Kun olin ala-asteella, vastustin monen ikäiseni tavoin eläinkokeita. Niistä keskusteleminen oli oman ikäisten kanssa helppoa: oli niitä, joille surusilmäiset koebeaglet menivät kaikkien muiden näkökohtien yli, ja sitten niitä, joita asia ei kiinnostanut ollenkaan.
Me, jotka aiheesta välitimme, saimme kaikessa rauhassa vaihdella listoja eläinkokeettomasta kosmetiikasta ja surra marsujen märkiviä silmiä.
Se, että etsimme keinoja vaikuttaa koe-eläinten oloihin, ei tehnyt meistä sen erilaisempia kuin muutkaan lapset. Me kaikki katselimme iltaisin samoja Turtleseja ja haaveilimme, että jauhelihakastike ja perunat muuttuisivat pizzaksi.
Sen sijaan kun tietynlaiselle aikuiselle mainitsi vastustavansa eläinkokeita, vastaan kumautettiin teollisuudella, työllisyydellä, vaipoissa kituvilla vanhuksilla, sota-ajan puutteellisilla oloilla, ihmisoikeuksilla ja köyhillä lapsilla.
Eläinkokeiden vastustaminen oli hemmoteltujen pullamössökakaroiden hommaa. "Tämä on hoitamatta ja tämä", nuo aikuiset luettelivat vihaisina.
Silloin opin ensimmäistä kertaa, että jos välittää yhdestä asiasta, profiloituu samoin tein yleisvälittäjäksi, ihmiseksi jonka harteille laskeutuu kaikkien maailman epäkohtien paino.
Opin myös, että välittämiselle on olemassa helppo vastakohta: se ettei välitä mistään. Kun päättää, ettei välitä mistään, pääsee asemaan, jossa voi osoittaa asioista välittäville parempia välittämisen kohteita kuin mitä he itse ovat typerillä maailmanparantajan aivoillaan keksineet.
Minulle selvisi myös, että kaivo, josta välittäväksi profiloitunut ihminen välittämistään ammentaa, on jatkuvasti kuivumassa tyhjiin.
Jos välittämistään kauhoo koe-eläimille, on se saman tien pois nälkäänsä kirkuvilta lapsilta, ja jos huomionsa puolestaan suuntaa nälkäisiin lapsiin, suomalaiset vanhukset kuolevat laitoksiin kenenkään piittaamatta. Sillä aikaa välittävä korjaa väärää epäkohtaa, ruusunpunaiset lasit silmillään ja oikeaa puhetta kuuntelematta.
Se että etsin eläimillä testaamattomia shampoomerkkejä oli kaiken lisäksi pelkkää tekopyhää itsensä hyväksi ihmiseksi julistamista.
Koska olin kerran niin hyvä, niin entä tämä maailman nälkäongelma sitten?
Pitihän se arvata, että en ollut keksinyt siihen ratkaisua, kun ajattelin vain kaljuksi ajeltuja kaniineja.
Lapsena odotin sitä päivää jolloin onnellisessa, valmiiksi välitetyssä maailmassa kuuluisi tarvitsevien huutojen sijaan vain lintujen sirkutus, koska tiesin että sinä päivänä voitaisiin viimeinkin tehdä jotain niille koe-eläimille.
Nykyään tiedän, että tällaista täydellistä päivää ei tule, vaan jokainen voi sitä odotellessa tehdä sen verran kuin parhaaksi näkee.
Jos ei jaksa tehdä mitään, voi ainakin yrittää pidättäytyä neuvomasta heitä, jotka jaksavat.
Vastoin yleistä luuloa välittäminen saattaa jopa lisätä välittämistä.
Se ei ehkä olekaan ehtymätön luonnonvara, jonka käyttämistä ja kohdentamista pitää niin kovasti valvoa. Se vain pitää aloittaa heti, eikä vasta sitten kun maailma on täydelliseksi korjattu.
LAURA HILTUNEN
Kirjoittaja on kirjoittava kulttuurin sekatyöläinen