On kulunut 151 vuotta siitä, kun ikoninen Matterhornin huippu Sveitsin ja Italian rajalla taipui ensimmäiselle valloittajalleen. Viime viikonloppuna kaksi eteläpohjalaista hurjapäätä lähtivät valloittamaan tuota yhtä maailman vaarallisimmista huipuista. Mukana oli myös kaksi savolaiskiipeilijää, mutta heidän matkansa tyssäsi ensimmäisellä etapilla.
Jalasjärveläinen Markku Kaperi lähti viime vuonna yrittämään Matterhornin valloitusta. Silloin se ei kuitenkaan onnistunut, sillä Italian puolella sijaitseva reitti oli suljettu. Kaperi suuntasi silloin Matterhornin viereisen vuoren, Testa del Leonen laelle.
Matterhorn on Italian ja Sveitsin rajalla sijaitseva, 4 478 metriä korkea vuori. Vuoren pyramidimainen profiili on monelle tuttu Toblerone-suklaan pakkauksen kyljestä.
Tänä vuonna Kaperi päätti tavoitella Matterhornin huippua uudestaan. Mukaan lähti ilmajokelainen Mika Liias sekä savolaismiehet Seppo Väistö ja Hannu Hyvärinen.
Ensimmäinen osuus – Abbruzzin majalta Carrelin majalle
Matterhorn on yksi maailman suosituimmista vuorikiipeilykohteista. Se on myös yksi maailman vaarallisimmista.
– Luin etukäteen, että Matterhorn on rankattu maailman kuudenneksi vaarallisimmaksi vuoreksi ja että siellä on kuollut satoja kiipeilijöitä. Näin jälkikäteen en yhtään ihmettele noita lukuja, Kaperi sanoo.
Neljän miehen porukka lähti matkaan Matterhornin laella sijaitsevalta Abruzzin majalta, 2 800 metrin korkeudelta. Kiipeämisen ensimmäinen osuus, Abruzzin majalta Carrelin majalle, on kilometrin korkuinen.
– Ensimmäisellä osuudella on laajoja jäätikköalueita. Lumen alla piilossa on jopa 50 metrin syvyisiä railoja, Kaperi kertoo.
Nelikko kulki köytettynä toisiinsa. Kilometrin matka ylöspäin Carrelin majalle kesti noin kuusi ja puoli tuntia. Savolaiskiipeilijät eivät kuitenkaan päässeet sinne asti.
– Minä ja Mika Liias menimme tiiminä vähän savolaisten edellä. Tuli yllätyksenä, että Väistö ja Hyvärinen olivat joutuneet kääntymään.
Väistöllä oli alkanut ilmenemään vuoristotaudin oireita ja Hyvärisellä oli alkanut vanha jalkavamma vaivata.
Kaperi kertoo, että takaisin kääntyneet savolaiset soittivat kertoakseen suunnitelmiensa muutosta. Kaperi ja Liias kertovat miettineensä, että kannattaako matkaa jatkaa.
Miehet olivat matkalla paikoin joutuneet heittäytymään matalaksi, kun kiviä oli alkanut kopista kypärään. Kivivyöryt ovat hyvin yleisiä Matterhornilla ja ovat yksi suurimpia syitä, miksi vuori on niin vaarallinen kiipeilykohde.
– Vyöryvät kivet voivat olla nyrkin kokoisia tai rekan kokoisia, Liias toteaa.
Kaperi ja Liias päättivät jatkaa matkaansa kohti korkeuksia. Parivaljakko saavutti Carrelin majan samalla, kun savolaiskaksikko oli matkalla tasaiselle maalle.
– Yksin ei lähdetä, vaan tiiminä aina kuljetaan, Kaperi toteaa.
Toinen osuus – mukaan liittyi yksinäinen matkakumppani
Eteläpohjalaiset saavuttivat ensimmäisen osuuden päätöspisteen, Carrelin majan, jossa myös yöpyivät.
Kiipeilysesonki on vilkkaimmillaan ja miehet kertovat, että 40 hengen mökissä yöpyi yli 60 ihmistä. Kaperi kertoo, ettei nukkunut yöllä minuuttiakaan.
– Carrelin mökki tuhoutui kivivyöryssä vuonna 2006, minkä jälkeen se rakennettiin uudestaan. Kyllä siinä koko yön kuunteli, että paljonko kiviä kattoon kopisee.
Matka jatkui seuraavalle osuudelle aamulla viideltä pilkkopimeässä. Vastassa oli 700 metriä vertikaalista nousua.
Noin neljän kilometrin korkeudessa miehet kohtasivat liettualaisen miehen, joka oli matkassa yksin. Kaperi kertoo, että liettualaismies kysyi hätääntyneenä, pääseekö hän heidän köysistöönsä.
– Mies ei ollut kovin kokenut kiipeilijä eikä hänellä ollut edes köyttä mukana. Eihän häntä voinut sinne yksin jättää.
Miehet kertovat, että koko matkan he kulkivat huolellisesti varmistellen, mikä hidasti matkaa. Turhia riskejä ei haluttu ottaa.
4 250 metrin korkeudessa miehet joutuivat tekemään päätöksen, joka jäi kaivelemaan mieltä, mutta oli välttämätön.
Huipulle oli matkaa enää pari sataa metriä, kun miehet joutuivat kääntymään takaisin. Aika painoi päälle.
– Sääolot vaihtelevat vuoristossa nopeasti. Paluumatkalla nousi sankka sumu ja alkoi sataa lunta. Hetken harkitsimme, että joudummeko köyttämään itsemme kiinni vuoreen odotellaksemme sään selkenemistä, mutta jatkoimme kuitenkin matkaa. Jos olisimme vielä huipulle asti kiivenneet, emme välttämättä olisi päässeet enää alas ollenkaan.
Miehet jatkoivat matkaansa alas ja saavuttivat taas Abruzzin majan kahdeksan aikaan illalla. Päivä oli venynyt neljäntoista tunnin mittaiseksi.
Heidän ystävänsä polkivat maastopyörillä majalle ja toivat mukanaan ravintolaruokaa kylästä.
– Kyllä se oli luksusta, kun ei ollut nukkunut ollenkaan, kiivennyt neljätoista tuntia ja syönyt vain banaanin, suklaapatukan ja juonut pullollisen vettä, Kaperi kertoo.
Miehet palasivat Suomeen ja myöntävät, että se viimeinen parisataa metriä jäi hieman hampaankoloon. Hengissä alas pääseminen oli kuitenkin tärkeämpää kuin huipun saavuttaminen.
– Kokemus oli äärimmäisen opettavainen, enkä ole eläessäni noin vaativaa vuorta nähnyt, vuoria ympäri maailmaa valloittanut Kaperi kertoo.
Kun miehiltä kysyy, onko se viimeinen 200 metriä vielä jonakin päivänä taltutettava, kumpikaan ei vastaa heti. Kumpikaan ei sano kuitenkaan ei.
Hetken päästä miehet puhuvat "tästä ensimmäisestä kerrasta Matterhornilla", joten mahdollisesti on toinenkin tulossa.
ANNA-PIA AHOLA