Vaasassa järjestetään 19.–20. toukokuuta ensimmäinen valtakunnallinen kouluviestikarnevaali.
Samana viikonloppuna pidetään myös kaikille tarkoitettu liikuntatapahtuma Haastehölkkä, josta saadut varat suunnataan lasten ja nuorten liikkumiseen.
– Nämä ovat kokonaisuudessaan juhlavuoden suurin liikuntatapahtuma Vaasassa, sanoo Håkan Nordman Suomenkielisten kouluviestikarnevaalien tukisäätiöstä.
Pohjalainen-lehti on yksi liikuntatapahtumien pääyhteistyökumppaneista.
– Vaasan kauniissa merenrantamaisemassa kelpaa liikkua. Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu lähtemään tähän tapahtumaan mukaan. Nuorisoliikunnan tukeminen on tärkeä juttu, koska sillä on vaikutsta hyvinkin laajalle, Pohjalaisen päätoimittaja Toni Viljanmaa sanoo.
Viljanmaa haastaa kollegansa Vasabladetin päätoimittajan Niklas Nybergin hölkälle. Nyberg on ottanut haasteen vastaan.
– Nicke taitaa olla minua vuoden nuorempi, joten minulla on hölkässä tekemistä. Otamme varmaankin rennosti, jotta pääsemme samalla ihailemaan toukokuista Vaasaa.
Perjantaina pidettävä Haastehölkkä on kaikille avoin kävely- ja juoksutapahtuma.
– Kuka tahansa voi haastaa yrityksen tai henkilön mukaan hölkälle. Tapahtumalla halutaan luoda Vaasaan yhteisöllisyyttä, Riitta Pääjärvi-Myllyaho kertoo.
Haastehölkkä starttaa perjantai-iltana jäähallilta. Vaihtoehtoina on 3,5 kilometrin ja 5,5 kilometrin lenkit, jotka kiertelevät rannan tuntumassa Suvilahdesta kalarantaan. Ajanottoa ei ole.
Järjestäjät lupaavat, että hölkässä nähdään kannustamassa paikallisia urheilijoita. Pääjärjestäjät haastavat itse kaupungin työntekijöitä mukaan liikuntatapahtumaan.
– Haastamme hölkälle Vaasan kaupungin keskushallinnon Tomas Häyryn ja Christina Knookalan johdolla, Pääjärvi-Myllyaho ja Nordman sanovat.
Vaasan Sport haastaa mukaan Vaasan Palloseuran, joka ottaa haasteen vastaan.
– Seurat nähdään lauantaina pidettävissä sukkulaviesteissä, Nordman sanoo.
Valtakunnallinen kouluviestikarnevaali järjestetään nyt ensimmäistä kertaa suomenkielisenä. Vastaava ruotsinkielinen tapahtuma juontaa juurensa 1960-luvulle.
Tapahtumapaikkana toimii Kaarlen kenttä. Paikalle on kutsuttu 2500 koulua ympäri Suomea.
– Osallistua voivat kaikki perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen oppilaat, kertoo Pääjärvi-Myllyaho.
Järjestäjät kuvaavat tapahtumaa poikkeuksellisen suureksi. Mukaan on lähtenyt kymmenkunta vaasalaista urheiluseuraa. Kooste kouluviestikarnevaaleista nähdään Ylen kanavilla.
– Tapahtuma kiinnostaa laajasti. Osallistujamäärää on vielä vaikea arvioida, mutta tavoitteena on 7000-10000 koululaista.
Tapahtuman budjetti on noin 170000 euroa. Kaksi vuotta sitten perustettu Suomenkielisen kouluviestikarnevaalin tukisäätiö etsii vielä joitakin yhteistyökumppaneita toukokuun tapahtumalle.
KATARIINA PAAJASTE