Suomalaisilla sanotaan olevan erityinen luontosuhde: ymmärrämme intuitiivisesti mikä on parasta luonnolle ja siksi emme tarvitse tiukkoja lakeja. Kuinka syvä tämä suhde todella on, kun ympäristörikoksia tapahtuu silmiemme alla ja niistä noussutta kohua hyssytellään aivan hallituspuolueistakin käsin?
Suomussalmen raakkutuhoista on kirjoitettu viime aikoina paljon ja käsittääkseni valtaosa suomalaisista on ollut pöyristynyt tavasta, jolla yhteistä luontoamme on kohdeltu. Suomen vanhimmat eläimet jyrättiin kuoliaaksi tai jätettiin tukehtumaan liejuun siksi, että se säästi jonkin verran ajomatkaa. Joki ylitettiin useita satoja kertoja eri kohdista ja joka kerta useiden satojen vuosien ikäiset yksilöt murskaantuivat. Rantaa varjostavat puut kaadettiin, eikä suojavyöhykeohjeesta välitetty.
Säästetylle ajomatkalle ja kaadetuille rantapuille voidaan laskea hinta, todennäköisesti joitakin kymmeniä tuhansia euroja. Tämän matkasäästön ja ylimääräisen ansion vuoksi aiheutettiin mahdollisesti peruuttamatonta vahinkoa joelle ja sen asukkaille. Erittäin uhanalaiselle raakulle on määrätty korvaushinta, 589 € yksilöltä.
Näitä korvauksia Stora Enso, motokoneen kuljettaja tai he yhdessä maksavat joka tapauksessa tuhansia kappaleita. Ekosysteemin palauttamisen kustannukset ovat varmasti vielä paljon suuremmat.
Tähän mennessä on selvinnyt, että Stora Enso oli tietoinen Hukkajoen herkästä ekosysteemistä, mutta siitä huolimatta he päättivät toimia vastoin annettuja ohjeita ja suosituksia. Tämä tapaus herättää kysymyksen: miksi suosituksia ei noudatettu, ja kuinka monta kertaa vastaavaa tapahtuu ilman, että kukaan huomaa?
Jotain kertoo varmasti se, että Stora Enso oli tänä kesänä “vahingossa” kaatanut suojellun metsän Ruotsissa, jossa oli paikoin yli 300 vuotiaita puita. Ympäristön tuhoamisesta pitää maksaa vain silloin, kun siitä jää kiinni. Puita ei saa enää takaisin, eikä kuolleita raakkuja saa takaisin suurellakaan shekillä.
Tulevaisuudessa meidän on varmistettava, että vastaavaa tuhoamista ei enää tapahdu. Tämä vaatii lainsäädännön kiristämistä niin, että suositukset muuttuvat laillisesti sitoviksi. Rangaistusten tulee olla riittävän ankaria, esimerkiksi suhteutettuna yrityksen liikevaihtoon, jotta ne todella toimivat pelotteena.
Rangaistukset täytyy muotoilla kielellä, jota yritykset ymmärtävät.
Mikko Muilu
kaupunginvaltuutettu (vihr.)