Mitää muuta minen niin palijo karu, ku tehtyjä tyhymyyksiä ja tekemättä jätettyjä viisahia tekoja, sano Tenho ja avas taas yhyren syvällisen keskustelun, joka tällä kertaa sijoottu puimalatohon.
– Ookko sinäki teheny sellaasia? kysyyn vähä epäuskoosena. Tenho ku yleensä tiätää kaikki ja osaa kaikki. Ja vaikkei osaasikkaa, ei ainakaan myännä.
Onkohan se tulos vanahaksi?
– Notta ku olis sellaanen hinkkookummi, jolla sais pyhkäästä menneesyyren huanot kohorat kokonansa pois, se jatko. -Niinku vaikka sen, ku tilasin postimyynnistä Sylyville liian piänen tantun.
Mutta sitte se huamas, notta oikiastansa se oli sittenki hyvä teko. Sylyvi nimittäin ilahtu liian piänestä hamehesta sen tähären, ku sen kokoonen oli mahtunu sille viimmeeksi Kekkoosen aikoohin, ja ne oli hyviä aikoja ne.
Rupes kuulostamahan siltä, notta ku Tenho löytää huanoja asioota elämästänsä, niin se samalla huamaa, nottei ne oikiastansa niin huanoja ollukkaa.
Se on yks pitkän iän salaasuus.
Mullekki sellaanen ratekia tuli tutuksi, ku kävin tyänhakukurssia. Siälä käskettihin kääntää kaikki heikkouret vahavuuksiksi. Notta jos on häirittevän utelias, niin silloon voi ilimaasta olevansa tiaronhaluunen. Taikka jos on hiras, niin pitää sanua olevansa harkittevaanen. Tai jos on hopales, niin sen voi ilimaasta sanoolla nopia ja tehokas.
Ja niin erelleen.
– Mutta jos sillä hinkkookummilla pääsis hinkkaamahan maalimanhistorian tapahtumia, niin siältä saattaas löytyä palijoki kummattavaa, aprikootti Tenho.
– Minä ainaki hinkkaasin maalimansorat pois, ilimootin.
– Ja mitähä siitä sitte seuraas? pohoriskeli Tenho. – Jäis tyhyjä läntti esimerkiksi vuasien 1939-1945 välihin. Millä se sitte täytettääs?
Minen keksiny vastausta, ku siinä vissihin kävis niinki, notta niinä vuasina sota-alueilla syntynehet ihimiset menis samalla. Ja monta hyäryllistä keksintyä olis jääny keksimättä. Niinku ohojus.
– On siinä riskinsä lähtiä historiaa sorkkimahan, Tenho totes. – Sellaanen kuuluu koulutetuulle tutkijoolle ja riktaattoriille. Kummaaminen varmahan näkyys nykypäiväs, jos olis vaan ykski suursota jääny huhkimatta.
Silloon pulupahti päähän ajatus: Jos hinkkookummin kaverina oliski lyijykynän pätkä, jolla vois muatoolla historian tapahtumat uusiksi. Kirijoottaas maalimansoran paikalle vaikka ilooseen retkeelyhyn ja vähempiosaasten auttamisehen keskittynehen aikakauren. Tekaasis sinne palijo heinäpoutia ja kukkaasketoja iliman pullonsirpalehia.
Tenhon miälestä se ei ollu yhtää mullistava ajatus.
– Ei tarvitte kauvvas mennä, ku huamaa tuan metorin käytännös, se sano. – Tiätysti, jos mentääs henkilökohtaaselle tasolle ja kummattaas vaikka ensimmääsellä luakalla taajaan esiintyny vattakipu pois ja piirreltääs tilalle matemaattinen lahajakkuus, niin voishan se elämän laatu parantua.
Mutta sitte Tenho huamas, notta sen elämän laatu on oikiastansa aivan kohorallansa. Sylyviki on ruvennu laihruttamahan, sumpaamahan ja ettimähän Pokemonia, niijjotta varmahan kohta mahtuu siihen Kekkoosen aikaaseen tanttuhunsa.
Arto Juurakko
Kirjoittaja on Mänttä-Vilppulan kulttuurijohtaja ja alavutelais- lähtöinen kirjailija.