Ehdottomasti yksi Pohjanlahden parhaista lintuvesistä löytyy Maalahdesta Gålörenin edustalta. Paikalle onkin rakennettu tukeva lintutorni helpottamaan lintujen seurantaa.
Alue on tärkeä levähdyspaikka muuttaville linnuille, mutta myös pesiviä lintulajeja siellä on runsaasti.
Lintutorni on vain kymmenkunta vuotta vanha ja se sijaitsee lähellä vesirajaa. Maan jatkuvasta kohoamisesta johtuen monet lintutornit ovat etääntyneet vesirajasta kymmeniä, ellei satoja metrejä muutamissa vuosikymmenissä. Näin on muun muassa Liminganlahdella.
Paikoitellen ruovikot ovat korkeita ja lintujen havaitseminen ilman tornia olisi vaikeaa, mutta Gålörenin lintutornilta on esteetön näköala avaralle merenlahdelle.
Torni sijaitsee monien lintulajien keväisen päämuuttoreitin varrella ja parhaina päivinä lahdella voi levähtää tuhansiakin lintuja. Vesilintujen, kuten tavien parvissa saattaa yksilöitä olla satoja, ellei tuhansia.
Maan kohoamisen lisäksi alueelle kulkeutuu myös runsaasti irtonaista maa-ainesta, joka siirtää ja rikkoo rintaviivaa. Lähellä sijaitseva Petolahdenjoki kuljettaa varsinkin keväisin savea ja mutaa, joka mataloittavat Gålörenin jo muuten matalaa rantaa.
Muutos menossa
Lintulajisto on muutenkin jatkuvassa muutostilassa ja ilmaston voimakas lämpeneminen kiihdyttää sitä. Gålöreninkin linnustossa voi nähdä tiettyjen lajien runsastumisen tai taantumisen.
Lämpöisiä kausia on ollut myös menneinä vuosikymmeninä ja tällöin on maahamme saapuneet muun muassa rastaskerttunen, nokikana, naurulokki ja ruskosuohaukka.
Gålörenin lintutornilta voi havaita esimerkiksi kyhmyjoutsenen runsastumisen vuosi vuodelta. Kyhmyjoutsen on noussut Pohjanlahden rannikkoa ylöspäin jo vuosikymmeniä.
Kyhmyjoutsen koki aikoinaan saman kohtalon kuin laulujoutsenkin, eli molemmat lajit olivat Suomessa sukupuuton partaalla.
Karjalla osansa
Suuren muutoksen linnustossa on aiheuttanut maatalouden vähentyminen. Peltolintujen lisäksi vaikutukset ovat ulottuneet myös rannikon lintuihin.
Erityisen suuri muutos oli 1950–1960-luvuilla, jolloin loppui perinteinen karjan rantalaidunnus. Rantojen pusikoituminen ja umpeenkasvu on vaikuttanut etenkin kahlaajien pesintään.
Sellaiset lajit kuin vesipääsky, lapinsirri, rantakurvi ja etelänsuosirri ovat hävinneet lähes kokonaan Pohjanlahden rannikolta. Myös tavallisemmat lajit kuten kuovi ja töyhtöhyyppä ovat vaikeuksissa.
Erityisen huolissaan voi olla suokukosta, jonka keväisiä turnajaisia ei juuri enää näe missään. Nämä muutokset on nähtävissä myös Gålörenin rannoilla.
Avarien niittyjen tilalle ovat tulleet laajat rytikasvustot, joiden seasta eivät kahlaajat pesäpaikkoja enää juuri löydä.
Ruovikoitumisesta ovat tietyt lajit kuitenkin hyötyneet. Gålörenin linnustoon on vakiintunut muun muassa viiksitimali.
Ilmeisesti 1970-luvun keskivertoa lämpimämmät vuodet edesauttoivat timalien juurtumista Suomeen. Kunnolla kanta lähti nousuun vasta 1990-luvulla.
Suhinaa riittää
Gålörenin rannoilla riittää katseltavaa koko kesäksi, alkukeväästä syksyyn asti. Edes keskikesällä paikka ei hiljene. Rikkaan pesimälinnuston lisäksi alueen ruovikoihin tulee satoja ylimääräisiä vesilintuja uusimaan siipisulkiaan.
Kesäkuussa aloittavat jo muutamat lajit syysmuuton, kuten osa mustavikloista.
Lintujen lisäksi rannalla voi ihastella komeaa ylämaan karjaa, joka laiduntaa usein aivan lintutornin liepeillä. Eläimet ovat säyseitä, mutta niitä ei saa häiritä. Pienimuotoinenkin karjan rantalaidunnus lisää lintujen lajirikkautta.
Kahlaajien lisäksi runsastuvat muun muassa pensastasku, keltavästäräkki, niittykirvinen ja ilmeisesti rannikolta sukupuuttoon jo kuollut kultasirkku.
Syksyisin alueelle kerääntyy sadoittain pääskysiä hyönteisjahtiin.
Jarmo Vacklin
