Hyvinvointivaltio on ytimeltään vakuutus. Tällä hetkellä vanhuuden turvan ja hoivan osalta vakuutusehdot vain ovat niin sekavat, että niitä ei tunnu tuntevan kukaan.
Paikalliset päättäjät ovatkin kuin kahvipöydän ääressä kiusaantuneena kiemurtelevia vakuutusmyyjiä, jotka kohauttaisivat olkapäitään pahoittelevasti – elleivät heidän kätensä olisi sidottuina selän taa. Rahat ja ehdot kun nimittäin tulevat viime kädessä pääkonttorilta, Arkadianmäeltä.
Onnistuneiden kansanterveystoimien ja lääketieteen kehityksen ansiosta suomalaiset elävät pidempään kuin koskaan ennen. Tämä on valtava, upea saavutus, josta voimme kaikki olla yhdessä iloisia ja ylpeitä. On sääli, että vanhenemista lähestytään julkisessa keskustelussa niin usein ongelmana. Sanat ja käytetty kieli rakentavat sitä todellisuutta, jossa elämme.
Poliittiset puolueet etsivät parhaillaan yhteisymmärrystä velkajarrusta. Yhteinen sävel on myös löydetty turvallisuuspolitiikassa. Mikään ei estä konsensuksen löytämistä myös vanhuuden turvan ja hoivan osalta. Se vaatii rohkeutta, yhteistyötä ja luottamusta.
Hyvinvointialueet ovat oman asukkaidensa olojen parhaita asiantuntijoita. Onko tätä vahvuutta aidosti mahdollista hyödyntää ilman todellista, paikallista rahavaltaa myös tulopuolella? Yhdenvertaisuuden vuoksi suurten linjojen kuitenkin on perusteltua olla kansallisia.
Olisikin perusteltua, että kansakuntana määrittäisimme yhteiset, valtakunnallisesti pätevät kriteerit eri hoivamuotojen saamiselle sekä palvelujen sisällöille – oli kyse sitten ympärivuorokautisesta hoivasta, kotihoidosta tai vaikkapa yhteisöllisestä asumisesta.
Osaamista Suomesta ei asiassa puutu. Tämän suuren, pyöreän pöydän äärelle olisikin kutsuttava sosiaali- ja terveysalan nykyisiä ja tulevia asiantuntijoita oppilaitoksista, tutkimuslaitoksista, ikääntyneiden kansalaisjärjestöistä ja opiskelijajärjestöistä. Alan opiskelijoilla olisi keskusteluun paljon annettavaa.
Asialla on myös suurempi talouspoliittinen ulottuvuus. Niin kauan, kun emme voi luottaa vanhuuden hoivaan ja turvaan on turha ihmetellä suomalaisten säästövimmaa ja laskevaa kulutusta. Kun oman lompakon paksuus on varmin tae tulevasta hoivasta, kuka voi syyttää jo nyt vanhuutensa varalle säästävää opiskelijaa?
Erkki Luomi
sosiaali- ja koulutuspoliittinen vastaava
Seinäjoen AMK:n sosiaalialan opiskelijoiden opiskelijayhdistys SOSSU Ry