Ilmastonmuutoksesta, kuudennesta sukupuuttoaallosta ja Itämeren tilasta huolestunut ympäristövaikuttaja kirjoittaa kolumnissaan (IS 5.9.) tuntevansa suurta ahdistusta, kun näkee paljaaksi hakatun maan tai kaupunginosan vailla puita.
Kolumnistin toteamus on malliesimerkki viestinnästä, jossa hyödynnetään visuaalisuutta ja mielikuvien merkitystä. Kukapa ei olisi joskus reissuillaan ohittanut ankealta näyttävää maapohjaa tai betonilähiötä.
Puheenvuoro liittyy kädenvääntöön siitä, pitääkö kaikki valtion omistamat vanhat metsät suojella.
Haluatko jatkaa lukemista?
Tilaa I-P Digi 1. kk vain 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit, pelit ja koulutukset
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Tilaajaedut