Vaasan yliopisto on päättänyt yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa vahvistaa profiiliaan siirtämällä kielten opetuksen ja tutkimuksen Jyväskylään.
Oikeasti tietysti tapahtuu seuraavaa: Vaasan yliopisto kaventaa tarjontaansa saadakseen opetus- ja kulttuuriministeriöltä kepin sijaan porkkanaa.
Muutoksessa vahvistuu vain toinen yliopisto, eikä se sijaitse Vaasassa. Jyväskylä ei keksinyt kielikylpyopetusta, mutta saa senkin nyt kuitenkin kotiovelle toimitettuna.
Vaasan kannalta kyseessä on yhden aikakauden loppu eikä oikein minkään alku. Sanotaan se rehellisesti, jotta asiaa voi surra.
Uutinen nimittäin sai minut poikkeuksellisen haikealle mielelle.
Vuonna 1995 olin juuri aloittanut opinnot Vaasan yliopistossa, mutta olin jo päättänyt hakea Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta.
Eräs englannin laitoksen särmikkäänäkin tunnettu lehtori puhui minut ympäri ja jäin Vaasan yliopistoon.
Sitä ei tarvinnut katua. Englannin laitos oli pieni mutta täynnä persoonallista ja inspiroivaa väkeä. Muistan vilpittömästi säälineeni toisten pääaineiden opiskelijoita, joiden luennoitsijat eivät koskaan pitäneet luentoja nurmikentällä tai pubissa.
Eräällä aikaisella luennolla uni karisi silmistä, kun luennoitsija lausui Tennysonin The Kraken -runon kyykistymällä pöytänsä taakse piiloon ja nousemalla sieltä dramaattisesti ja kauhuromanttiseen tunnelmaan eläytyen.
Opiskelu aiheutti nuorelle kirjoittajalle myös hienoisia kriisejä. Kirjallisuuden teorian kursseilla tajusin konkreettisesti, että suuri osa omaperäisiksi luulemista ideoistani olivat vain menneen toistoa.
Enemmistö uusina pitämistämme tarinoista muuntelee teemoja ja tarinarakenteita, joiden esihistoria ulottuu joskus jopa kirjoitustaitoa edeltävään aikaan.
Toisaalta opin, että kirjallisuudella on aina poliittinen ulottuvuutensa. Se toisintaa ja kommentoi yhteiskunnan valtarakenteita myös ja etenkin silloin, kun kirjailija luulee vain viihdyttävänsä lukijoitaan.
Kääntämisen kursseilla taas opin arvostamaan sitä hiljaista ammattikuntaa, jonka työ on välittää ajatuksia kielestä ja kulttuurista toiseen niin, että mahdollisimman vähän merkityksistä muuttuu tai katoaa matkalla.
Yksittäisistä kursseista kirjailijanuraani vaikuttivat kaiketi eniten luovan kirjoittamisen kurssit, joita veti vierailevana luennoitsijana brittikirjailija Kathy Page.
Hän oli tullut Pohjanmaalle tekemään taustatyötä Kasvojeni tarina -romaaniaan varten.
Valmistuin jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta ilahdun edelleen tavatessani englannin laitoksen ihmisiä Vaasan kaduilla. He muistuttavat siitä, että talous- ja teknologiapuheen vastapainoksi kaupungissa on pilkahdus oikeaa vanhan ajan akateemista sivistystä.
Kiitos siis heille: Gerald Porter, Jukka Tiusanen, Sirkku Aaltonen, William Goymer, Aira Thölix, Deborah Ruuskanen ja kaikki ne luennoitsijat ja professorit, jotka jatkoivat heidän hyvää työtään.
Ilman heitä ja humanistiopiskelijoita Vaasasta tulee tyhjempi paikka.
MARKO HAUTALA