Omat häät. Päivä, jota moni nainen odottaa ja suunnittelee lapsesta lähtien.
Itse en kuitenkaan kuulu tähän ryhmään, sillä minulle ei syntymässä jaettu sitä prinsessageeniä, että jaksaisin innostua hääpukujen sovittelusta, taidokkaista kampauksista, teemavärien pohtimisesta ja hääkarkkien askartelusta.
Ihan liikaa stressaamista yhden päivän vuoksi, joka ei kuitenkaan suju niin kuin morsian on mielessään etukäteen miettinyt. Ja mitä rahan tuhlausta!
Kahden ihmisen välinen rakkaus on maailman ihanin asia, mutta en ymmärrä, miksi se pitää upottaa kaiken ylihempeän hötön sekaan.
Tänä kesänä saan siedätyshoitoa tähän häävastaisuuteeni, sillä kolme kaveripariskuntaani päätti mennä naimisiin tässä heinä–elokuun aikana.
Kolmien häiden lisäksi ohjelmassa on kolmet polttarit. Eipä siis ole tarvinnut vaivata päätään sillä, mitä tänä kesänä tekisi viikonloppuisin.
Talvella olin mukana kahden morsiamen hääpukuostoksilla.
Ensimmäinen käynti hääpukuliikkeessä Helsingissä oli hämmentävä. Tulevat morsiamet tiesivät heti, mitä pukuja heidän kannattaisi sovittaa. Itse erotin hädin tuskin, missä yksi pitsiunelma loppuu ja toinen alkaa.
Siinä vaiheessa, kun puku oli morsiamen päällä, erot huomasi selvemmin. Mutta kun piti verrata, miltä ensimmäinen puku näytti neljänteen verrattuna, olin jälleen yhtä pihalla kuin se kuuluisa lumiukko.
Kun viime lauantaina sulhanen odotteli alttarilla ja morsian asteli kirkon käytävää pitkin juuri itselleen sopivassa puvussa, on pakko tunnustaa, että nenäliinalle oli käyttöä.
Yhdet häät ovat siis takanapäin, kahdet vielä tulossa.
Täytyy myöntää, että ensimmäisten häiden jälkeen suhtautumiseni tähän perinteistä perinteisimpään on muuttunut paljon myönteisemmäksi.
Juhlissa oli alusta asti rento tunnelma, ja jopa puheet olivat hauskoja. Myös hääparin päänmenoksi laadittu ohjelma oli oikeasti viihdyttävää, koska heidän elämänsä koukeroista on niin hyvin selvillä.
Kaveriporukalla tanssittiin pikkutunneille asti, ja myös vanhempi väki kulutti tanssilattiaa ahkerasti. Yhtään ei tarvinnut miettiä, kehtaako keskilattialle mennä hytkymään vai ei.
Siedätyshoidon alku näyttää siis lupaavalta. Saa nähdä, vieläkö kolmansien pippaloiden jälkeen on näin hyvä fiilis, vai alkaako siinä vaiheessa jo turnauskestävyys pettää ja kyynisyys palata.
Elina Levijoki