Miehistä uhoa uhkuva HIFK:n fanikulkue etenee punaisissaan kohti Töölön jalkapallostadionin pohjoispäädyn katsomoa, jota myös Klackeniksi kutsutaan.
Kohta stadion on jo nielaissut yhteislaulun sanoja sylkevän helsinkiläisen jalkapalloseuran kannattajajoukon.
Stadin Kingit ovat ensimmäisinä paikalla.
Juuri parahiksi ennen kuin Helsingin Jalkapalloklubi HJK:n kannattajat, "klubilaiset", alkavat lähestyä sinisen savupilven saattelemana. Heidät ohjataan etelänpuoleiseen fanikatsomoon, Klubipäätyyn.
Poliisi on Stadin derbyssä, kahden helsinkiläisjoukkueen kohtaamisessa, paikalla mellakkavarusteissa, ratsuin, moottoripyörin ja koirien kanssa.
2000-luvulla Suomeen rantautui sosiologi Harri Heinosen mukaan tiettyjä jalkapallon kannattajakulttuurin muotoja, jotka olivat lähinnä pienten porukoiden ajanvietettä.
Tuolloin katsomoon pelipaita päällä astellut kannattaja sai järjestyksenvalvojilta pitkiä katseita.
– Viranomaiset olivat varpaillaan. Pelättiin, että nyt huliganismi tulee Suomeenkin, sanoo Heinonen.
Kannattajaryhmät toivat toisaalta myös väriä katsomoihin.
– He pitävät ääntä, ovat visuaalisia, kantavat lippuja ja muodostavat parhaan tunnelman.
Suomessa kannattajien väliset kahakoinnit ovat Euroopan mittakaavassa harmittomia.
Poliisin mukaan tiettyjen joukkueparien, kuten FC Lahden, HJK:n ja HIFK:n, otteluissa välikohtauksia sattuu useammin. Poliisi kertookin varautuvansa kyseisiin otteluihin tavallisia yleisötapahtumia huolellisemmin.
Suomessa uutiskynnyksen ylittää jo se, että Helsingissä melkein mellakoitiin jalkapallopelissä. Kuvitukseksi riittää tyhjän stadionin parkkipaikka.
Kyse kun on useimmiten pienen porukan riehumisesta.
Tämän viikon keskiviikon Stadin derbyssä otettiin kiinni 18 ihmistä. Se on poliisin mukaan huomattava määrä tavalliseen yleisötapahtumaan verrattuna.
Suurten joukkojen yhteenotoissa piilee aina suurempi vaara kuin yksittäisissä tappeluissa.
Stadin derbyt ovat aina isoja tapahtumia. 10 500 henkeä vetävä Sonera Stadium on myyty näissä otteluissa poikkeuksetta loppuun. Niin myös viime keskiviikkona.
Stadionin edustalla odotteleva neljän hengen miesporukka alkaa heiluttaa ilmassa punavalkoisia huiveja, kun HJK:n kulkue kävelee ohi.
HIFK:n fanituksen he ovat saaneet verenperintönä, samaa joukkuetta kannattivat osalla sekä isä että isoisä. Keskisormi vilkkuu ja huutoja satelee.
Kuinka tosissaan kannattajat sitten ovat, ja kuinka suuri osa on jonkinlaista roolipeliä?
– Osa noista pojista tuollakin on meidän hyviä kavereita, Miro-Aleksi Tissari myöntää.
Sosiologi Harri Heinosen mukaan urheilukatsomossa pätevät historiallisestikin erilaiset käyttäytymisen normit kuin arkielämässä.
– Katsomossa saa ilmaista tunteitaan, miehet voivat halata ja itkeä.
Kun kentälle viskotaan suutuspäissä tai humalassa tavaroita, on kyse jo häiriökäyttäytymisestä.
Perinteillä on merkitystä. 1900-luvun alussa HIFK oli ruotsinkielisten, HJK suomenkielisten seura. Kielijako on aikaa sitten hävinnyt, mutta jännite joukkueiden välillä pysyy.
Suomalaisen jalkapallon kannattajilla ei ole nähty suuren maailman tyylistä poliittista, uskonnollista tai etnistä vastakkainasettelua.
Myös seurat ovat tehneet selväksi, etteivät ne salli poliittisia kannanottoja, rasismia tai väkivaltaa.
– Meillä on toisaalta aina ollut melko yhtenäinen valkoinen luterilainen väki ja kulttuuri, Heinonen sanoo.
Työväen ja porvarin vastakkainasettelua urheiluseurojen kesken on ollut, mutta kannattajat eivät valitse enää seuroja poliittisin perustein.
Poliittiset kytkökset ovat Heinosen mukaan hävinneet yleisen yhteiskunnallisen kehityksen myötä.
Porin Pallo-Tovereista tuli FC Jazz, kun seura halusi sanoutua irti työväenliikkeen historiastaan.
Britanniassa joukkueet ratsastavat nimenomaan näillä satavuotisilla perinteillä ja sillä, että ollaan jonkin tietyn tehtaan joukkue.
– Joukkueisiin pyritään juurruttamaan tietty aitous, vaikka todellisuudessa niissä on kyse isoista globaaleista bisneksistä.
Näitä perinteisiä ja aitoja seurojahan juuri Suomesta löytyy.
Ne herättävät meissä suomalaisissakin tunteita, mutta varsinaiseksi huliganismiksi sitä tuskin voi kutsua.
PÄIVI LAKKA, TEKSTI
SILJA VIITALA, KUVAT JA VIDEO
LÄNNEN MEDIA