Ilkka-Pohjalainen kirjoitti 8.12. ihmisten vihasta ympäristöviranomaisia kohtaan Merenkurkun luonnonsuojelualueisiin liittyen. Ihmisten ikiaikaisiin oikeuksiin on puututtu rajusti. Se, mikä ennen oli normaalia, on nyt kiellettyä tai sallittua vain ympäristöviranomaisten armosta. Kun vallankäytön konkreettiset perusteet ovat hataria, ihmiset ovat syystä vihaisia.
Vallan paisuva pyramidi
Kansantaloustieteilijä John Kenneth Galbraithin mukaan nykyaikainen valtio sulkee piiriinsä valtavan organisaation – byrokratian – joka puolestaan on tehnyt valtiosta omien pyrkimystensä välikappaleen. Valtaansa se rakentaa muun muassa lainsäädäntövalmistelun kautta. Vallan välineinä se käyttää keppiä, porkkanaa ja mahdollisuuksia muuttaa uskomuksia yhteistyössä liittolaistensa kanssa.
Kun aiemmin ympäristöhallinnossa oli kolme tasoa ja lähestymistapa oli konkreettinen, asiat hoituivat kohtuullisesti.
Nyt hallintotasoja on viisi ja lähestymistapa on ideologinen. Urbaanit ympäristöbyrokraattiset eliitit puskevat omia fantastisia ideoitaan kansainväliselle tasolle kestävän kehityksen taikasanoja hokien. Siellä ne muuttuvat samanhenkisten keskuudessa politiikoiksi, strategioiksi, direktiiveiksi, tavoitteiksi ja alueellisiksi sopimuksiksi kaukana elämän realiteeteista.
Kun nämä valtarakenteet lähestyvät käytännön tasoa, ne otetaan vastaan suurena viisautena. Niihin liitetään kansallisia säädöksiä, ohjeita ja käytäntöjä. Hallintoalamaisten niskaan sataa suhteettomuuksia, kohtuuttomuuksia ja silkkaa mielivaltaa.
Tuomioistuimet
Ympäristöhallinto on saanut tuomioistuinlaitoksesta arvokkaan liittolaisen valtapyrkimyksilleen. Se on järjestänyt korkeimpiin tuomioistuimiin edustajansa omaksi turvakseen ja oman valtansa jatkeeksi. Nämä taas ovat omaksuneet Yhdysvaltain korkeimman oikeuden sittemmin kumotun ympäristöhallintoa suosivan päätöksen (Chevron) ja tulkinneet sitä siten, että ympäristöviranomainen tietää mitä laki tarkoittaa. Tämän jälkeen päätöksenteko on ollut helppoa.
Kiinassa kommunistinen puolue tietää mitä laki tarkoittaa. Oikeusvaltiossa siitä päättää tuomioistuin, joka on paitsi riippumaton, myös puolueeton. Hallintoalamainen ei voi saada oikeutta, jos päätöksissä ei ole järkeä.
Media
Helsingin mediaeliitti on toinen arvokas ympäristöpoliittinen liittolaistoimija. Se on käyttänyt jo yli 20 vuotta seuraavaa manipulointistrategiaa tukiessaan ympäristöbyrokraattista valtarakennetta:
• Keskity yhteen isosta kuvasta irrotettuun faktaan,
• Unohda kaikki suhteellisuus ja rationaalisuus,
• Hae tukea jutulle omaa asiaansa korostavan akateemisen eliitin piiristä,
• Syyllistä ja häpäise sitä kansanosaa, joka tämän kansakunnan elättää,
• Estä niiden asiantuntijoiden näkemysten julkitulo, jotka kyseenalaistavat viestin,
• Jos et tähän pysty, leimaa heidät ääriajattelijoiksi tai tärähtäneiksi.
Esimerkkinä tästä on Ilkka-Pohjalaisen jutussa mainitut ruoppaus ja rakkohauru. Kauhukuva ruoppauksen ympäristövaikutuksista on juntattu syvälle kansakunnan tajuntaan Helsingin valtamedian toimesta.
Ruoppaus on maansiirtotyötä vesiympäristössä. Sitä tehdään vuosittain häviävän pienellä osalla Suomen vesialuetta. Ruoppauksessa ja läjityksessä vesimassaan pölähtää hienoainesta tyypillisesti 1–10 % massan painosta.
Merenkurkun pohja on pääosin karkeaa. Jos ruoppaustahti on 4 000 tonnia vuorokaudessa, veteen joutuvan hienoaineksen määrä on luokkaa 80 tonnia. Tämäkin aines laskeutuu pääosin nopeasti pohjaan kohteen lähelle. Pohjan ekologinen tila palautuu parissa vuodessa ruoppaus- ja läjitysalueilla.
Vesimassassa on aina kiintoainesta. Se liikkuu virtausten mukana ja laskeutuu tyynissä olosuhteissa pohjaan. Tyypillinen kiintoainesvirta on Merenkurkun alueella luokkaa 100 tonnia kilometriä ja vuorokautta kohden.
Kun merellä raivoaa kunnon myrsky, kiintoainesta irtoaa suuria määriä pohjasta ja virtausnopeudet kasvavat. Kiintoainesvirrat kasvavat jopa yli 10 000 tonniin kilometriä ja vuorokautta kohden.
Kevättulvan aikaan yksittäiset Pohjanlahden joet voivat purkaa vuorokaudessa sankkoina pilvinä 10 000–100 000 tonnia kiintoainesta mereen. Tämäkin on osa luonnon kiertokulkua.
Eliöiden ja kasvien kannoissa tapahtuu suurta luontaista vaihtelua niiden levinneisyysalueiden raja-alueilla. Ruoppauksella ei ole merkitystä rakkohaurun esiintymisen kannalta. Jos sen elinolosuhteita halutaan parantaa, pitää vähentää meren rehevöitymistä.
Miksi sitten uskomus ruoppauksen haitallisuudesta synnytettiin?
Suomessakin käydään ankara taistelua vallasta ja resursseista. Tässä taistelussa menestyy, kun puristaa sieltä, mistä tuntuu. Yli 80 % Suomen ulkomaankaupasta kulkee satamien ja meriväylien kautta. Ympäristöpoliittinen valtakeskittymä kävi tässä käsiksi kansantalouden valtimoon.
Keisarilla ei ole vaatteita
Suomi on harvaan asuttu maa, jossa on raivattu pellot, rakennettu infrastruktuuri, käyty sotaa, teollistuttu ja muutettu joukolla kaupunkeihin. Ei meillä ole kovin merkittäviä ympäristöongelmia. Luonnon rikkaudessa ja monimuotoisuudessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia vuosikymmeniin. Toiset lajit ovat lisääntyneet ja toiset taantuneet.
Toki meidän tulee vähentää ilmastopäästöjämme esimerkiksi rakentamalla vesivoimaa. Voimme myös kääntää vesien rehevöitymiskehityksen monilla keinoilla. Ympäristöpolitiikassa on tahallaan sotkettu omat ongelmat ja maailman ongelmat. On myös sotkettu ne asiat, joihin voimme vaikuttaa niihin asioihin, jotka ovat heijastumaa muualta.
Jos haluamme suojella jotain, on määriteltävä, mitä tarkkaan ottaen haluamme suojella, mitä suojelulla arvelemme saavuttavamme, mikä on todellinen hinta ja ketkä sen maksavat.
Ympäristöpolitiikan hinta
Tämän kirjoittaja oli 90-luvulla Kreikassa projektikehitystehtävässä. Työ osoittautui toivottomaksi. Kaiken piti olla oikein, mutta säädösten ja tulkintojen ryteikkö oli niin sankka ja ristiriitainen, ettei mikään liikkunut ainakaan ilman lahjuksia tai vahvaa poliittista tukea.
Kahden vuosikymmenen kuluttua maa oli konkurssissa. Ihmisten sosiaaliturva romahti ja etenkin nuorisotyöttömyys kasvoi suorastaan räjähdysmäisesti.
Suomen reaalinen talouskasvu on pysähtynyt jo yli 15 vuotta sitten. Elintasoa on ylläpidetty nyt jo holtittomaksi kasvaneella velkaantumisella.
Syynä on se, ettei Suomessa ole kyetty reagoimaan nopeasti muuttuvan maailman vaatimuksiin ja tarttumaan sen tarjoamiin uusiin mahdollisuuksiin. Hankkeita on pysäytetty kymmenvuotisiin lupaprosesseihin, kohtuuttomiin lupaehtoihin sekä liito-oravan, ruijanesikon, tai lampaan läjässä viihtyvän särkkälantiaisen kaltaisiin lukemattomiin detaljeihin. Näillä ei ole luonnon suuressa ja dynaamisessa kokonaisuudessa merkitystä.
Veronmaksajan rahoilla on toki toteutettu hankkeita, mutta ne ovat maksaneet kallisti ympäristöviranomaisten vaatimuksiin mukautumisesta. Samalla ne ovat vahvistaneet käytäntöjä, joihin yksityisen sektorinkin tulee alistua.
EU:n perustamissopimuksen tärkein tavoite on kestävä taloudellinen kasvu. Kestävällä kehityksellä on taloudellinen pilari. Molemmat tulevat sortumaan Suomessa, ellei ympäristöbyrokraattinen mielivalta lopu. Siinä vaiheessa ihmisten viha muuttuu raivoksi.
Esa Eranti
TkT
Vesirakentamisen ja ympäristöpolitiikan erityisasiantuntija