukeminen kaikin eri tavoin on ajattelemisen kehittämistä ja ylläpitämistä.
Juhlitaan lukemista. Kukin tavallaan.