Fingrid jättää pe­ri­mät­tä kuluvan vuoden jou­lu­kuun kan­ta­verk­ko­mak­sut

Asiakkaille tarjottavat helpotukset ovat mahdollisia, koska korkea sähkön hinta ja suuret aluehintaerot ovat tuottaneet ennätyskorkeita pullonkaulatuottoja. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Asiakkaille tarjottavat helpotukset ovat mahdollisia, koska korkea sähkön hinta ja suuret aluehintaerot ovat tuottaneet ennätyskorkeita pullonkaulatuottoja. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Kantaverkkoyhtiö Fingrid jättää perimättä kuluvan vuoden joulukuun sekä ensi vuoden tammi-, helmi- ja kesäkuun kantaverkkomaksut, yhtiö kertoo.

Yhtiön mukaan sen tarkoituksena on olla perimättä kantaverkkomaksuja kuudelta kuukaudelta ensi vuoden aikana, mutta päätökset on tehty vasta mainittujen kolmen kuukauden osalta. Fingridin mukaan päätökset alentaisivat kantaverkkoasiakkaiden nykyisiä maksuja noin 300 miljoonaa euroa.

Asiakkaille tarjottavat helpotukset ovat mahdollisia, koska korkea sähkön hinta ja suuret aluehintaerot ovat tuottaneet ennätyskorkeita pullonkaulatuottoja.

–  Aiemmin maltillisella tasolla olleet pullonkaulatuotot ovat nyt pohjoismaisessa järjestelmässä ennätyskorkeat. Tavoitteemme on käyttää aktiivisesti meille kertyneitä pullonkaulatuottoja asiakkaidemme hyväksi, sanoo Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä tiedotteessa.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä