Jos demokratia ymmärretään vain vaalikeskeisesti, se välineellistyy ja sen humanistinen ja eettinen sanoma tietoisesti tai tiedostamatta syrjäytetään. Siitä tulee vallan hamuamisen ja poliittisen hegemonian tavoittelun tekninen työkalu. Esimerkkejä tästä ovat olleet kehitys 2000-luvun Venäjällä, Viktor Orbànin kausi Unkarissa ja Donald Trumpin toinen kausi Yhdysvalloissa.
Saavutetun valta-aseman avulla kriittinen keskustelu korvattiin propagandalla. Räikeintä meno on ollut Venäjällä, jossa koko demokratia tuhottiin. Onko siis demokratiassa ominaisuuksia, joita manipuloimalla sen perusta voidaan rapauttaa?
Filosofi Umberto Eco julkaisi v.1995 luettelon riskeistä, jotka voivat ajaa demokratian kriisiin. Ehkä salakavalin on tilanne, jossa valtaeliitti omii, usein muiden elitististen ryhmien tuella, itselleen statuksen koko kansan tahtona. Sen ”julistava” retoriikka alkaa näivettää parlamentarismia. Tilalle tulee eliittien demokratia, jossa oikeudenmukaisuus jätetään muiden prioriteettien alle. Päätökset iskevätkin usein kaikkein rajuimmin heikoimmassa asema oleviin.
Eliittien demokratiassa varsinkin talouspolitiikkaan on kyynistä, kylmiin lukuihin perustuvaa. Kansalaisille tällainen kylmä retoriikka ei merkitse vain kukkaron nyörien kiristämistä. Se käynnistää aina myös ajatuksellisia vasteita, joilla pohditaan omaa asemaa suhteessa vallankäyttäjän arvoihin ja asenteisiin sekä arvioidaan päätöksen vaikutuksia tulevaisuuteen.
Jos tässä prosessissa syntyy pysyvä alistumisen ja epäoikeudenmukaisuuden kokemus sekä pelko pärjäämisestä, oman elämän ohjaaminen vaikeutuu. Hyvin toimeentuleville tulevaisuus näyttäytyy täysin erilaisena.
Yhteiskunta alkaa polarisoitua. Syntyy heikommin pärjääviä passivoiva ja syrjäyttävä noidankehä. Erilaisissa todellisuuksissa elävien ryhmien välinen jännite kasvaa ja alkaa myrkyttää ilmapiiriä ja heikentää heikommassa asemassa olevien luottamusta kansalaisyhteiskuntaan ja sen instituutioihin. Itsenäistä elämää suunnitteleville nuorille tällainen luottamuspula on erityisen vaarallinen.
Polarisoituminen on myös riski yhteiskuntarauhalle. Siitä hyötyvät populistiset ääriliikkeet, joiden ensimmäisenä strategisena välineenä on juuri ihmisten jakaminen meihin ja muihin. Niiden poliittinen kieli on hyvin köyhää, tiedollisesti yksinkertaistettua, solvaava, kovuutta ihannoivaa sekä kriittistä ajattelua, tieteellistä tietoa ja heikompia halveksivaa. Eliittien demokratian julistavan retoriikan kyynisyys ei ole tunnelataukseltaan siitä kovin kaukana.
Suomessa on viimeiset kolme vuotta vallinnut eliittien demokratia. Rajut työehtojen heikennykset ja julkisten palvelujen leikkaukset sekä samanaikaiset hyvätuloisten verohelpotukset ovat olleet selkeitä ideologisia valintoja. Ne eivät ole vahvistaneet valtiontaloutta.
Toinen selkeästi ideologinen painotus on ollut jopa rasistista ilmaisuja salliva maahanmuuttopolitiikka. Tällaiset esilletulot ovat loukkaavia, nykyisen väestö- ja työvoimakehityksen valossa järjettömiä ja maallemme mainehaitta. Suomi onkin ajautunut sulkeutuneeseen, ilmapiiriltään ankeaan, polarisoituvaan tilaan, jossa kansainvälinen linkittyminenkin on jäämässä yhä enemmän ulkoisten uhkien käsittelyyn ja sotilaalliseen varustautumiseen.
Maamme suuria haasteita kukaan ei epäile. Niistä selviytyminen ei eliittien demokratialla onnistu.
Toimivan demokratian pohjana on aina oikeudenmukaisuus ja kansalaisten tasavertaisuus. Tälle pohjalle rakentuu tavoite, jossa kaikille kansalaisille turvataan riittävät resurssit hyvään, omia voimavaroja kehittävään elämään ja tuetaan erityisesti niitä , joiden omat voimavarat ovat vähäisimmät tai vaarantuneet. Urakka on iso, mutta siinä onnistutaan, jos tarvittava työtaakka ja kustannukset jaetaan verotuksellisesti oikeudenmukaisesti.
Työ tehdään vaalien välisenä aikana, mutta halukkaat tähän hommaan valitaan vaaleissa. Jos siinä ei onnistuta polarisoituminen ja syrjäytyminen tulevat jatkumaan, vaikka talousluvut muuttuisivatkin positiiviseen suuntaan.