Kiihkeissä puolueiden puheenjohtajatenteissä leikkaukset ja verotus kohottavat tunteita. Oikeistopuolueissa ymmärretään, että palkansaajien ja yrittäjien veronkorotuksista kieltäytyminen on edellytys yritystoiminnan ja työllisyyden säilymisessä edes nykyisellä tasollaan. Välttämätön työllisyysasteen nosto sen sijaan edellyttäisi veroasteen laskua ja tuloverojen alentamista kaikissa veroluokissa.
Vasemmiston vakioklisee on, että parempituloiset vain sijoittaisivat lisätulon käyttämättä sitä kulutukseen ja talouden elvyttämiseen sen sijaan, että pienituloiset joutuisivat käyttämään pienen tulolisäyksen jokapäiväisen elämisen edellyttämään kulutukseen. Käsitys on täysin väärä.
Talouden kiertokulku, yritystoiminnan elpyminen ja työllisyyden lisääminen edellyttävät kulutusta kaikenlaisissa ja kaikenhintaisissa palveluissa. Ostaako kansalainen pienellä tulonlisäyksellä vähän enemmän elintarvikkeita, suuremmalla tulolla myös parempia ravintolapalveluita, kylpyläpalveluita tms. tai korkeilla tuloilla vaikkapa uuden mönkijän tai puutarha- ja sisustussuunnittelupaveluita jne., on yhtä tärkeää laajan ostovoiman eli työllistämisen kannalta.
Tarvitaan monenlaisia yrityksiä työllistämään monenlaisia työntekijöitä. Vuonna 2022 tavaroista ja palveluista maksetut verot (36 565 M€) olivat suuremmat kuin kotitalouksien tulovero (34 589 M€), joten kaikkien tuloryhmien kulutusta tarvitaan; pikkuostoksista ei moinen summa kerry.
SDP:n puheenjohtaja Marin röykyttää toistuvasti kokoomuksen puheenjohtaja Orpoa verovähennyssuunnitelmista vetoamalla harhauttavasti mm. Tanskan korkeampaan veroasteeseen. Haluavatko Marin ja vasemmisto samaa Suomeen?
Tanskan veroaste on kyllä Pohjoismaiden korkein, mutta mistä se johtuu? Se johtuu siitä, että Tanskassa pienituloiset maksavat 10% korkeampaa veroa ja alemman keskitulon palkansaajatkin 4% korkeampaa veroa, siis huomattavasti korkeampia veroja kuin Suomessa (Veronmaksajat, Kansainvälinen palkkaverovertailu 2022). Olisi toivottavaa, että vaaliväittelyiden kiihkeydestä huolimatta pysyttäisiin totuudessa.
Sen sijaan Suomessa progressio on korkein korkeimmissa tuloluokissa, puhumattakaan eläkeläisten ja sivuansioiden huippukorkeasta verotuksesta, mikä heikentää ostovoimaa sekä vähentää motivaatiota ja yritteliäisyyttä sekä halukkuutta avittaa työvoimapulaa.
Suomessa olisi siis ensiarvoisen tärkeää alentaa myös ylempien tuloluokkien veroprogressiota talouden elinvoiman elvyttämiseksi. Se ei ole pois ns. vähätuloisilta, päinvastoin. Yli 100 000€ vuodessa tienanneet, 2,5% veronmaksajista, maksoivat yli 21% kaikista Suomen tuloveroista vuonna 2021. Pienituloisillahan kunnallisverokin on portaittain alempi 25 000 €:n vuosituloihin saakka.
Vain yritystoiminnan elpyminen, ostovoima, työllisyyden kasvu mahdollistavat kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin. Kateus vie kalatkin vedestä.
Työllisyysasteen korottaminen on edellytys julkisen talouden tasapainon saavuttamiseen. Nykyhallitus hämää kehumalla saavutetusta noin 75 %:n työllisyysasteesta. Työlliseksi lasketaan jopa yhden päivän kuukaudessa työssä käyvä, julkisella sektorilla työllistetty, palkkatuettu työntekijä, jne., jotka käytännössä alentavat verokertymää.
Kaikki työ on yhtä arvokasta, mutta vain yksityisellä sektorilla työllistetty, omalla palkallaan toimeentuleva kerryttää aitoa verovarantoa. Hyvinvointipalvelut, siis sote ja hoiva-alatkin elävät vain ja ainoastaan yritysten ja niiden työntekijöiden aikaansaamalla verotuotolla.
Työllisyyden lisäys on tällä vuosituhannella Suomessa ollut lähes täysin pienten ja keskisuurten yritysten ansiota ja tulee olemaankin, ellei edellytyksiä huonolla veropolitiikalla pilata.
Vesa Routamaa
johtamisen professori
Vaasa