Maanantain Ilkassa oli seitsemän palstan otsikko: ”Trump herättää pelkoa suomalaisissa”. Eniten pelättiin maailmanrauhan järkkymistä, kertoi uutisen ingressi.
Niin pahasti eivät sentään asiat ole, kuten tekstistä ilmeni. Niitä, joiden mielestä ei ole aihetta pelätä Trumpia, oli enemmän kuin pelkääjiä. Vain joka kolmannen suomalaisen mielestä Trumpin vuoksi maailmaan olisi tulossa lisää sotia ja muita kriisejä.
Pitkäaikainen massiivinen pelonlietsonta ei siis ole tehonnut useimpiin.
Uutista kommentoiva toimittaja ei peitellyt pettymystään. Varsinkin korpesi, että Trumpin halua parempaan yhteistyöhön Venäjän kanssa useampi pitää hyvänä kuin pahana.
Toimittaja valitti myös sitä, että Trump olisi solvannut häntä, kuten muitakin hänen laillaan ajattelevia. Hän tarkoitti Trumpin tviittiä: ”Hyvät suhteet Venäjään ovat hyvä asia, eivät huono asia. Vain tyhmät ihmiset, tai hölmöt, ajattelevat, että se on paha!”
Niinpä. Minustakin on vähintään kummallista pitää pahana sitä, että maailman mahtavimman imperiumin johtaja haluaa parempia suhteita toiseen suurvaltaan ja olla hyvissä väleissä sen johtajan kanssa.
Kansainväliset suhteet ovat menneet jo pitempään huonoon suuntaan. Uudesta kylmästä sodasta on puhuttu. Eikö liennytyksen merkkejä tulisi tervehtiä ilolla eikä epäluuloisesti paheksuen?
Eikä kumpikaan suurvaltajohtaja suomalaisten toimittajien haukuista hätkähdä. Jos niistä jollekin vahinkoa on, niin Suomelle.
Ei ole hyvä, että ns. laatumediamme on jo pitkään demonisoinut naapurisuurvallan johtajaa. Silloin kun Amerikan presidentinvaali ei ollut ratkennut, meilläkin luettiin Trumpille raskauttavaksi, että hän puhui ystävällisesti Putinista.
Trump sanoi kesällä voivansa harkita Krimin tunnustamista Venäjän osaksi, mikäli se johtaisi maiden välillä parempiin suhteisiin. Kirjoitin Uuteen Suomeen pienen tekstin otsikolla ”Trump puhuu viisaitakin”. Päätoimittaja kommentoi ihmetellen, kuinka ”keskustavaikuttajana” saatoin liittyä Trumpin ymmärtäjiin.
Suomen turvallisuudelle on yksi lysti, kuuluuko Krim Venäjään, kuten sen asukkaiden enemmistö tahtoo, vai Ukrainaan, johon se Hrushtshevin päätöksellä 1954 liitettiin. Sen sijaan suurvaltojen suhteiden lämpeneminen olisi meille takuulla eduksi.
Ja uskooko joku, että Krim palaa osaksi Ukrainaa, kunhan vain EU jaksaa vihaa pitää? Eikö viisaampaa ole hakea aktiivisesti ulospääsyä tilanteesta, jonka syntymiseen länsikään ei ollut osaton. Suomen jo parempaan kääntynyttä taloutta pakotteiden purkaminen vauhdittaisi heti, tässä maakunnassa erityisesti.
Paasikivi ja Kekkonen neuvoivat olemaan hyvissä väleissä kaikkien kanssa, mutta jos on pakko valita, niin ystävät läheltä ja viholliset kaukaa. Valtamediaa vallitseva nykypolvi näkyy haastavan vihollisikseen kaikki, jotka eivät ajattele maailman menosta samalla tavalla, olivatpa lähellä tai kaukana.
Kyllä olisi syytä jo myöntää, että amerikkalaiset ovat valinneet johtajakseen Trumpin ja venäläiset Putinin, ja kumpaankin on syytä suhtautua asiallisesti.
Sitä paitsi kumpikaan ei ole sanonut Suomesta mitään epäystävällistä.
Kari Hokkanen
Kirjoittaja on professori ja Ilkan entinen päätoimittaja.