Alkuvuoden kuumin sukupuolikeskustelu ei ollut tyttöpoika-kampanja vaan miesten alisteinen asema. Naiset kohtelivat koiraakin paremmin kuin miestään.
Suomessa unelmoidaan tasa-arvoisesta parisuhteesta, jossa kunnioitetaan naista ja miestä yhtä paljon. Vaan ei kunnioiteta.
Puheen, josta naiset loukkaantuivat, aloitti Väestöliiton johtaja Heli Vaaranen. (HS 13.1.) Hänen mukaansa tasa-arvoinen parisuhde kiepsahtaa yksin naisen määräysvaltaan siinä vaiheessa, kun perheeseen syntyy lapsi.
Nainen määrää kaikesta, kasvatuksesta, kodista ja sen töistä. Se, mitä ennen oli suunniteltu ja hoidettu tasapuolisesti, muuttuu miehen väheksymiseksi. Mies ei osaa tehdä enää mitään oikein. Hänen tehtävänään on olla puolisonsa pikkuapulainen, sillä vain lasten äiti tietää, miten huushollia kuuluu hoitaa.
Vaaranen ymmärrettiin tahallaan väärin, kuten nykyisin käy. Puhe kääntyi välillä jopa siihen, ettei naisten saisi tulla miesten perinteisille reviireille tai naisten miesten reviireille, niin perhe-elämä olisi onnellisempaa, huh.
Esiin tuli perheenisiä, jotka kokivat tulleensa vaimonsa alistamiksi. He tekivät kaikkea, laittoivat ruokaa, ripustivat pyykkiä, tyhjensivät tiskikonetta, mutta mikään ei vaan kelvannut. Naiset valittivat, kun arki ei pyöri ja pyykit olivat väärin narulla.
Sekin tuli esiin, että ellei nainen tekisi itse niin paljon ja myös vastuuttaisi miestä kotitöistä, kotona vallitsisi kaaos, joka ei miestä ehkä haittaisi. Naisen oli siis pakko tehdä koko ajan päässään työtä, miten kaikki organisoidaan. Mies teki sitten, mitä pyydettiin.
Kuinka kaukana päällepäsmäröivien perheenäitien ajattelutapa oikeastaan on niistä miehistä, jotka pitävät ainakin kuvainnollisesti naisensa nyrkin ja hellan välissä?
Se on saman asian ilmentymä: Nyrkkihellamies ei välttämättä käytä väkivaltaa, mutta on edelleen joukoittain naisia, jotka kokevat miestensä haluavan täyttä ylöspitoa ja miehiä, jotka odottavat sitä. Työnjako on sukupuoliroolien mukainen perinteinen.
Nämä miehet kutsuvat vaimojaan leikkisästi palloksi jalassa ja määrittelevät matkansa A- ja B-luokkaan sen mukaan, onko kyse poikain reissusta vai matkasta perheen kanssa.
Huumori on yhtä huonoa ja alentuvaa kuin päsmäröiien käyttämät ilmaisut miestensä kouluttamisesta mieleisikseen. Molemmissa tapauksissa vähätellään puolison kykyjä ja ominaisuuksia vitsillä, jolla tarkoitetaan totta.
Ne kertovat päälaelleen menneestä tasa-arvosta. Nyrkkihellamies on rakentanut stereotyyppisen sukupuolikuvan, päsmäröijä ei, mutta ei pidä puolisoa tasaveroisenaankaan.
Ne ovat kuin pomon ja työntekijän asetelmia kotiloissa. Nyrkkihella on huono pomo, jonka kohdalla työntekijän asemassa oleva puoliso ei voi muuttaa hänessä mitään omalla toiminnallaan. Vain mies itse voi.
Päsmäröijän kohdalla myös parisuhteen työntekijä voi olla huono. Niin kuin töissä: huonoin on työntekijä, joka ei tee mitään, mutta melkein yhtä huono on työntekijä, joka tekee vain sen, mitä käsketään. Auttaisi, jos ajattelisi itse, eikä tekisi vain pyydettynä.
Lopulta ollaan perimmäisen kysymyksen äärellä. Kenen näkökulma on kodin ja perheen näkökulma ja ketä uskotaan?
Sen ääneen sanomisesta saa huonon feministin leiman: Kodissa ja perheessä naisen näkökulma on se ainoa oikea, joka hallitsee keskustelua edelleen.
SATU TAKALA
satu.takala@i-mediat.fi