On surullista kuulla, kuinka monen nuoren mielenterveys kärsii, mutta vielä surullisempaa on kuulla, kuinka harva saa apua.
Moni ei ymmärrä sitä, että tämä apu voi olla elintärkeää. Ilman apua ja tukea harva pystyy nousemaan esimerkiksi masennuksen pohjalta taas pinnalle.
Usein keskitymme mielenterveysongelmien ehkäisyyn. Puhutaan syrjäytymisen, kiusaamisen ja syrjimisen ehkäisystä, mutta liian usein unohdamme ne ihmiset, jotka ovat jo kokeneet näitä asioita ja vajoavat yhä syvemmälle pimeyteen.
Nuorilla on nyt erityisen vaikeaa. Hyvinvointialueilla harvoin on varoja tai edes osaamista antaa nuorille apua, jota moni hakee esimerkiksi koulupsykologilta.
Usein kiirehditäänkin huomauttamaan, että nuoret voivat hakea apua koulun ulkopuolelta, mutta mitä sitten, kun jonot ovat aivan liian pitkiä tai apu ei olekaan mahdollista? On nuoria, jotka asuvat hiukan suuremmissa kunnissa, joissa voi saada apua julkiselta ja yksityiseltä puolelta.
Omasta mielestäni myös huoltajuuteen kuuluu tehdä kaikkensa oman lapsensa hyvinvoinnin eteen.
Siitä huolimatta on ihmisiä, jotka eivät halua lisätä resursseja nuorten mielenterveyspalveluihin, koska se on “hölynpölyä”, tai että “se kuuluu nuoren elämään”.
Näiltä ihmisiltä haluaisin kysyä, onko se täyttä hölynpölyä, että nuori syrjäytyy ja vajoaa niin pohjalle, ettei jaksa edes elää?
Kuuluuko se nuoruuteen, että menettää ystäviä masennukselle?
Jos mielenterveysongelmat kuuluvat nuoruuteen, niin kuuluuko aikuisuuteen oman lapsen hautaaminen, koska hän kärsi yksin “hölynpölystä”?
Aina vika ei ole aikuisissa. Nuori ihminen ajattelee usein muiden mielipiteitä enemmän kuin mitään muuta.
Pelko siitä, mitä muut ajattelevat, voi estää hakemasta apua. Kohtelevatko kaverit eri tavalla, jos hankin apua?
Monen mielestä tämä olisi typerä pelko, sillä oikea kaveri ei pelkää olla tukena. Mutta toisaalta ne, jotka vähättelevät nuorten tunteita, ovat usein niitä, jotka haukkuvat nuoria tyhmiksi ja joilta puuttuu empatia nuoria kohtaan.
Tuntuu vaikealta ottaa tällaisia mielipiteitä tosissaan, koska moittijat eivät ota meidän nuorten mielipiteitä tosissaan.
Usein ongelman juuri on tietämättömyys. Itse uskon, että tärkeintä, mitä voimme tehdä, on levittää tietoisuutta.
Meidän pitäisi oppia olemaan toistemme tukena myös synkkinä päivinä.
Täytyy lakata esittämästä, ettei ongelmia olisi olemassa tai että ne vain “kuuluvat elämään”.
Kirjoittaja on Vaasan nuorisovaltuuston puheenjohtaja.