Yrjö Heikkinen nostaa kirjoituksessaan (ilkkapohjalainen.fi 13.7.26) esiin tärkeän kysymyksen. Millainen demokratia kykenee säilyttämään kansalaisten luottamuksen ja yhteiskunnan eheyden?
Hän on oikeassa siinä, että demokratia ei ole vain vaalipäivän tapahtuma. Se perustuu ihmisarvon kunnioittamiseen, oikeusvaltioon ja ajatukseen siitä, että jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus hyvään elämään.
Mutta juuri siksi on syytä kysyä: Kuka määrittelee, mikä politiikka on humanistista ja mikä ei Humanismi, eettisyys ja oikeudenmukaisuus eivät kuulu yhdelle puolueelle tai yhdelle poliittiselle suunnalle. Myös erilaisista lähtökohdista tehty politiikka voi perustua vahvaan moraaliseen vastuuseen.
Ihmisarvo tarkoittaa myös mahdollisuutta rakentaa omaa elämää.
Heikkinen varoittaa demokratiasta, jossa taloudelliset tavoitteet ja “kylmät luvut” syrjäyttävät ihmisen. Tämä on aiheellinen huoli, jos talous nähdään vain numeroina.
Mutta talous ei ole ihmisistä irrallinen asia. Työllisyys, yritysten kasvu ja julkisen talouden kestävyys eivät ole epäinhimillisiä tavoitteita. Ne ovat niitä välineitä, joiden avulla yhteiskunta pystyy tarjoamaan turvaa ja mahdollisuuksia myös tulevaisuudessa.
Humanismi ei tarkoita vain sitä, mitä yhteiskunta antaa ihmiselle. Se tarkoittaa myös sitä, millaiset mahdollisuudet ihmisellä on kouluttautua, tehdä työtä, yrittää ja vaikuttaa omaan elämäänsä.
Ihminen ei ole vain yhteiskunnan tuen vastaanottaja. Hän on myös aktiivinen toimija.
Taloudellinen vastuullisuus on myös eettinen kysymys. Heikkinen kuvaa talouspolitiikkaa helposti kylmänä ja epäoikeudenmukaisena.
Mutta myös toinen näkökulma on mahdollinen. Onko moraalisesti oikein jättää kasvava velkataakka tuleville sukupolville?
Tämän päivän lapset ja nuoret eivät ole osallistuneet tämän päivän päätöksiin, mutta he joutuvat elämään niiden seurausten kanssa.
Siksi taloudellinen vastuullisuus ei ole vain talouspoliittinen kysymys. Se on myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kysymys.
Hyvinvointiyhteiskuntaa ei puolusteta parhaiten lupaamalla, että mikään ei muutu. Se puolustetaan varmistamalla, että se toimii myös tulevaisuudessa.
Demokratia tarvitsee myös nöyryyttä. Heikkinen nostaa aiheellisesti esiin polarisaation vaaran. Mutta yhteiskunta ei jakaudu vain siksi, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä. Demokratian tarkoitus on juuri mahdollistaa erilaisten näkemysten kohtaaminen.
Todellinen vaara syntyy silloin, jos yksi poliittinen suunta alkaa ajatella omistavansa yksinoikeuden moraaliin ja oikeudenmukaisuuteen. Kukaan ei omista yksin kansan tahtoa.
Kukaan ei myöskään omista yksin oikeudenmukaisuuden määritelmää. Ihmiset tekevät poliittisia valintoja omien kokemustensa perusteella. Joku painottaa enemmän sosiaalista turvaa, toinen työn merkitystä, kolmas talouden kestävyyttä tai turvallisuutta.
Demokratia ei vahvistu sillä, että erilaiset näkemykset leimataan vääriksi. Se vahvistuu sillä, että niitä voidaan käsitellä avoimesti ja kunnioittavasti.
Suomen tulevaisuus tarvitsee sekä sydäntä että vastuuta. Edessä olevat haasteet ovat suuria. Väestön ikääntyminen, talouden paineet ja muuttuva turvallisuusympäristö edellyttävät vaikeita ratkaisuja.
Niistä ei selvitä sillä, että yksi poliittinen leiri julistaa omistavansa yksinoikeuden oikeudenmukaisuuteen. Tarvitsemme yhteiskunnan, jossa yhdistyvät välittäminen ja vastuu.
Todellinen humanismi ei kysy vain, mitä yhteiskunta voi antaa ihmiselle tänään. Se kysyy myös, millaiset mahdollisuudet ihmisillä on rakentaa omaa elämäänsä huomenna ja millaisen yhteiskunnan jätämme seuraaville sukupolville.
Humanismi ei kuulu yhdelle puolueelle, yhdelle ideologialle tai yhdelle poliittiselle leirille. Se kuuluu kaikille niille, jotka haluavat rakentaa yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo, vapaus, vastuu ja tulevaisuuden mahdollisuudet kulkevat yhdessä.