Jokaisella on velvollisuus auttaa hätätilanteessa, mutta yhä useammin kuulee tilanteista, kun kukaan ei ole pysähtynyt auttamaan ja tarkistamaan tilannetta.
Kyseisen tilanteen jouduin myös itse kokemaan peräänajokolarin myötä. Vilkkaasti liikennöidyssä risteyksessä autot ajoivat vain ohi päin punaisia valoja ja yksikään auto ei pysähtynyt tarkistamaan meidän vointia tai sitä, onko apua saatu hälytettyä.
”En uskalla auttaa” tai ”en osaa auttaa” ovat usein perusteluja, joita kuulee.
Jokainen osaa pysähtyä tilanteeseen ja kysyä mitä on tapahtunut, sekä tarkistaa onnettomuudessa olleiden voinnin. Hätäkeskuksesta saa myös hyvät toimintaohjeet, jos kolarin uhrit ovat tajuttomia tai tilanne on muutoin tavanomaista haastavampi tai ei tiedä, miten tulisi toimia. Pelkkä ohi ajaminen ja hätäkeskukseen soittaminen ei riitä – ihminen voi olla tajuton ja tukehtua hengitysteiden kasaan painumiseen ennen kuin apu saapuu paikalle.
Sama koskee myös tajuttomia tai elottomia ihmisiä. Jokainen voi pysähtyä ja tarkistaa tilanteen. Elvyttämisen osaa jokainen aloittaa hätäkeskuksen ohjeilla ja sydänpysähdyksen saanut ihminen on jo kuollut, pahinta mitä voi tapahtua on se, että ei tee mitään. Silloin ihminen ei saa edes mahdollisuutta selvitä.
Hätä ei tule kello kaulassa ja se ei kysy, osaatko auttaa. Sitä voi joutua tilanteeseen, jolloin oman omaisen henki on juuri sinun käsissäsi. Silloinkin tulee toimia ja ei kai kukaan nyt vain seuraa vierestä ja totea, ettei osaa auttaa?
Hätätilannetaitoja voi opetella. Netti on pullollaan ohjevideoita, EA-kursseja järjestetään ja pelottavia tilanteita voi harjoitella mielessään etukäteen, jotta osaa tositilanteessa toimia eikä mene paniikkiin. Hätäkeskus myös ohjeistaa tilanteessa, mutta lopulta kaikista tärkeintä on oma asenne sen suhteen, että välittää ja yrittää edes auttaa.
Jenni Puoliväli-Oksala
anestesiologiaan ja tehohoitoon erikoistuva lääkäri
Seinäjoki