Toinen kerta toden sanoi.
Pohjalaisen kirjallisuuspalkinnon voittaja on Merja Mäki romaanillaan Itki toisenkin (Gummerus 2024). Kauhavalaiskirjailija oli ehdolla nyt toista kertaa. Hän oli ehdolla myös Ennen lintuja -romaanillaan kaksi vuotta sitten.
Palkintoa tavoittelivat nyt myös Marko Hautalan Musta kieli (Tammi), Paula Nivukosken Pimeät päivät, valkeat yöt (Otava), Markus Nummen Käräjät (Otava), Petter Sandelinin Skott (S&S), (suom. Osuma) ja Antti Tuurin Lintujen kesyttäjä (Otava).
Palkinnon jakaa maakuntamedia Ilkka-Pohjalainen yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liittojen kanssa. Palkinnon suuruus on 7000 euroa.
Harvinainen ja rohkea näkökulma
Mäki on tunnustuksesta hyvillään ja erittäin otettu.
– Näiden viiden finalistin rinnalla oli kunnia seistä, ihan kuka tahansa meistä olisi voinut voittaa, hän summaa tuntojaan.
Itki toisenkin -kirjassa eletään jatkosodan miehitysvaihetta rajan takaisessa Aunuksen Karjalassa. Suomalaiset ovat miehittäneet nuoren opettajan Larja Rovion kotiseudun ja ajaneet pois puna-armeijan.
Palkintoraadin puheenjohtaja, Ilkka -Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila toteaa Itki toisenkin -romaanin nostavan Mäen suurten suomalaisten kertojien joukkoon.
– Teos muistuttaa sodan kauhuista ja onnettomuuksista. Sodat eivät ole vain valtioiden välisiä, sotilaiden käymiä. Jokainen sotivan valtion kansalainen maksaa siitä oman hintansa. Kirjassa on karheutta ja kauneutta.
Kirjassa suomalaisia kuvataan miehittäjinä Karjalassa.
– Tämä näkökulma on harvoin käytetty, jopa rohkea, Mantila sanoo.
Lohtua, tukea, toivoa
Merja Mäki on monesti todennut, että sodasta kirjoittaminen on hänen rauhantyötään.
– Sanon niin, koska toivon, että romaanini olisivat mukana paljastamassa kehityskulkuja, jotka maailmanhistoriassa ovat johtaneet sotiin. Kun kehityskulut nähdään, niihin voidaan puuttua.
Kirjailija on huomannut Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan aktivoineen kansallisen, ylisukupolvisen sotatraumamme.
Mäki haluaa tarjota teoksillaan lohtua, apua ja toivoa ihmisille.
– Kaunokirjallisuuden avulla historiamme kipeitä kohtia on helpompi käsitellä, Mäki miettii.
Kun asiat tapahtuvat fiktiiviselle hahmolle, ei tarvitse avata omia tai suvun haavoja. Useinhan ylisukupolvinen trauma on vaiettu. Kaunokirjallisuus voi tarjota sanoja, joilla näistä voi keskustella.
Keskustelun tarve on suuri, tämän Mäki on huomannut lukuisilla esiintymiskeikoillaan.
– Larjan tarina on samaistuttava tarina, joka on koskettanut meitä ainakin välillisesti. Larjan tarinan äärelle voidaan kokoontua puhumaan, antamaan ja samaan vertaistukea.
Fiktiolle vankka kehikko faktasta
Merja Mäen teoksissa juoni ja henkilöt ovat sepitettä, mutta fiktiolleen hän rakentaa vankan kehikon historiallisista faktoista.
Perusteelliseen taustatutkimukseen uppoutuminen on kirjailijalle nautinto.
– Rakastan sitä. Käyn läpi valtavia aineistomääriä ja teen lukemastani muistiinpanoja pienenpikkuisella käsialallani, hän kuvaa työskentelyään.
Itki toisenkin -kirjaa varten lähdemateriaalia oli vaikea löytää.
– Tartuin aiheeseen, johon ei juuri ole kajottu. Aikalaiskertomukset olivat usein sotasensuurin voimakkaasti värittämiä. Tärkeitä aineistoja oli tuhottu ja niitä jäi rajan taa, kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen ja ihmisille tuli kiire perääntyä.
Mäki ei kavahtanut homman haasteellisuutta. Hän sai kokea palkitsevia hetkiä, kun pieni vihje johti seuraavaan ja siitä edelleen aarteen, eli hyvän lähteen luo.
Lajiin piti kypsyä
Tarinoita Merja Mäki on tehnyt aina. Ennen kuin hän oppi kirjoittamaan, hän saneli satunsa ja tarinansa.
Kesti aikansa, ennen kuin julkaisu juolahti hänelle mieleen.
– Kirjoitin laajan sadun sukulaistytölle ja aviomieheni sanoi, että eikös tuon voisi julkaista. Silloin havahduin, että niin, miksikäs ei.
Mäki on tehnyt seitsemän lastenkirjaa ja hänen satujaan on julkaistu useissa kokoelmissa.
Mäki tiesi jo tuolloin, että sotahistoria on hänen kutsumuslajinsa.
– Piti vain ensin kypsyä ihmisenä ja kirjoittajana.
Pian neljä vuotta sitten Mäki irtisanoutui työstään lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana ja jäi vapaaksi kirjailijaksi.
Molemmat työt ovat rakkaita, mutta valinta oli tehtävä.
– Kirjailijan työn takia olisi tullut paljon poissaoloja opettamisesta. Se ei olisi ollut reilua nuorille.
Aihe on tärkein
Mäki kirjoittaa parhaillaan kolmatta romaaniaan, josta tulee itsenäinen jatko-osa Ennen lintuja ja Itki toisenkin -kirjoille.
– Kirjassa tavataan osittain samoja henkilöitä kuin edellisissä, hän raottaa tulevaa.
Voisitko kuvitella hyppääväsi Suomen sotahistoriasta kirjoittamaan vaikka 1800-luvulle tai nykyaikaan sijoittuvaa romaania?
– Voisin kyllä. Romaanin aikaa ja paikkaa tärkeämpää on aihe. Sen pitää olla sellainen, että sen parissa jaksaa viettää monta vuotta. Se, mitä haluan tarinalla sanoa, määrittelee kaiken muun, miljöö ja henkilöhahmot seuraavat sitä, miksi ja mitä haluan kertoa.
