Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevassa vaateliikkeessä vallitsi poikkeuksellinen tunnelma. Keskellä päivää täpötäydessä kaupassa nuoret fanit odottivat näkevänsä ihailunsa kohteen.
Paikalla oli myös turvamiehiä, jotka varmistivat tähdille nopean reitin sisään ja ulos.
Elettiin vuotta 1996, ja Suomeen oli syntynyt uusi ilmiö: poikabändi, jonka juuri ilmestyneestä debyyttisinglestä, Kaunis peto, tuli hetkessä valtava hitti.
– Kun keikka loppui, juoksimme turvamiesten kanssa karkuun, jotta pääsemme sieltä pois.
– Muistan ajatelleeni, että vau, tämmöistäkö tästä tulee, laulaja Mika Ikonen muistelee XL5:n ensimmäistä promoesiintymistä.
Maailmanluokan
hysteriaa
Juuri sellaista siitä meiningistä tuli.
XL5 villitsi suomalaisyleisöä tavalla, jota oli nähty Take Thatin kaltaisilla poikabändeillä maailmalla.
Tarttuva melodia, sulavat tanssiliikkeet ja viisi parikymppistä nuorta miestä aiheuttivat fanihysterian.
XL5-yhtyeen pitkäaikainen fani on julkaissut 90-luvun lopun keikoilta videoita Instagramiin. Niiden avulla Ikonen on pääsyt katsomaan hysteriaa toisesta näkövinkkelistä.
– Se kirkuminen on niin kovaa, että sattuu vanhan ihmisen korviin, Ikonen nauraa.
– Videoita katsomalla aloin ymmärtää, miksi tuli käytyä niin isoilla kierroksilla.
Kirkuminen ja fanihysteria eivät jääneet pelkästään keikkapaikoille. Tuolloin 24-vuotiaan laulajan koti ei juuri tarjonnut yksityisyyttä. Hän asui talossa, jonka alakerrassa oli yhtyeen studio.
Talon edessä päivystivät fanit.
– Se oli kivaa, mutta mitä pidempään sitä jatkui, jossain kohtaa alkoi harmittaa.
Vaikka laulaja nautti fanien tapaamisesta, jatkuva huomio alkoi näkyä arjessa.
– Musta on tosi kiva jutella ihmisten kanssa. Se alkoi uuvuttaa puolisoa, kun yritimme lähteä asunnosta ulos ja siellä oli aina joku, jonka kanssa jäin juttelemaan.
Nuorisoidolina hän myös koki vastuuta ulkona päivystävistä faneista.
– Välillä pyysin heitä rappukäytävään sateelta suojaan tai annoin evästä.
Nuori isä
Parikymppisten nuorten miesten elämä oli muuttunut vauhdilla. Ikonen muistaa käyneensä helsinkiläisessä baarissa juuri ennen bändin läpimurtoa.
– Yritin jutella mimmeille, mutta heidän palautteensa oli tyyliin, että lähde vetää.
Kaunis peto -hitin ilmestymisen jälkeen huomio oli yhtäkkiä aivan toisenlaista – myös Helsingin yössä.
– Mietin, että onko musta tullut jotenkin tosi makee tyyppi. Ei ollut, muiden ihmisten asenne oli vain muuttunut.
Kutsuja alkoi tulla erilaisiin juhliin, mutta Ikonen kertoo, ettei käynyt ”juuri missään”. Hänestä oli tullut isä ennen läpimurtoa.
– Isänä mulla oli myös toiset velvoitteet.
Menestyksen keskellä laulajan elämä sai vakavamman käänteen.
– Ensimmäisen kiertueen jälkeen pikkuveljeni joutui rajuun onnettomuuteen ja loukkaantui tosi pahasti. Se oli itselleni sellainen herääminen, että aloin miettiä asioita eri tavalla.
Uuden alku
XL5:n perustamisesta ja Pedon merkki -debyyttilevyn julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Sen kunniaksi yhtye teki paluun tänä kesänä.
Vuosien saatossa bändiltä on tiedusteltu usein comebackin mahdollisuutta, mutta jäsenet ovat kieltäytyneet. Niin kävi myös pari vuotta sitten: vastaus oli ensin kielteinen, mutta sitten he tulivat toisiin ajatuksiin.
– Alamme olla jo ikämiehiä, joten tämä rupeaa olemaan viimeisiä hetkiä, Ikonen summaa.
Edellytys paluulle oli se, että kaikki bändin jäsenet ovat mukana.
– Päätimme, että jos palaamme, se tehdään isosti.
Ikosen lisäksi mukana ovat bändin alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluneet Petteri "Pete" Tolonen, Jarkko ”Jake” Jokivalli, Miika ”Elo” Eloranta ja Perttu ”Jami” Jaakkola. Ensimmäisen levyn ilmestymisen jälkeen yhtyeessä tapahtui muutos, kun Jaakkola lähti bändistä ja hänen tilalleen tuli Toni “Tontsa” Uotila.
Nyt Vauhtiajoilla nähdään kuusijäseninen XL5 sekä rumpali ja kosketinsoittaja.
– Yhtyeen paluu on ollut osalle jäsenistä syy elämäntaparemonttiin. Tämä on lisännyt bändin jäsenten kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Comeback on ollut samalla myös uuden alku.
– Meillä ei ollut mitään riitoja, mutta paljon jäi asioita puhumatta läpi. Nyt olemme saaneet niitä selvitettyä. Tämä on ollut meille terapiasessio.
– Olemme toistemme vertaistukiryhmä ja voimme jutella toisillemme ihan kaikesta.
Muistoja Seinäjoelta
XL5:n vauhdikas lavaesiintyminen johti välillä kommelluksiin. Seinäjoen Raviradan keikasta laulajalle on jäänyt mieleen yksi erityinen hetki.
– Minua varoiteltiin ennen keikkaa, että lavan ja aidan välissä on metrin levyinen rako. Kun tulimme lavalle, valot paistoivat suoraan silmiin. Tietysti juoksin suoraan lavan päähän ja putosin sinne väliin, artisti muistelee nauraen.
Keikkamatkoilla Ikonen ei ehdi tutustua kaupunkiin, mutta pari vuotta sitten hän palasi Seinäjoelle vaimonsa kanssa toisissa merkeissä. Ohikulkumatkalla kaksikko vietti kaupungissa yön, lainasivat hotellilta polkupyörät ja kävivät tutustumassa kaupungin nähtävyyksiin.
– Kävimme katsomassa muun muassa Lakeuden Ristin ja Kalevan Navetan.
Vaikka XL5 hajosi, Ikonen ei koskaan jättänyt musiikkia. Hän laulaa Käsityöläiset-bilebändissä, luo soolouraa ja hän on ollut mukana muun muassa Tähdet, tähdet tv-ohjelmassa.
Elämän suurimmat kohokohdat ovat löytyneet myös lavojen ulkopuolelta. Ikosen kolme lasta ovat aikuisia ja muuttaneet pois kotoa.
– Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä 30 vuotta. Se on ihan hyvä saavutus tällä alalla.
Vauhtiajot
- Vauhtiajot järjestetään Seinäjoen keskustassa 16.–18. heinäkuuta.
- Kirkkokadulla on kolme lavaa, joissa esiintyy lähes 40 artistia.
- Kolmipäiväisillä festivaaleilla nähdään muun muassa Kaija Koo, Jenni Vartiainen, JVG, J. Karjalainen, Vesterinen Yhtyeineen, Arttu Wiskari ja Haloo Helsinki!
Vauhtiajoilla nähdään myös kaksi muuta odotettua comebackia.
Nylon Beat ja Killer tekevät paluun lavoille vuosien tauon jälkeen.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta Nylon Beatin debyyttialbumin julkaisusta. Jonna Geagean ja Erin Anttilan muodostama pop-duo hallitsi vuosituhannen vaihteessa myyntilistoja ja täytti keikkapaikat.
Muun muassa Rakastuin mä looseriin - ja Satasen laina -hiteistään tunnettu yhtye lopetti aktiiviuransa vuonna 2004. Duo on keikkaillut harvakseltaan myös sen jälkeen.
Nylon Beat esiintyy Vauhtiajoilla torstaina.
Killer päättää tauon
Kun Kalle Keskinen herätti Vauhtiajot henkiin vuonna 2004, siellä esiintyi kansainvälistäkin menestystä nauttiva Killer.
Yhtenä Suomen musiikillisista vientivalteista pidetty Killer hajosi virallisesti alkuvuodesta 2005. Yhtyeen hittejä ovat muun muassa Naughty Boy ja All I Want.
2000-luvun alussa Keski-Euroopassakin keikkaillut pop-yhtye nousee festarilavoille tänä kesänä yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen.
Killer esiintyy Vauhtiajoilla lauantaina.