Seinäjoki on kolmatta vuotta peräkkäin mukana Paralympiakomitean Valtti-hankkeessa, jossa erityistä tukea tarvitseva, 6–23-vuotias lapsi tai nuori, voi tutustua erilaisiin harrastuksiin henkilökohtaisen valtin avustuksella.
Paralympiakomitean tutkimuksen mukaan yli puolella ohjelmaan osallistujista liikunnan määrä arjessa on kasvanut. Yli 4/5-osaa oli harrastuksen löydettyään tyytyväinen ohjaajaan, porukan yhteishenkeen, minäpystyvyytensä lisääntymiseen sekä harrastuksen hauskuuteen.
Kahdeksan vuotta sitten Valtti-hankkeessa mukana ollut Kuuselan perhe piti konseptia hyvänä. Harrastusta etsittiin Elle-tyttärelle ja äiti Mia-Marja Kuusela oli touhussa tiiviisti mukana.
– Meillä oli siinä kaksi fyssariopiskelijaa, jotka kuuntelivat tosi hyvin vanhempia sen osalta, minkälainen Elle on ja mitkä lajit voisivat hänelle sopia. Jalkkista käytiin pelaamassa Tiikereiden kanssa, mutta silloin ei ollut vielä Pikkutiikerien omaa ryhmää, joten muut pelaajat olivat vähän liian isoja, Mia-Marja Kuusela kertoo.
– Taitoluistelussa oli tosi hyvä vastaanotto, mutta se ei ollut mieluisa laji eikä myöskään ratsastus, jota myös kokeiltiin. Samba oli sitten mieluisaa ja se tuli Ellen harrastukseksi.
Valtti saattelee
Valtti toimii harrastukseen saattajana sekä osallistuu liikuntakerroille tukijana, kaverina ja kannustajana. Toiminta käynnistyy syksyllä yhteisellä kick off -tilaisuudella, jossa esitellään lajivaihtoehtoja.
Oman harrastuksen voi löytää myös Suomisportin Sporttihausta. Seinäjoella soveltavan liikunnan ryhmiä järjestävät kaupungin lisäksi esimerkiksi salibandyseura Konnat, SJK sekä Seinäjoen Voimistelijat. Monet lajit, kuten mailapelit ja keilailu, onnistuvat myös perheen ja kaverin kanssa.
Valtti-ohjelman suosituin laji kansallisesti on jalkapallo. Perässä tulevat uinti, jumppa, yleisurheilu, tanssi, keilaus ja salibandy. Yli 30 lajin valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin.
Soveltavan jalkapallon ryhmän, SJK-Tiikereiden, vetäjä Roope Järvinen odottaa innolla Valtti-kokeilijoita harjoituksiin mukaan.
– Meillä on useana vuotena käynyt muutama kokeilija Valtti-ohjelman kautta. Olemme mielellämme tässä mukana. Tavoitteena on luoda positiivinen kokemus jalkapallosta, Järvinen kertoo.
Haku Valtti-ohjelmaan on auki Paralympiakomitean sivuilla huhtikuun loppuun asti.