Islannin käsittämättömältä tuntunut taival jalkapallon EM-kisoissa sai ihmiset eri puolilla Eurooppaa ymmälleen. Miten väkiluvultaan Helsinkiä lähes puolet pienempi valtio saattoi ensikertalaisena pärjätä Euroopan mestarijoukkueita vastaan? Pienen maan menestystarina päättyi puolivälieriin, mutta legenda jää elämään eurooppalaisten mieleen. Samaan aikaan koko maailman huomio on keskittynyt toisen saarivaltion tapahtumiin.
Islanninjalkapallomenestyksellä ja Ison-Britannian brexit-äänestyksellä ei äkkiseltään tunnu olevan juuri yhteisiä tekijöitä. Molempien taustalla vaikuttaa kuitenkin yksi merkittävä voima: kun riittävän moni ihminen uskoo mahdottomalta tuntuvaan asiaan, se alkaa muuttua mahdolliseksi.
Tätä kutsutaan fanittamiseksi. Englannista suomen kieleen vakiintunut termi tarkoitti alun perin kiihkoilua, jopa hysteeriseksi paisuvaa innostusta tiettyä asiaa kohtaan. Tyypillinen mielikuva fanista on Isaac Elliotin keikalla kiljuva teinityttö tai jalkapallokatsomossa kotimaansa väreihin kauttaaltaan pukeutunut urheiluintoilija.
Fanittaminen miellettiin pitkään jonkinlaiseksi pakkomielteiseksi persoonallisuuden häiriöksi. Nykyään kuitenkin tiedetään, että parhaimmillaan fanius tuo merkitystä ja suuntaa elämään. Erityisesti nuoruudessa fanittaminen on tärkeä osa identiteettityötä. Rakkaus tiettyä bändiä, urheilujoukkuetta tai tv-sarjaa kohtaan myös yhdistää kaikenikäisiä ihmisiä ja luo Islannin kaltaisia menestystarinoita.
Fanius ei aina synny rakkaudesta. Myös pelko, viha ja ennakkoluulot keräävät ihmisiä yhteen yksittäisten aatteiden tai idolien seuraajiksi. Ei voi yleistää, että Ison-Britannian kansanäänestyksen tulos heijastaisi juuri jälkimmäisen kaltaisen fanituksen voimaa. On kuitenkin melko selvää, että yhden aatteen puolesta kiihkoilevat vaikuttivat merkittävästi lopputulokseen.
EU-eroa ajanut Britannian itsenäisyyspuolue lupaili kansalle lisää itsenäisyyttä, vapautta ja taloudellista turvallisuutta ilman mitään takeita niiden toteutumisesta. Faktoilla ja fiktiolla ei lopulta ollut juuri merkitystä tulokseen. Brexit voitti, koska se onnistui saamaan vastapuolta suuremman joukon faneja huutamaan nimeään.
Harva ihminen perustaa päätöksensä täysin järkiperäiseen pohdintaan. Meistä jokaisessa piilee pieni fani, joka vain odottaa oikeaa idolia tai aatetta sytyttämään liekkinsä. Jalkapallofanille se voi olla kokemus ensimmäisestä ottelusta ja musiikkifanille tietyn kappaleen riimitys.
Poliittinen fani on hieman hankalampi tunnistaa. Hän voi olla vannoutunut värin kannattaja tai brexitin kaltaisen yhden aatteen liputtaja. Fani on kuitenkin aina fani. Hänelle tuo kiihkeiden tunteiden kohde on maailman tärkeimpiä asioita. Hän ei välitä, jos muut kritisoivat.
Aatteelleen vannoutuneilla faneilla on uskomattoman suuri vaikutusvalta. He eivät määrää ainoastaan viihdemaailman tähtien menestystä, vaan mullistavat myös maailmanpolitiikkaa vetoavilla kannanotoillaan.
Kansanäänestyksen tulos ei tarkoita lopullista välirikkoa Euroopan ja Ison-Britannian välillä. Ehkä Euroopan unionista kasvaa vahvempi, demokraattisempi ja toimivampi yhteisö ilman brittejä. Äänestystulos herätti paljon epävarmuutta, mutta yhden asian se teki selväksi: intohimoisen joukon voimaa ei koskaan pitäisi aliarvioida.
KATJA PAJULA