Pariisin olympiakisojen avajaisjuhlallisuuksien hienoin osio oli Celine Dionin laulu Hymni rakkaudelle. Se oli järisyttävän upea esitys.
Huonoin ja surkein osio oli pilkallinen parodia Pyhästä ehtoollisesta. Eräs henkilö kirjoitti somessa mm. ”Suren perintönsä hukannutta Eurooppaa. Se mikä on pyhää ja on tehnyt meistä mitä olemme, se mikä on kantanut vuosisatojen ajan ja on synnyttänyt kulttuurisen kukoistuksen, se laitetaan nyt viihteen viemäriin. Tuntuu kuin valot sammuisivat yksi kerrallaan. Tulee tunne, että satutamme itse itseämme.”
Olen samaa mieltä.
Kisoissa on paljon tunnustavia kristittyjä urheilijoita. Surullista on lukea tapauksista, joissa esim. eräälle brasilialaiselle lainelautailijalle ilmoitettiin järjestäjien taholta, että jos et poista Jeesuksen kuvaa surffilaudastasi, sinut diskataan.
Erästä toista urheilijaa kiellettiin todistamasta uskostaan. Hän kuitenkin kieltäytyi ja ilmoitti palkintojenjaon jälkeen, että Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Olen seurannut olympialaisia Tokion vuoden 1964 kisoista lähtien aina suurella mielenkiinnolla.
Näiden Pariisin kisojen seuraamiseen on valitettavasti mielenkiintoni lopahtanut.
Seppo Lampi
Seinäjoki