– Tuollahan niitä taas näkyy olevan, toteaa Jarmo Latvala ja tähystää katseellaan kirkkaassa kevätauringossa kylpevää Onkilahden puistoa, jonka nurmella tepastelee parvi valkoposkihanhia.
Latvala päästää autosta työparinsa, saksanpaimenkoira Lissun. Kaksikko alkaa kulkea kohti parvea rauhallisesti.
Lissu on selvästi ammattilainen, se kulkee taluttimessa Latvalan rinnalla, ei hauku, ei jahtaa, eikä muutoinkaan uhittele linnuille. Kun mies ja koira ovat lähellä parvea, hanhet ottavat siivet alleen ja pyrähtävät kauemmaksi.
Kun työpari toistaa lempeän, mutta määrätietoisen lähestymiskuvionsa, parvi lennähtää nurmialueelta lopulta aina veteen asti.
Juuri toisto on hanhien häätämisessä olennaista, Latvala kertoo. Hänen mukaansa lintujen pitäisi oppia välttämään alueita, joilta niitä säännöllisesti ajetaan pois.
– Lissun toistuvista vierailusta tulee linnuille epämukava olo, ja siksi ne alkavat etsiä mieluisampaa oleskelupaikkaa, Latvala selvittää.
Onkilahden ohella Latvala ja Lissu kiertävät häätöpuuhissa Hietasaaren uimarannan tienoilla.
Homma sopii Latvalalle erinomaisesti, sillä hänen toimenkuvaansa Vaasan kaupungilla kuuluvat esimerkiksi piensatamat ja laiturialueet.
– Teen tätä aina kun muilta hommilta ehdin. Tulemme tännekin varmaan tänään vielä uudelleen iltasella tarkistamaan tilannetta, hän sanoo.
Lempeä ase lintuongelmaan
Palveluvastaava Latvala ja hanhivastaava Lissu on Vaasan kaupungin uusi ja lempeä ase Vaasan vuosi vuodelta yltyvään siivekäs-ongelmaan.
Suurissa parvissa viihtyvät valkoposkihanhet kun kakkaavat nurmet Onkilahden ja Hietalahden puistoissa niin täyteen papanoitaan, ettei piknik-vilttiä tee mieli sekaan levittää. Ja jos sattuu kärsimään lintufobiasta, saattaa suurten hanhiparvien läheisyys säikäyttää jo sinällään. Hankalia lintuparvet ovat myös puistossa ulkoilevien koirien kannalta.
Rivikansalainen ei kuitenkaan saa ruveta omin nokkineen hanhia hätyyttelemään, Latvala tähdentää.
Hanhien häätäminen niille tärkeistä elinympäristöistä on ylipäätään kiellettyä ilman poikkeuslupaa.
Koska ely-keskus kuitenkin katsoi, että Vaasassa Onkilahden ja Hietasaaren puistot eivät ole valkoposkihanhien elinkierron kannalta tärkeitä paikkoja, tämä rauhallinen ja kaupungin toimesta tapahtuva häätö sallittiin.
Latvala kertoo että aiempina vuosina lintuja on koetettu pitää loitolla esimerkiksi aitojen avulla. Tämä konsti ei juurikaan tepsinyt. Hanhet keksivät keinot kiertää aidat.
Kaupungin nuorin duunari
Jarmo Latvala kertoo hanhihomman sopivan Lissulle mainiosti. Kaupungin leivissä Lissu on ruokapalkalla.
Mieluisana bonuspalkkana toimivat myös ylimääräiset leikkihetket Latvalan kanssa. Lissun juhlallisempi kennelnimi on Tuntemattoman Nieglajoki.
– Lissulla on seitsemän veljeä, jotka saivat kaikki N-kirjamella alkavat nimet Tuntemattomassa sotilaassa mainituista Mannerheimin ristin ritareista. Pentueen ainoalle nartulle piti keksiä sarjaan sopiva nimi ja se keksittiin samoin kirjassa mainitusta Petroskoin Niegla-joesta, Latvala selvittää.
Koiran koulutus vaikka lempeisiin linnunkarkotustöihin sujuu Latvalta, hän ehti ennen Vaasan kaupungille siirtymistään toimia yli 20 vuotta koirapoliisina.
Lissulla oli vastikään 1-vuotissynttärit.
– Ihan varmasti Lissu on siis kaupungin nuorin työntekijä ja ainoa hanhivastaava, Latvala nauraa.
