Varttia vaille yksi iltapäivällä Camp Provinssin Touhuteltassa on täysi touhu päällä. Pari-kolmekymppiset festarivieraat parveilevat hiostavassa katoksessa ja moni hörppii rohkaisevia lonkerojuomia. Muita vierailijoita vilkuillaan vaivihkaa, kun ei voida olla aivan varmoja siitä, ketkä kaikki ovat tulleet paikalle samalla asialla.
Ainakin festaritestari on vaeltanut Touhutelttaan siellä järjestettävän speed datingin eli pikatreffien vuoksi. Deiteille osallistuvia on kaikkiaan toistakymmentä. Matkalla tuli mieleen, että suihkussa käyminen on tainnut jäädä väliin muutamana päivänä, mutta paikan päällä voi huokaista helpotuksesta: ei kukaan muukaan ole suihkussa käynyt.
Vähän ennen Touhuteltan oviaukkoa on poistettava kaikki ammattiin viittaavat läpyskät kaulasta. Mediaanhan luottaa tunnetusti alle puolet suomalaisista, joten ehkä ensitreffeillä toimittajan ammattia ei kannata ensimmäisenä mainostaa.
Yksi pikatreffien vetäjistä tunnistaa festaritestarin siitä huolimatta heti ja hihkaisee, että hei, sinähän olet sieltä sanomalehdestä. Yritän hieman hyssytellä, etten heti paljastuisi.
Pikadeittien idea on tutustua vastapäätä istuvaan ihmiseen kaksi minuuttia, jonka jälkeen deittikumppani vaihtuu. Tapahtuma kestää niin pitkään, että jokainen on kertaalleen tavannut toisensa.
Festaritestaria vastapäätä istuu ensimmäisenä mukavan näköinen mies. Kahden minuutin treffiaika alkaa. Mitähän tässä pitäisi kysyä? Lempi automerkkiä? Sukkien väriä? Sitä, että kenenkäs poikia sinä olet?
Deittikumppanini avaa keskustelun.
– Mukavan raikas olo, kun tuli käytyä viime yönä suihkussa ennen nukkumaanmenoa, hän kehaisee.
Tunnen piston likaisessa sydämessäni.
– Minä en ole käynyt kahteen päivään, vastaan ja kadun heti puheitani.
Ehdimme vaihtaa muutaman sanan laskuvarjohypystä ja työstä, mutta kahden minuutin jutusteluaika päättyy yllättävän nopeasti. Treffikumppani vaihtuu. Seuraavaksi vastapäiselle tuolille istahtaa aurinkolasipäinen, kiltin näköinen mies.
– Minulla on niin kauhea krapula, että pelkään saavani sydänkohtauksen tästä jännityksestä, mies avaa keskustelun.
Hän pitää kädestäni kiinni koko kahden minuutin ajan kuin peläten vaipuvansa ikuiseen kadotukseen, jos päästää irti. Treffien päätteeksi mies halaa ja kiittää, mutta en tiedä mistä.
Treffikumppanit ja puheenaiheet vaihtuvat. Joku kertoo olevansa diplomi-insinööri ja toinen tarjoaa taskulämmintä Jallua.
Kierroksen päätteeksi tapahtumaa juontava Temptation Islandin Jonne ohjeistaa miehiä kirjoittamaan paperille kahden mukavimman naisen nimet ja naisia kirjoittamaan yhden mukavimman miehen nimen. Festaritestari pahoittaa mielensä välittömästi. Vain yhden nimen? Miten sellaisen asian osaa päättää?
Kirjoitan paperille jotakin ja palautan sen treffivastaavalle. Istun odottamaan tuloksia ja muistan, että oma nimi taisi unohtua lappusesta kokonaan.
Laskelmien jälkeen selviää, että kaikkiaan kahdeksan kaksikkoa on löytänyt toisensa. Kaikki hurraavat festarirakkauden huumassa.
Festaritestari jää kuitenkin nuolemaan näppejään. Lieneekö yksin jäämisen syynä oman nimen unohtuminen paperista vai se, että suihkussa pitäisi käydä hieman useammin?
PIPSA HAVULA
