Lasten suusta totuus kuuluu. Näin kävi Facebookin Avoin Puskaradio Seinäjoki -ryhmässä julkaistun kommentin mukaan hiljattain Kyrkösjärvellä, missä tekstin kirjoittaja oli ollut pelaamassa fresbeegolfia. Kertojan heittämä kiekko oli liitänyt väärään suuntaan. Kirjoittaja huomasi tilanteen ja ehti huudollaan varoittaa kiekon menosuunnassa olevia pelaajia. Kukaan ei loukkaantunut.
Tässä yhteydessä pitää selventää, että kukaan ei saanut fyysisiä vammoja. Henkisiä kärsimyksiä aiheutui kuitenkin melkoisesti ainakin siitä päätellen, että kiekkoa väistämään joutunut mies suuttui asiasta sen verran, että viskasi kiekon järveen. Laturaivo sai uuden, vielä nimeä vailla olevan muodon.
Kun heittäjä saapui paikalle etsimään kiekkoaan, sitä väistämään joutunut mies kertoi kirkkain silmin, ettei ole kiekkoa nähnyt. Selitys olisi voinut hyvin mennä läpi, mutta tälläkin kerralla valheella oli lyhyet jäljet. Kiukustuneen pelaajan seurassa ollut lapsi nimittäin paljasti kiekon kohtalon.
Ei ole ihme, että kirjoitus poiki vihaisia kannanottoja. Niissä muistutettiin, ettei toisen omaisuuden tuhoamisen ja pahanteon takana aina ole niistä automaattisesti syytetyt nuoret.
Kommentoijat muistuttivat myös mallioppimisesta. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Tässäkin tapauksessa lapsi näki miten väärällä tavalla aikuinen käsitteli kiukkuaan. Toivottavasti vihanpurkaus lievensi miehen oloa eikä totuudentorvi saanut kotona sapiskaa kiekon persoonallisen lentoreitin paljastamisesta.
Kyseessä on yksi esimerkki siitä, miten pienistä asioista me nykyihmiset ärsyynnymme. Eparin Ruusut ja risut -palstalta saamme joka viikko lukea millaisista pikkujutuista mielensä voi pahoittaa niin paljon, että niistä viitsitään tehdä kirjallinen raportti.
Yhtä ärsyttää ulkona kuivumassa olevat värikkäät pyykit ja ohitustilaa antamattomat hiihtäjät, toinen ei halua kuunnella sunnuntaisin ruohonleikkureiden ääniä, kolmas uskoo naapurin kurkistelevan verhojen välistä, neljättä ahdistaa kanssaeläjän ”väärään” paikkaan istuttama kasvi, viidettä kummastuttaa miksi naisten pitää tunkea mukaan hirvijahtiporukoihin, kuudes kiroaa liian vaikeasti avattavia tuorekurkun muoveja.... Lista on loputon.
En sano olevani syytön. Ärsyynnyn ja ärsytän. Havahdun kuitenkin usein miettimään, mikä meitä nykyihmisiä oikein vaivaa. Menetämmekö malttimme helpommin kuin aikaisemmin?
Muistan lukeneeni, että pikkujutuista ärsyyntyminen on yksi mieltä puhdistavista puolustautumiskeinoista. Mitä pienemmästä asiasta menettää malttinsa, sitä vähemmän on aikaa ja energiaa pohtia isompia murheita.
Virpi Kupiainen-Ämmälä
toimittaja