Minulla on unelma: Olisimme kansalaisia, jotka haluaisivat laittaa kortensa kekoon, itkisivät itkevien kanssa, iloitsisivat totuuden voittaessa ja kertoisivat maailmalle kuinka kaunis ja ainutlaatuinen on heikoinkin ihminen.
Mitä tapahuisi, jos ihmisen arvo nähtäisiin absoluuttisena eikä ansioperusteisena. Uskon, että silloin ei kenenkään tarvitsisi pelolla odottaa 65-vuotissyntymäpäiväänsä. On ihmisiä, joille tuo päivä on niin suuri henkinen pudotus, ettei näe enää mahdollisuutta nousta.
Haaveilen verkostosta vapaaehtoisia, jotka pitävät huolta, ettei kukaan jää tuon päivän jälkeen heitteille ja yksin. Voisimmeko olla kansa, joka arvostaa ihmistä niin, että on valmis maksamaan hänestä kalliin hinnan vielä kuolleenakin. Kuka meistä on suurin?
Elisa Keltto (kd.)
kunta- ja aluevaaliehdokas
Vaasa