Lempeät, tummat silmät ja rauhallinen tarinankertojan ääni. Jos kirjailija Paul Austerin olemus pitäisi tiivistää kahteen seikkaan, ne olisivat luultavasti nämä.
Auster avaa ikkunan haastatteluhuoneessa Korkeavuorenkadulla, istahtaa tuoliin ja huokaisee heti, että hänellä ei ole ollut neljä päivää kestäneen Suomen-vierailunsa aikana hetkenkään lepoa.
Facebookin perusteella mies on kuitenkin ehtinyt tehdä pikaisen visiitin töölöläiseen kirjakauppaan ja lehteillä siellä puolalais-englantilaisen kirjailijan Joseph Conradin teosta.
–Ostin muutamia kirjoja, koska minulta loppui luettava kesken, ja matkaa on jäljellä vielä muutama viikko, Auster myöntää.
Kaikki alkoi runosta
Suomalaiset tuntevat Austerin muun muassa New York -trilogiasta, omaperäisistä, eksistentialismin sävyttämistä salapoliisiromaaneista, jotka nostivat hänet suuren yleisön tietoisuuteen 1980-luvun puolivälissä. Kirjoittamisen mies aloitti kuitenkin jo paljon aikaisemmin – tarkalleen ottaen eräänä kauniina kevätpäivänä ollessaan 9-vuotias.
Auster muistaa laatineensa tuolloin kotikaupungissaan Newarkissa tekemänsä puistokävelyn innoittamana "luultavasti typerimmän runon, jonka kukaan on maailmankaikkeuden historiassa kirjoittanut".
–Minulla ei ole sitä enää tallessa, mutta jos näkisin sen, nauraisin luultavasti vedet silmissä.
Runon kirjoittaminen antoi nuorelle pojalle kuitenkin hienon tunteen: aivan kuin hän olisi enemmän kosketuksissa maailman kanssa. Niinpä hän päätti jatkaa kirjoitusharrastustaan laatimalla muun muassa salapoliisitarinoita.
Nuoren miehen tie ei edennyt kuitenkaan suoraan menestykseen. Auster kertoo kirjoittaneensa parinkympin kieppeillä noin tuhannen sivun edestä luonnoksia muistikirjoihinsa. Myöhemmin niistä syntyisi sellaisia menestysteoksia kuin Lasikaupunki ja Kuun maisemissa.
–Työskentelin kaiken tämän parissa, mutta en pystynyt toteuttamaan ideoita, koska en ollut vielä tuolloin tarpeeksi kokenut. En ollut yksi sellaisista ihmepojista, jotka voivat kirjoittaa romaanin 20-vuotiaana, kirjailija pohtii.
Seuraavina vuosina Auster keskittyi runouteen, kitkutteli pienillä tuloilla ja koki kolmekymppisenä pahan kriisin ensimmäisen avioliittonsa päättymisen ja isänsä kuoleman vuoksi. Lopulta onni kääntyi, kuin pieni kalifornialainen kustantamo suostui julkaisemaan New York -romaanit.
Ei samaa kirjaa uudelleen
Fanit tietävät odottaa Austerin teoksilta muun muassa Yhdysvaltain historian pohdiskelua, kirjoittamisesta innostuneita päähenkilöitä ja sattuman oikkuja. Nämä kaikki elementit ovat läsnä myös hänen tuoreessa kirjassaan, lähes 1200-sivuisessa jättiromaanissa 4321.
–En ole koskaan halunnut pysytellä paikoillani ja kirjoittaa samaa kirjaa uudelleen, Auster perustelee uuden teoksensa laajuutta, joka on yllättänyt monet.
Kirjassa seurataan vuonna 1947 syntyneen päähenkilön Archie Fergusonin elämää varhaiseen aikuisuuteen asti. Näyttämönä nuoren pojan kasvutarinalle ovat 1960-luvun suuret tapahtumat, kuten Vietnamin sota, rotumellakat ja J. F. Kennedyn murha.
Kasvua pojasta mieheksi kuitenkaan tee romaanissa vain yksi Archie Ferguson, vaan heitä on peräti neljä kappaletta. Austerin tavoitteena on ollut tutkia, miten sattuma puuttuu elämän kulkuun.
Erityisen suuri vaikutus kirjan syntyyn on ollut tapahtumalla, joka Austerille sattui 14-vuotiaana kesäleirillä. Hän oli tovereidensa kanssa vaeltamassa, kun päälle iski rajuilma. Myrskyä pakoon pyrkiessään nuoret joutuivat ryömimään piikkilanka-aidan alitse.
Salama iski aitaan juuri, kun Austerin edellä ollut poika oli alittamassa sitä. Auster ei ymmärtänyt heti, että poika oli menehtynyt, vaan raahasi tämän turvaan ja jäi odottamaan että tämä tulisi tajuihinsa.
–Kokemus vaikutti minuun ja opetti, että vankka maaperä jolla olin kävellyt ensimmäiset 14 vuotta elämästäni, ei ollutkaan ollenkaan vankka.
Austerin mukaan kesäleirin tapahtumat ovatkin muovanneet hänen ajattelustaan ja teoksistaan sellaisia kuin ne nyt ovat. Odottamattomasta on tullut hänen kirjojensa toistuva teema.
Trumpin valinta ei ollut yllätys
Ennalta-arvaamattomia tapahtumia on saatu todistaa viime aikoina myös todellisessa maailmassa, kun Donald Trump on noussut Yhdysvaltain presidentiksi. Vai tuliko tapaus Austerille yllätyksenä?
–Brexitin jälkeen pystyin aavistamaan, että niin tapahtuisi. Koko kesän ajattelin, että kyllä, hän saattaa voittaa.
Austerin mukaan Trumpin nousun Yhdysvaltain presidentiksi ovat mahdollistaneet ennen muuta kaksi asiaa: rasismi ja seksimi. Hän toteaa Hilary Clintonin olleen hyvin pätevä kandidaatti mutta samalla yksi Yhdysvaltain parjatuimmista ihmisistä, jota iso osa väestöstä ei olisi koskaan suostunut kannattamaan.
–Monet ihmiset eivät äänestäisi koskaan naista.
Auster huomauttaa, että monet amerikkalaiset patosivat myös sisälleen Barack Obaman valtakauden ajan valtavaa vastustusta tätä kohtaan. Lopulta ilmoille pääsi sellaisia rasismin reservejä, joita Auster ei ollut tajunnut olevan edes olemassa.
Trumpia kirjailija on kritisoinut useaan otteeseen niin Suomen-vierailullaan kuin kotimaassaankin. Austerin mielestä Yhdysvaltain nykyinen presidentti tuo ihmisten sieluista esiin synkimmät puolet: vihan, katkeruuden ja väkivallan.
–On kuin hän olisi avannut laatikon ja paholaiset lentävät sieltä ulos. En tiedä, mitä jatkossa tapahtuu, mutta se on rumaa ja siitä tulee päivä päivältä rumempaa.
Entä miten kirjailija näkee taiteen tehtävän nykypäivän synkässä maailmassa? Austerin mukaan taidetta kyllä tarvitaan, mutta meneillään oleviin tapahtumiin sillä ei voi puuttua.
–Et voi kertoa tarinoita, ennen kuin ne ovat ohi. Ja tämä tarina on vasta alkanut.
Anna Humalamäki