Potilasturvallisuus ja säästäminen oli jo vuonna 2010 nuoren hoitajan mielessä. Jo silloin yritimme saada sairaalan päättäjien silmät auki, mitä kentällä oikeasti tapahtuu. Kuinka hoitajat tekivät töitä äärirajoilla, potilasturvallisuus kaukana taka-alalla. Se tehtiin mikä ehdittiin, itkettiin ja yritettiin ehtiä vielä enemmän. Koettiin huonoa omatuntoa ja pahoiteltiin potilaille ja omaisille, kun ei ehditty. Jätettiin syömiset välistä, pissallakin käytiin vasta kun oli kupla otsassa. Muistan vielä tuon kesän niin ilmielävänä. Voin sanoa, että parempaan suuntaan ei ole vieläkään menty.
Työskentelen edelleen samassa työpaikassa. Muutama vuosi sitten oli lähellä iskeä burn out. En jaksanut nousta sängystä, ahdisti ajatella, että piti mennä töihin kiireen keskelle. Onneksi sain sijaisuuden toisesta paikasta, joka oikeasti pelasti minut! Olin jo miettinyt alanvaihtoakin, mutta mitä tekisin, kun olen aina halunnut olla hoitaja?!
Usko palasi hoitoalaa kohtaan, ehkä vielä jonakin päivänä asiat olisivat toisin, kenties jopa hyvin. Ehkä vielä jonakin päivänä hoitajat saisivat tehdä töitä täysin rinnoin tuntien ylpeyttä ammattiaan kohtaan, ilman hoitajapulaa ja huonoa omatuntoa. Ehkä potilasturvallisuus vielä joskus kukoistaisi.
Työpaikoilla on nykyään monia pitkiä sairauslomia. Syyn me kaikki tiedämme, nimittäin hoitajatkin palavat loppuun. Sijaisia ei saada mistään. Työvuorolistoihin vain viiva nimen yli ja alimiehityksellä taas mennään. Hyvällä lykyllä vain yksi puuttuu vuorosta, pahimmillaan 3–4 nimeä. Todella potilasturvallista.
Ratkaisua yritetään hakea ulkomaalaisesta työvoimasta, joka mielestäni ei ole mikään ratkaisu. Menee vuosia ennen kuin ulkomaalaiset oppivat kielen niin hyvin, että voivat kommunikoida potilaiden kanssa. Potilasturvallisuus on kaukana, jos ei ole yhtenäistä kieltä. ”Vanhoille” hoitajille tulee ekstra taakkaa, kun joutuvat koko ajan seuraamaan ja olemaan vastuussa näistä ”uusista” hoitajista oman työn lisäksi. Menee vuosia ennen kuin ulkomaalaiset hoitajat ovat tasavertaisia hoitajia suomalaisten hoitajien kanssa.
Pointtina kirjoituksessa on, että potilasturvallisuus on vaarantunut jo pidemmän ajan. Hoitajat ovat venyneet ja paukkuneet jo vuosia ja vuosia. Kukaan ei vaan kuuntele meitä. Oikeasti kuuntele! Yritettiin lakon myötä avata kaikkien kansalaisten silmiä. Sen sijaan että, kuultaisiin hoitajien hätähuudot, päällemme hyökättiin pakkolailla, kun oikeasti olisi ollut tärkeämpää saada asia ratkaistua pysyvästi. Ikävä kyllä siihen ei auta muu kuin raha. Jos rahaa ei ala löytyä, niin Suomi on kyllä kaukana hyvinvointivaltiosta, koska hoitajia ei yksinkertaisesti enää ole tarpeeksi! Kuka silloin hoitaa sinua tai läheisiäsi, kun tarve vaatii?
Sisar hento valkoinen
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä