Tarina kertoo pojasta, joka pelasi jalkapalloa. Poika oli erittäin tunnollinen harjoittelija eikä häneltä jäänyt välistä yhtäkään harjoitusta. Harrastusta tuki isä, joka pyrki olemaan mukana jokaisessa harjoituksessa ja pelissä. Poika oli ikäisekseen pienikokoinen ja luonteeltaan arka ja ujo, eikä myöskään kuulunut siihen porukkaan, joka yleensä pääsi pelaavaan kokoonpanoon. Isä kuitenkin jaksoi aina kannustaa poikaansa eteenpäin.
Tuli päivä, että pojan isä yllättäen kuoli ja tämä oli pojalle niin kova paikka, että hän pyysi ensin valmentajaltaan lupaa olla poissa seuraavasta ottelusta. Valmentaja oli ymmärtäväinen ja myönsi luvan. Mutta vain hetkeä myöhemmin pojan päässä syttyikin ajatus pelata isänsä muistolle. Ajatus oli niin voimakas, että poika otti uudestaan valmentajaan yhteyttä ja kertoi ajatuksensa. Valmentaja hiukan ihmetteli mutta hieman kierrellen lupasi pääsyn kokoonpanoon.
Tällä kertaa tämä ei pojalle riittänyt, vaan hän vaati päästä pelaamaan. Lopulta valmentaja myöntyi tähänkin nähdessään pojan palavan halun. Poika pelasikin unelmaottelun. Kaikki näkivät kentällä pojan, joka oli täysin pitelemätön. Häneltä onnistui kaikki. Poika teki kolme maalia ja palkittiin kentän parhaana.
Pelin jälkeen valmentaja kysyi pojalta, miksi hän juuri nyt halusi pelata ja pelasi niin hienosti, kun isä ei ollut enää näkemässä. Poika vastasi: ”Tiesitkö, että isäni oli sokea. Tänään hän seurasi peliäni Taivaasta ja näki ensimmäisen kerran omin silmin minun pelaavan.”
Isän arvostus on asia, josta on nyt ruvettu puhumaan enemmän. Ennen isänpäivää törmäsin Facebookissa erääseen mainosvideoon, jossa muutama tyttö kertoi isän merkityksestä elämälleen. Tuolla videolla nyt jo aikuiset tytöt kertoivat olevansa isäntyttöjä. Isä oli ollut heidän elämässään läsnä. Isän läsnäolo oli tehnyt täysin tavallisista asioista ja tilanteista merkityksellisiä. Ja nämä olivat jättäneet näiden tyttöjen elämään lähtemättömän vaikutuksen.
Sosiaalipsykologi Saara Kinnuselta ilmestyi 2016 kirja Isän kaipuu. Kirjassaan Kinnunen pureutuu erittäin hienolla tavalla isän merkitykseen ympäristölleen. Itsekin isänä sain tänäkin jouluna viettää aikaa perheeni kesken. Kaksi aikuista lastani olivat läsnä yhdessä puolisoni ja vielä 7. luokkalaisen tyttömme kanssa. Keskustelimme jouluaattona Kinnusen kirjan aiheesta. Lapseni kertoivat omista kokemuksistaan, ja minullekin kävi ilmeiseksi, kuinka totta nuo kirjan kertomat asiat ovat heidänkin kokemusmaailmassaan.
Yksi kirjoittajan kertoma tapaus kosketti minua erityisesti. 50-vuotias isä oli saanut rakennetuksi saunan ihan omin käsin. Hänen oma isänsä oli tullut saunaa katsomaan. Aikansa katseltuaan hän oli todennut: ”Aika hyvin tehty”. 50-vuotias poika, itsekin siis jo isä, oli pysähtynyt – isä kehui häntä ensimmäistä kertaa elämänsä aikana! Kokemus oli ollut niin merkittävä, että tämä isä oli halunnut jakaa tarinansa kirjailijalle ja kertoi tätä vieläkin vavisten.
Uusi vuosi on aluillaan ja monia lupauksia on sen varalle annettu. Pystyisimmeköhän lupaamaan, että tänä vuonna sanomme läheisillemme, edes yhden kerran: Hyvin tehty!
Tommy Koponen
Kirjoittaja on SPV:n päävalmentaja.