Pirkko Saisio ei alun perin ollut kovinkaan innostunut ajatuksesta elämäkertansa kirjoittamisesta, osittain koska hän on teoksissaan käyttänyt runsaasti omaelämäkerrallisia aineksia.
Saisio julkaisi vuosina 1998–2003 romaanitrilogian, joka perustui vahvasti hänen omaan elämäänsä. Trilogian kaikki osat olivat Finlandia-ehdokkaina, ja viimeinen osa Punainen erokirja toi Saisiolle vihdoin palkinnon.
Trilogian lisäksi Saisio on hyödyntänyt omia elämänkokemuksiaan myös Kom-teatterin näytelmissä Odotus ja Valehtelijan peruukki vuosina 2009 ja 2019.
– Minulla ei ollut enää mitään tarvetta kirjoittaa omaelämäkertaa eikä antaa haastatteluja elämäkertaa varten, mutta kun Heinin nimi nousi esiin, ajattelin että siitä voisi tulla erilainen elämäkerta, Saisio sanoo viitaten WSOY:n kirjoittajaksi pyytämään Heini Junkkaalaan.
Junkkaalalla oli poikkeuksellisen hyvät pohjat lähteä tekemään Saision elämäkertaa, olihan hän tutustunut Saisioon jo opiskellessaan vuosituhannen vaihteessa Teatterikorkeakoulussa, missä Saisio toimi dramaturgian professorina.
Junkkaala oli myös kirjoittanut ja ohjannut Saision ja hänen näyttelijäkollegansa Marja Packalénin elämänkokemuksiin perustuneet Odotus- ja Valehtelijan peruukki -näytelmät.
Poikkeuksellisesti sinä-muodossa
Junkkaala haki aikansa oikeaa tapaa lähteä kirjoittamaan elämäkertaa, kunnes keksi alkaa kirjoittaa tekstiä elämäkerroissa poikkeuksellisessa sinä-muodossa, ikään kuin pitkänä sarjana kirjeitä Saisiolle.
– Se oli ratkaiseva oivallus. Sen jälkeen minulla oli kohde, jolle kirjoitin. Pystyin ajattelemaan Saikkia tekstin vastaanottajana, Junkkaala sanoo käyttäen Saision ystävien suosimaa lempinimeä.
Junkkaalan mukaan elämäkerta on kuvaus kirjailijaksi tulemisesta. Häntä kiinnosti Saision maailmankuvan synty, minkä vuoksi Saision lapsuus- ja nuoruusvuosien kuvaus on kirjassa keskeisessä roolissa.
Läpi käydään Saision varhaisvuodet kommunistisen perheen tyttärenä Helsingin Kalliossa ja kouluvuodet Kallion yhteiskoulussa eli nykyisen ilmaisutaidelukion edeltäjässä.
– On kiinnostavaa, miten jo lapsuudessa näkyy Saikin haltioituva ja impulsiivinen luonne, Junkkaala sanoo.
Junkkaala siteeraa kirjassa monia Saision nuoruuden kirjoituksia, jotka niiden kirjoittaja on unohtanut jo kauan sitten.
– Teksti vastaa hyvin niitä muistikuvia, joita minulla on nuoruudestani. Olin jonkinlaisessa äärimielentilassa koko nuoruuteni ajan. Jotain suurta oli koko ajan vireillä tai sitten olin täydellisen masentunut, Saisio muistelee.
Taustalla valtava aineisto
Pirkko Saisio – Sopimaton -teoksen valmistumiseen meni kolme vuotta. Pitkää prosessia selittää osaltaan aineiston valtava laajuus, sillä kymmenien tuntien Saisio-haastattelujen ohella Junkkaala haastatteli kymmeniä Saision lähipiirissä vuosikymmenten varrella olleita henkilöitä.
Kirjoitusvaiheessa Junkkaala otti Saisioon etäisyyttä, koska hän halusi löytää oman äänensä, jolla kirjoittaa kirja. Etäisyyden ottoon oli toinenkin syy.
– En loppuvaiheessa uskaltanut enää nähdä Saikkia, koska pelkäsin, että hän tuottaa lisää materiaalia kirjaan. Joka kerta kun Saikin näkee, hän kertoo jotain kiinnostavaa. Häneltä tulee aina joku kiinnostava tarina, Junkkaala nauraa.
Junkkaala pääsi kirjaprosessin myötä maistamaan historiantutkimuksen riemua.
– Muistan sen juhlavan tunteen, kun menin Kansallisarkistoon ensimmäisen kerran ja minulle tuotiin Saikin isää koskevat oikeuden pöytäkirjat. Oli inspiroivaa lukea niitä. Ajattelin, että nyt minulla on tietoa, mitä Saikilla ei ole, Junkkaala muistelee.
Jotta kirjan lähdeaineisto ei olisi paisunut mahdottoman laajaksi, kustannustoimittaja kielsi lopulta Junkkaalalta enemmät arkistovierailut.
Ei aina silkkihansikkain
Massiivinen lähdeaineisto näkyy kirjoitusprosessin lopputuloksessa, jolla on mittaa peräti yli 950 sivua. Luku-urakkaa keventää teoksen fragmentaarinen rakenne, joka ei orjallisesti noudata kronologista järjestystä.
Junkkaala ei käsittele elämäkerrassa Saisiota aina silkkihansikkain. Teokseen on päässyt mukaan muun muassa Elsa-tyttären kritiikki äitiään kohtaan, kun tämä asetti työnsä perheen edelle. Samoin elämäkerrassa käydään läpi Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden kritiikkiä professori Saisiota kohtaan. Kritiikkiä oli aikoinaan esittämässä myös dramaturgiopiskelija Junkkaala.
Saision omaelämäkerrallisesta trilogiasta Junkkaalan teos poikkeaa olennaisesti. Nyt kaikki keskeiset henkilöt ovat mukana omilla nimillään, mukaan luettuina Saision pitkäaikaisimmat parisuhdekumppanit, näyttelijä Eeva Eloranta ja elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo. Samoin vuosiluvut ja paikkakunnat pitävät nyt yhtä tapahtuneen kanssa.
– Tällaisessa kirjassa ihmisistä täytyy puhua oikeilla nimillä. Elämäkerrassa faktojen pitää olla kohdallaan ja ihmisten oikeilla nimillään, Saisio sanoo.
– Trilogia on kaunokirjallisuutta, ja tämä on kaunokirjallista tietokirjallisuutta.
Trilogia sai uutta tuulta purjeisiinsa
Saisio iloitsee, että hänen omaelämäkerrallinen trilogiansa on saanut uutta tuulta purjeisiinsa parikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen, kun sitä ollaan nyt kääntämässä lukuisille kielille, muun muassa englanniksi, saksaksi ja ranskaksi.
Hän arvelee, että trilogiassa kiinnostaa sen "seksuaalinen monipuolisuus".
– Kun trilogia ilmestyi, se ei ollut vielä kovinkaan puhuttu asia eikä trendi. Nyt se on sellainen. Trilogian problematiikka vastaa enemmän tätä hetkeä, Saisio pohtii.