On surullista seurata niitä hyvinvointialueiden päättäjiä, jotka eivät kykene tarkastelemaan hyvinvointialueen yhteisen kokonaisuuden kannalta tärkeää yhdenvertaisten, laadukkaiden ja saavutettavien palvelujen kokonaisuutta, vaan katsovat asioita edelleen vain oman kuntansa näkökulmasta. Palveluverkoista pitää tehdä kestävästi kustannusvastaavia. Nykyisellä toimintatavalla ja rakenteella ei ole mahdollista enää jatkaa.
Hyvinvointialueiden muutosta on jokainen voinut seurata tiedotusvälineiden varassa. On voinut huomata, että pääministeri Orpon (kok.) hallitusohjelman kirjaus peruspalvelujen vahvistamiseksi on hyvinvointialueilla jäänyt pitkälti sanahelinäksi, kun erilaisia terveysasemia ja lähipalveluja on lopetettu. Hallitus on pysynyt tiukasti hyvinvointialueiden rahoituslakiin perustuvassa alijäämien kattamistavoitteessaan. Hyvinvointialueet ovat joutuneet palvelujen leikkaamisen ja keskittämisen lisäksi rajusti irtisanomaan ammattitaitoista henkilöstöään. Työikäisiä sosiaali-, terveys- ja pelastusalan ammattilaisia tarvittaisiin sen sijaan työelämään tuottamaan tulevaa kasvua.
Keskustelu Marina Erholan ryhmän raportista on keskittynyt pitkälti hyvinvointialueiden määrään. Väitteet väestöpohjasta alueiden selviytymiselle olennaisena tekijänä pohjautuvat tiheän asutuksen Keski-Euroopan terveydenhuoltojärjestelmään ja siinä lähinnä erikoissairaanhoitoon. Se on harvan asutuksemme sotepe-mallissa vain kolmasosa. Paljon huomiota saaneet alueiden alijäämät ja hoitojonot ovat seurausta raportin mukaan muun muassa rahoitusmallin ongelmista, rahoituksen siirtymisestä vain osittain kunnilta hyvinvointialueille, kustannusten noususta, Ukrainan sodasta ja koronaviruksen seurauksena syntyneestä hoitovelasta.
Hyvinvointialueiden reaalitaloutta ei voi enää sivuuttaa. Rakenteita on tarkasteltava. Nykyisellä rakenteella ja rahoitusmallilla ei ole mahdollista jatkaa. Hyvinvointialueiden rahoitusmalli on paitsi monimutkainen myös virheellinen ja korjauksen tarpeessa. Hyvinvointialueiden ensimmäiset tilinpäätökset osoittavat, että rahoitus on sekä alimitoitettu että jakautunut alueiden kesken epätasaisesti. Koska osa alueista on saanut liikaa rahoitusta ja jaettu rahoitus on jo käytetty, alirahoitetut hyvinvointialueet joudutaan hallituksen viivyttelystä huolimatta kohta pelastamaan lisärahoituksella. Vaikka viime vuonna hyvinvointialueet onnistuivat tekemään osittain ylijäämäisiä tuloksia, vaarana on, että rahoitusvääristymä kasvaa miljardiluokkaan.
Orpon hallitus on tehnyt lakiesityksen sote-palvelujen priorisoimiseksi ja painopisteen siirtämiseksi väestön terveyttä ja hyvinvointia edistäviin sekä sairauksia ja sosiaalisia ongelmia ehkäiseviin palveluihin. Tavoite on hyvä, mutta lakiluonnos ei tuo konkreettisia keinoja hyvinvointialueen päätöksentekoon.
Esityksessä luetellut tarveperiaate, turvallisuus, vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus, yhdenvertaisuus ja ihmisarvon loukkaamattomuus ovat hienoja periaatteita, mutta miten niihin päästään, jää hämäräksi. Se mitä olisi tarvittu, on kansallisesti yhtenäinen perusta päätöksenteolle niistä palveluista ja menetelmistä, jotka kuuluvat julkisesti rahoitettuun palveluvalikoimaan. Tämä ja lakiesityksen kunnollinen vaikuttavuusarviointi lisäisivät alueellista yhdenvertaisuutta ja palauttaisivat kansalaisten luottamusta yhdenvertaiseen ja oikeudenmukaiseen palvelujärjestelmään.
Hallitus tavoitteli palveluvalikoiman rajaamisella noin 100 miljoonan euron pysyviä säästöjä vuodesta 2028 alkaen. Kysymys herää, mistä korvaava 100 miljoonan säästö on löydettävissä.